Lampikalastusta Thaimaassa
: Saaliina voi olla kymmeniä eri kalalajeja.

Janne Rautanen

Thaimaa on aurinkolomailun ohella suosittu aktiivilomakohde. Suosituimpia harrastemuotoja ovat sukellus ja golf, mutta myös kalastamiseen mahdollisuudet ovat upeat. Varsin usein turistit suuntaavat kalamatkansa merelle, mutta myös makean veden kalastuskohteita löytyy. Kalaan mielivälle makeanveden lampikalastus tarjoaa ympärivuotisen kalastusmahdollisuuden. Kalaan pääsee silloinkin, kun länsirannikkoa kiusaavat syysmonsuunin nostamat aallot, jotka estävät kalastuksen merellä.

Thaimaan suosituimpia ja kuuluisimpia lampikalastuskohteita ovat Bangkokin lähistöllä sijaitseva Bungsamran sekä Krabilla sijaitseva Gillhams fishing resort, joka on tunnettu lukuisista ennätyskaloistaan. Näiden lisäksi löytyy lukuisia lampikalastuskohteita, jotka eivät maineeltaan ole levinneet kalastajien keskuudessa. Kalapaikkoja on runsaasti, mutta varsin usein ongelmana on löytää ne. Usein mainostus on todella vähäistä.

Etsiväntyö tuottaa tulosta

Varmin keino löytää kalalammet on kysyä paikalliselta kalastusvälinekauppiaalta alueen kalastusmahdollisuuksista. Ota kartta mukaan, jotta siihen voi merkitä kalapaikat. Englannin kieli on paikallisilla usein heikkoa, mutta elekielellä sekä kuvien avulla asia tulee ymmärretyksi. Mikäli paikkoja ei löydy kyselemällä, usein paikallisilta englanninkielisiltä keskustelupalstoilta löytyy kokemuksia alueen kalapaikoista.

Asuin perheeni kanssa muutamia vuosia sitten Phuketissa syksyn ajan. Ensimmäisten kuukausien ajan syysmonsuuni esti merikalastuksen ja jotain piti keksiä tilalle. Kyselyt paikallisilta eivät tuottaneet kuin epämääräisiä vastauksia ja tiedon, että jossain on lampikalastuskohde. Paikallisen englanninkielisen sanomalehden keskustelusivuilta sain selville, että saarella on ainakin kaksi kalastuskohdetta. Enemmän kehuja sai saaren keskiosissa itäreunalla sijaitseva Sawai Lake. Parinkymmenen kilometrin skootteriajelun jälkeen paikka löytyi.

Älä ylläty kalastuskohteiden hinnoittelusta, sillä usein on käytössä kaksois- tai jopa kolmoishinnoittelu. Paikalliset pääsevät edullisimmin kalaan, paikalliset ulkomaalaiset maksavat korotetun hinnan ja turisteille kalastus on arvokkainta. Kalliiksi sitä ei voida moittia, sillä kalastusvälineet, syötit sekä kalastusoikeus maksavat koko päivältä muutaman kympin.

Kalaan voi mennä myös paikallisten yritysten valmismatkoilla, jos sellaisen löytää. Matkat sisältävät yleensä myös kuljetuksen hotelliltasi kohteeseen. Valmispaketit ovat hieman arvokkaampia, mutta hinnat ovat yleensä sangen kohtuullisia.

Thaimaa_kalastusviritys
Kalastuksessa käytetään feederiä, jonka ympärille on puristettu leipämäski. Mäskipallon pintaan puristetaan koukku leivänpalan sisälle. Pohjasta ongittaessa koho otetaan pois.

Ongintaa tukevilla heittokalastusvälineillä

Lampikalastuskohteissa harrastetaan lähes yksinomaan ongintaa tukevin heittokalastusvälinein. Mäskeinä ja syötteinä käytetään yleisimmin leipää tai valmiita erikoismäskejä. Mäskejä voi tehostaa esimerkiksi banaanin tai aniksen tuoksuilla. Eräitä kalalajeja, kuten arapaimaa, red taileja sekä aliigator garia, voidaan kalastaa kala- tai lihasyötein. Mäskionginnan lisäksi kaloja voi kalastaa vieheillä tai jopa perinteisin perhokalastusvälinein.

Saadut kalat on yleensä vapautettava. Yllätyksekseni Sawai Lakella olisi saanut ottaa saaliiksi ainakin pieniä alle kahden kilon painoisia pacuja eli eräänlaisia piraijoita. Kookkaampia kaloja olisi voinut ottaa maksamalla 80 batin eli parin euron kilomaksun.

Kalapaikalla henkilökunta avustaa syöttien laittamisessa tai pyydyksen heittämisessä sekä kalojen haavimisessa. Mikäli menet lampikalaan ensimmäistä kertaa, kannattaa katsoa ja kuunnella ohjeet huolella. Pienen harjoittelun jälkeen voit kalastaa omatoimisesti.

Kalastus on ongintaa kohon avulla välivedestä tai pohjasta ilman kohoa. Eri tekniikoilla tulee saaliiksi hieman eri lajeja. Kannattaa kokeilla, mikä on toimivin tekniikka sinun kalapäivänäsi. Vaihtele ongintasyvyyttä ja kokeile kalastusta myös pohjasta. Vaikka lammissa on paljon kalaa, joinain päivinä nekin osaavat olla nirsoja.

ThaimaaSawaiEerika
Lampikalastuksessa pieni väsytysvyö ei ole liioittelua. Kalat laittavat kalastajien voimat koetukselle.

Väsytys pumppaamalla

Kalat tulee väsyttää päättäväisesti. Kalan saa varmimmin väsymään antamalla sille jatkuvasti painetta ”pumppaamalla”. Näin ne eivät pääse kietomaan siimaa mahdollisiin pohjahakoihin tai muihin esteisiin. Kookkaimmat yksilöt voidaan vapauttaa ja kuvata vedessä. Pienemmät kalat voidaan ottaa haavilla rantaan kuvausta ja vapautusta varten.

Erään kalastuspäivän päätteeksi avokelan jalka vääntyi kesken väsytyksen. Tapaus kertoo kalojen voimasta, mutta myös välineistön laadusta. Omiakin kalastusvälineitä lammilla voi käyttää.
Sawai Lakella siimat olivat noin 0,40-0,50 millistä monofiiliä. Koukkujen tulee olla tukevia ja yksihaaraisia. Itse kalastin hyrräkelalla ja 0,28 millin kuitusiimalla, joka toimi kalastuksessa hyvin. Käyttämäni koukut olivat kokoa 2.

Sopii perheille

Lampikalastus sopii erinomaisesti koko perheen ajanvietteeksi. Kalastajien viihtyvyyden lisäämiseksi rannoille on usein rakennettu pieniä majoja. Niissä pienimmät voivat ottaa vaikka päivätorkut, jos kalat ovat vieneet voimat. Kalan tärppiä odottaessa voi nauttia jäissä tarjoiltuja virvokkeita tai ruokaherkkuja.

Thaimaa_Siamesecarp
Paikallinen karppi eli siamese carp muistuttaa paljon täkäläisiä karppeja. Huomaa kalastajien taukomajat taustalla.

Lammissa on monipuolinen kalasto

Lammissa voi olla kymmeniä eri kalalajeja. Yleisimpiä lajeja ovat paikallinen karppi, mekongin kissakala, pacut, eri monnit sekä punapyrstöinen rad tail. Suuret arapaimat ovat lampien vetonauloja ja tavoitelluimpia saaliita.

Mekongin kissakalat sekä arapaimat voivat painaa parisataa kiloa, mutta tällaisia jättikaloja on vain harvoissa lammissa. Sawai Lakella saaliksi tuli eniten alle kymmenen kilon kaloja, jotka nekin taistelivat vastaan hyvin.

Teksti ja kuvat: Janne Rautanen