Heijostenkosket – metsäistä kauneutta Keski-Suomessa

Rakinkosken kuohut sopivat hyvin erilaisille uistimille.

Luontonsa puolesta Heijostenkosket ovat likimain parasta mitä Keski-Suomi voi tarjota. Pääosin jyrkkäseinämäisessä korpilaaksossa virtaava tummavetinen koskireitti suo mahdollisuuden haasteelliseen kalastukseen. Ja mikä parasta – koskilla on runsas harjuskanta, taimenet ovat lihavia ja hyväkuntoisia jässiköitä sekä villejä taistelijoita.

Heijostenkosket laskevat Hepolammesta Pilppuslampeen. Mittaa reitillä on noin kolme kilometriä ja pudotuskorkeutta 12,2 metriä. Matkaa Karstulan kirkolle kertyy 17 ja Jyväskylään 90 kilometriä. Muutamaa suvantoa lukuun ottamatta vesi virtaa reippaasti, paikoin vuolaastikin. Tosin matalan veden aikaan, syvempää löytyy vain veneuomasta.

Heijonen on luonteeltaan erämaakoski. Asutus rajoittuu muutamaan mökkiin ylä- ja alajuoksuilla. Kosken pituus takaa melkoisella varmuudella oman rauhan, vaikka kalastajia olisi enemmänkin. Maisemat ovat muihin Keski-Suomen koskiin verrattuina jylhät. Rantapenkat ovat enimmäkseen jyrkät ja korkeat. Koski virtaa alhaalla rotkossa. Rannat ovat pääosin luonnonsuojelualuetta ja niitä leimaavat vuoroin vehmaat leppä-koivulehdot, vuoroin ikikuusikot.

Väristään huolimatta vesi on erinomaista

Heijostenkoskien veden vahvaa teetä muistuttava väri tulee valuma-alueen runsaista turvesoista ja metsäojituksista. Kiintoainekuormituksesta huolimatta veden laatu on erinomainen. Laadusta kertoo myös se, että järvitaimenen poikastiheys on Keski-Suomen koskien huippuluokkaa. Myös koskeen kotiutettu harjus viihtyy hyvin, eikä yli 40 sentin yksilö ole harvinaisuus.

Veden tummuus vaikeuttaa kahlaamista varsinkin hämärässä ja kahluusauva on suositeltava apuväline, samoin varovaisuus. Olen itse aina vierastanut kahluusauvaa, koska käyttökerroilla olen aina ajautunut hankaluuksiin. Sauvatta kahlaamisen seurauksena polveni ja sääreni ovatkin Heijosten retkien jälkeen mustelmilla.

Alueen vesihyönteiskanta on runsas. Erilaiset vesiperhoset ovat Heijostenkoskien valtalaji ja niiden kuoriutumiset saattavat olla massiivisia. Keväällä jokeen nousevat salakat, ahvenet ja kosken pysyvät asukkaat simput täydentävät taimenten ruokavaliota. Kosket tarjoavat mahdollisuuksia monenlaiseen vapakalastukseen.

Alueen hyvin tuntevan Risto Sirosen mukaan Heijostenkosket on erinomainen ja haastava erämainen kalastuskohde. Sen suurin puute on kosken ylittävä silta.

”Tykkään kalastaa silloin, kun pahin kevättulva kääntyy laskuun ja veden roskaisuus loppuu. Kalat löytyvät läheltä rantaa ja ne ovat aktiivisia”, kertoo Risto.

Risto Sironen mielipuuhassaan Heijostenkosken myllyuoman alkuosan isomuksia narraamassa.
Risto Sironen mielipuuhassaan Heijostenkosken myllyuoman alkuosan isomuksia narraamassa.

Luonto on korjannut ihmisen työn jälkiä

Heijostenkosket kunnostettiin talvella 1999. Jälki oli seuraavan kesän matalalla vedellä, etenkin kosken yläosan Norellin mutkassa ja Myllykoskessa, selkäpiitä karmivaa. Vaikutti siltä kuin kunnostaja olisi yrittänyt padota kosken nappaskengillä ylitettäväksi.

Vuosien aikana luonto on korjannut ihmisen työn jälkiä. Kosket ovat edelleen kivikkoisia, mutta kasvillisuuden paluun myötä ilme on pehmentynyt ja kiviä peittää runsas ahdinpartakasvusto, josta Heijonen on tunnettu.

Synkimmältä kohtalolta eli täyteen kiveämiseltä lienee pelastanut Saarijärven reitin suosio melontareittinä. Siksi koskeen onkin jätetty kanootin mentävä reikä. Kunnostusta varten haalittiin lähiympäristöstä kaikkiaan 40 dumpperikuormaa kiviä, jotka päätyivät niihin osiin koskea, jotka voitiin koneella kunnostaa. Pohja ei kaikkialla kestänyt kaivinkoneen painoa ja näissä osissa kunnostusjälki on maltillisempi. Haarakosken alaosa on syvyytensä takia jäänyt kokolailla koskemattomaksi.

Matala vesi kertoo vain osatotuuden. Veden ollessa korkeammalla kunnostusjälki näyttää varsin miellyttävältä. Heijostenkosket oli ennen kunnostusta tunnettu nopeista ja rajuista veden korkeuden vaihteluista.

”Pääjärven jälkeisen Kouheroisen kunnostaminen ja kiveäminen näyttäisi patoavan vettä, eikä vedenkorkeuden vaihtelut enää ole yhtä nopeita ja isoja kuin ennen kunnostusta. Runsas kiveäminen ja uudet louhikot vaikeuttavat toki myös kahlaamista, jota veden tummuus ei ainakaan helpota”, kertoo koskilla pikkupojasta pitäen kalastanut karstulalainen Sironen.

Heijostenkosken alkuosa on noin 150 metriä pitkä kuohuva veneuoma, jossa ottipaikat löytyvät rannan tuntumasta.
Heijostenkosken alkuosa on noin 150 metriä pitkä kuohuva veneuoma, jossa ottipaikat löytyvät rannan tuntumasta.

Kuusi koskea

Kokemukseni Heijosesta eivät vedä vertoja Sirosen Ristolle, joten pyysin hänet oppaakseni. Hikisen iltapäivän aikana kävimme kosken läpi ylhäältä alas ja Riston kertomusten jälkeen kiinnostukseni Heijostenkoskiin heräsi uudelleen. Mutta millainen se sitten kalapaikkana on?

”Monipuolinen ja yllättävä. Heijostenkosket muodostuvat kuudesta koskesta, jotka ylhäältä päin lukien ovat Vaajakoski, Myllykoski, Heijostenkoski, Pitkäkoski, Haarakoski ja Rakinkoski. Luonteeltaan nämä alueet poikkeavat melkoisesti toisistaan. Alueelta löytyy kiivasta koskea ja miedompia suvantoja, matalaa ja syvää vettä. Monet hyvät ottipaikat löytyvät aivan rannan tuntumasta, ja ne jäävät monilta usein kalastamatta”, toteaa Risto.

Parkkialueena toimivalta rinneniityltä löytyy keitto- ja grillikatos, tulipaikka, kaksi kahden hengen ”autiotupaa”, kolme vuokramökkiä ja wc. Parkkialueen suvannon rannassa on kanoottiramppi ja liikenne on ajoittain vilkasta. Vesiskootterilla ajo on Heijostenkoskien alueella kielletty.

Heijostenkoskilla ei ole kalastajakiintiötä. Siitä huolimatta siellä on usein ollut rauhallisempaa kuin vaikka Huopanalla, jossa kiintiö on 12 kalastajaa. Siellä tietää melkoisen varmasti kalastavansa 11 muun kanssa. Lupamyynti toimii matkapuhelimella 24 tuntia vuorokaudessa keittokatoksesta löytyvän ohjeen mukaan. Kesäinen lupavuorokausi maksaa puhelimella hankittuna 23,37 euroa, netistä ostettuna 20 euroa. Koskelle myydään myös kausilupia.

Vaajakoski

Vaajakoski on lyhyehkö, melko mietovirtainen alue, jonka perkauskivistä muodostunut saari kunnostuksen jälkeenkin jakaa kahtia. Saaren sivulla on syvää, muuten koski on melko tasasyvää vettä. Kokemukseni mukaan

Vaajakosken parasta aluetta on Norellin mutkaksi kutsuttu laajentuma. Alueen kiveys on runsas. Kivien huopeista löytyi 20-35-senttistä harjusta. Isommista kaloista ei ollut havaintoja. Norellin mutkan jälkeen Vaajakoski puristuu kapeaksi, syväksi ränniksi, joka näyttää lupaavalta, mutta josta en ole onnistunut tavoittamaan särkeä kummempaa otusta.

”Kokemukseni ovat samankaltaiset. Jostain syystä isompia kaloja ei Vaajakoskesta ole löytynyt. Ehkä parempia paikkoja on riittävästi muualla, tai isoja kaloja vieläkin liian vähän, jotta kaikki paikat täyttyisivät niistä, mene ja tiedä”, miettii Risto.

Myllykoski

Lampimaisen suvannon jälkeen alkaa Myllykoski, joka on aina kuulunut Heijostenkoskien parhaisiin paikkoihin. Niskan saari on jätetty ennalleen, eikä kunnostus kanoottiväyläksi jätetyn ”vapaan” uoman puolella näytä kovin raskaalla kädellä tehdyltä. Entiset kivet ja montut tuntuivat säilyneen paikoillaan. Myllyuoman suiste on kunnostuksen yhteydessä levitetty lähinnä saaren taakse ja itse myllyuomaan, joka pikkuharrien ja taimenten hypyistä päätellen toimii poikasten suoja-alueena.

Taimenet löytyvät kanoottiuoman alta ja sivulta, kosken kovimmista kuohuista ja vastarannan montuista. Myllykosken loppuliuku kivikoineen on säilynyt ennallaan ja toimii edelleen pimeän tullen suvannossa asustelevien kalojen ruokailualueena.

”Ennen kunnostusta kalat löytyivät keskiriutan sivulta ja vastarannan montuista, nyt ottipaikkoja on huomattavasti enemmän, tosin vain kohtuukorkealla vedellä. Minulta meni kerran seitsemän tuntia suunnilleen 50 metrin pätkän tarkkaan kalastamiseen. Taimenia löytyi koko matkalta niskamontusta loppuliukuun ja koska keli oli otollinen, tuli niitä kaikilla mahdollisilla tekniikoilla”, kertoo Risto kokemuksistaan.

Hänen mukaansa kaikki perhokalastuksen perustekniikat, larvastus, pupastus ja steamerkalastus, toimivat Heijostenkoskilla.

”Pintaperhokalastus ei enää ole niin tehokasta kuin joskus 10-20 vuotta sitten. Syynä on varmaan lisääntynyt humuspitoisuus. Pelittäviä perhoja ovat oliivi larva, vihreäpäinen musta liitsi, fluoripunainen liitsi, salakkastreameri ja tietenkin Piscator, jos pintakalvossa on elämää. Uistimista pikkuvaaput, väreissä ambulanssi, papukaija, ahven ja perushopea, toimivat varmimmin. Myös lottolipat eri väreissä toimivat.”

Alkukesällä Myllykoskessa riittää vettä ja kaloilla oleskelupaikkoja myös rannan läheisyydessä.
Alkukesällä Myllykoskessa riittää vettä ja kaloilla oleskelupaikkoja myös rannan läheisyydessä.
Loppukesällä tilanne on toinen ja kalat löytyvät kanoottiuoman laidoilta.
Loppukesällä tilanne on toinen ja kalat löytyvät kanoottiuoman laidoilta.

Heijostenkoski

Myllykosken alapuolisen suvannon jälkeisen Heijostenkosken niska on hyvä, joskin korkealla vedellä hankalasti tavoitettava ison kalan ottipaikka. Koskessa oli jo ennen kunnostusta jopa miehen nieleviä monttuja. Se ei päällepäin katsoen näytä juuri muuttuneen. Kuohukiviä on toki nykyisin enemmän ja vettä on ohjattu entiseen myllyuomaan, jonka yläosa on etenkin korkealla vedellä Riston mukaan hyvä isomman kalan paikka.

Varsinainen Heijostenkoski on nopeasti virtaava ja kuohuva alue, johon jätetty kanoottiuoma selvästi imee suurimman osan vedestä. Se on korkealla vedellä hankala kalastettava. Kalastus helpottuu veden madaltuessa, jolloin joen yli kahlaaminen tulee mahdolliseksi.

”Heijonen on vaativa kahlattava ja varovaisuus on valttia. Normaalilla kesävedellä taitava kahlaaja pääsee toiselle puolelle lähes joka koskesta. Myllykoskesta pääsee helpoimmin yli kosken yläosassa olevan saarekkeen kohdalta. Heijosten niskalta pääsee yli heti ensimmäisten kuohujen yläpuolelta. Alapäässä ennen välisuvantoa on toinen helpohko paikka”, kertoo Risto.

Koski tekee ennen alempaa niskaansa lähes 90 asteen mutkan rauhoittuen ja syventyen. ”Mutka pitäisi päästä kalastamaan vastarannalta, koska parkkipaikan puoleinen ranta on jyrkkä ja syvä, eikä kahlaaminen ole mahdollista korkealla vedellä. Vastarannalla on kiviriutta, jolta pääsee kalastamaan mutkan erilaisilla tekniikoilla. Harjoittelin ja testasin mutkassa erilaisia perhoja ennen Ranskan MM-kisoja. Tulin niin tutuksi mutkan kalojen kanssa, että annoin niille nimet. Harjukset olivat Kurttuleuka, Kaksoset (44 cm), Laihis, Tumma, Pikku Eero ja sen veli. Taimenet olivat Lyyli ja Otto. Harjukset, joista suurimmat olivat yli puolimetrisiä, tulivat riutan reunasta ja taimenet, myös yli 50-senttisiä, vähän ulompaa ja syvemmästä”, tarinoi Risto.

Syvä uoma jatkuu Heijostenkosken alemmalle niskalle ja on myös hyvää ottivettä. Niska levenee kivikkoiseksi mutkaksi, jossa syvä uoma kulkee alavirtaan katsottuna oikeaa rantaa. Niska on hyvä taimenen asentopaikka ja eräs potentiaalisia pintaperhopaikkoja. Ennen Pitkäkoskea oikealta rannalta löytyy laaja, allasmainen ja syvä pooli, varma ottipaikka sekin.

Pitkäkoski

Pitkäkoski, jota kunnostuksessa ei juurikaan käsitelty, on parisen sataa metriä pitkä ja hidasvirtainen. Kosken mielenkiintoisin osa on alku, asentomonttu, johon Heijostenkoski laskee. Loppuosa on melko piirteetöntä vettä. Oikeanpuoleisella rannalta löytyy kuitenkin syvempiä kuoppia, hyviä asentopaikkoja kookkaammillekin kaloille.

”Aivan alussa on muutama jännä rantamonttu, mutta tuo suora ei oikein ole kalaa antanut. Piirteettömyys ei oikein innosta kokeilemaan. Pitäisi varmaankin joku kerta oikein istua Pitkäkosken rannalle, nauttia luonnonrauhasta ja maisemista. Ehkä silloin selviäisi myös, onko siellä kalaa”, pohtii Risto.

Haarakoski

Haarakosken niska on leveä, melko matala ja kunnostuksen jälkeen varsin kivikkoinen. Kosken keskiosa on kapea ja syvä. Niska ja alkuosa ovat Riston mukaan ison harjuksen aluetta ja muutenkin täällä on harjustiheys suurimmillaan. Parhaat ottipaikat löytyvät niskan tienoille laskevan puron lähellä olevista montuista ja niskan alapuolisesta koskesta.

”Syvä Niva ennen Rakinkoskea on oma lukunsa. Sillehän ei kunnostuksen yhteydessä tehty mitään ja siitä kuulee kerrottavan kaikenlaisia tarinoita. Niiden pääosassa on yleensä niin iso kala, ettei sitä ole kukaan onnistunut rannalle saamaan. Onko kyseessä taimen vai kenties hauki, sitä eivät tarinat kerro. Itse en ole mörköjä tässä pidellyt”, muistelee Risto.

Rakinkoski

Rakinkoski on kaksiosainen, Heijostenkoskien rajuin ja jyrkin koski. Kunnostuksen jälkeen sen niska-alueesta tuli melko pitkä. Vaikka parkkipaikalta on Rakinkoskelle parin kilometrin kävely, on se ehdottomasti vierailemisen arvoinen alue – myös matkan varrelle sattuvien maisemien vuoksi. Niska on hyvää perhokalastusvettä, itse koski taas soveltuu hyvin myös uistinkalastukseen.

Jos vesitilanne sallii, kannattaa kahlata kosken keskivaiheilta joen yli, sillä Rakinkoski on helpompi kalastaa alavirtaan katsottuna oikealta rannalta, etenkin alue sen välisuvannosta Pilppuslampeen. Välisuvannon niskan kiveämisessä on noudatettu malttia ja se vaikuttaa erittäin onnistuneelta. Rakinkosken loppuliuku on vanhastaan tunnettu ison taimenen suosimaa oleskelualuetta.

”Rakinkoski on mielenkiintoinen alue. Se on perhokalastukselle omimmillaan vähällä vedellä, jolloin koskesta paljastuu lukuisia kiventakuspeilejä. Korkeammalla vedellä parhaita perhopaikkoja ovat niskat, etenkin niiden rannat. Koskessa vesi virtaa sen verran vauhdikkaasti, että se sopii paremmin uistimelle. Moni kalastaja kertoo pidelleensä elämänsä kalaa Rakinkosken niskalla, mutta menettäneensä sen sitten kosken kuohuihin”, juttelee Risto.

Valtaisasti vesihyönteisiä

Heijostenkoskien vesihyönteismäärä on valtaisa. Kookkaatkin kalat ottavat innokkaasti hyönteisjäljitelmiin, kunhan sen saa kalan ulottuville. Veden värillisyydestä johtuen sokea pintaperhon heittely ei ole paras mahdollinen taktiikka. Pintaperhoa olen käyttänyt vain nähdessäni pinnasta ruokailevan taimenen. Parhaisiin tuloksiin olen päässyt pintaperhoilla, joiden rungon väri on ollut kirkas oranssi. Streamereissa ja oikeastaan kaikissa perhoissa, larvoja ehkä lukuun ottamatta, toimivat mustan lisäksi kirkkaat värit.

Silloinkin kalastuksen pitää olla tarkkaa, kalahan ei kahvinruskeassa vedessä kauas näe. Ja yleensä ne vielä valitsevat olinpaikkansa kivissä runsaana kasvavan ahdinpartasammaleen seasta, jopa alta.

”Näköpituus ja -syvyys eivät ole Heijosilla kaksisia, joten täällä pitää kalastaa paikka kuin paikka paljon tarkemmin kuin kirkkaammissa vesissä. Kalahan ei yksinkertaisesti näe kovin kauas, eikä perho tai viehe ensimmäisellä heitolla välttämättä osu kalan näkökenttään. Ei siis ihme, että esimerkiksi larvat, joihin on lisätty kimalteita, toimivat hyvin”, toteaa Risto.

Matala vesi paljastaa, miksi Heijostenkosken niska on ison kalan paikka.
Matala vesi paljastaa, miksi Heijostenkosken niska on ison kalan paikka.

Hopeanhohtoiset toimivat alkukaudesta

Tinseliperhot ja muut hopeanhohtoista pikkukalaa jäljittelevät sidokset toimivat alkukaudesta kaikkialla, myös Heijostenkoskilla. Ehdottomasti kannattaa kokeilla erilaisia simppujäljitelmiä. Simppu kasvaa täällä tosi isoksi ja niitä on paljon.

Pitkävartiseen #2 streamerkoukkuun sidottu zonker-tyyppinen sidos on pituutensa puolesta passeli pienen heijoslaisen simpun jäljitelmäksi, kunhan muistaa sitoa etuosan leveäksi ja päältä hieman litteäksi. Myös muddler minnow -tyyppinen sidos, jonka runko on kuparitinseliä, siivet tummaa kalkkunaa ja pää tumman ruskea, kuuluu Heijosilla kalastavan peruskalustoon.

Neuvoja ensikertalaiselle

Hikisen kävelylenkkimme jälkeen päädyimme rättiväsyneinä takaisin leirintäalueelle. Siellä kyselin Risto Siroselta neuvoja Heijosille ensimmäistä kertaa tulevalle. Ja löytyihän niitä.

”Alueeseen kannattaa tutustua pikkuhiljaa, koski kerrallaan. Muuten voi käydä niin kuin minullekin aikanaan ja josta itsekin kerroit, että kalastus menee rannalla kävelyksi. Parhaat paikat löytyvät parkkipaikalta 200 metriä ylä- ja alavirtaan eli Myllykoskesta ja Heijostenkoskesta. Pilvinen päivä on kirkasta auringonpaistetta parempi. Parasta aikaa on ilta auringon painuessa metsänreunan taakse. Silloin vesiperhoset lähtevät liikkeelle ja kalat aktivoituvat”, opastaa Risto.

”Parasta kalastusaikaa ovat alku- ja keskikesä, riippuen tietenkin vesi- ja lämpötilanteesta. Kuumimpaan ja kuivimpaan aikaan kalastus kannattaa keskittää myöhäiseen iltaan ja yöhön. Elokuun puolestavälistä syysrauhoituksen alkuun on myös hyvää aikaa. Ensikertalaisen kannattaa tulla Heijosille kesäkuun alkupuolella. Kalastus kannattaa keskittää pieneen alueeseen kerrallaan, esimerkiksi Mylly- tai Heijostenkoskeen. Ei kannata ahnehtia saman päivän aikana koko laajaa aluetta, vaan tarkasti kalastaen edetä koski kerrallaan.”

Näihin neuvoihin on helppo yhtyä.

Heijostenkosken viimeiset kuohut ennen Pitkäkoskea. Kuvassa näkyvä kuohujen ja rannan väliin jäävä monttu on alkukesän varmoja ottipaikkoja.
Heijostenkosken viimeiset kuohut ennen Pitkäkoskea. Kuvassa näkyvä kuohujen ja rannan väliin jäävä monttu on alkukesän varmoja ottipaikkoja.

Heijostenkosket pähkinänkuoressa

Sijainti: Karstula, etäisyys keskustasta n. 17 km ja Jyväskylästä n. 90 km.
Pituus: 3 km.
Putouskorkeus: 12,2 m.
Luvat: 20 e /vrk, 1.8. alkaen myös 10 e, koko kausi 130 e, yhteislupa Heijostenkoski-Kalmukoski-Tuhmakoski 150 e/ kausi. Puhelinlupa numerosta 0606 056 1018, luvan hinta 23,37 e.
Lisätietoja: kalapaikka.net, josta voi ostaa myös luvan, tai yksinkertaisesti googlaamalla hakusanalla Heijostenkoski.

Teksti ja kuvat: Jouko Keto