Walesille kilpaongen EM-kulta – Suomi jäi kauas kärjestä

Perttu Kuortti haavii lahnaa EM-kilpaongen harjoituksissa Lage Vaart -kanavalla Hollannin Almeressa.

EM-kilpaonki käytiin tänä vuonna heinäkuussa Hollannin Almeressa. Lage Vaart -kanavalla järjestetyissä kilpailuissa Suomea edustivat Seppo Pönni, Juuso Tamminen, Perttu Kuortti, Matti Sakkara sekä Tero Kankaanpää. Kapteeneinamme toimivat Ville Rämä ja Mika Kankaanpää sekä penkkamiehenä Jyri Kankaanpää.

Kilpailualueen kohdalla kanava on noin 50 metriä leveä ja 2,5 metriä syvä. Kilpailusaaliit koostuivat lähinnä lahnoista, särjistä ja ahvenista. Satunnaisesti tuli myös joitain suutareita. Kaloja narrattiin 9:n ja 13 metrin jatkopalavavalla kohojen ollessa 0,3-1,5-grammaisia.

Harjoitustuloksemme vaihtelivat päiväkohtaisesti 0,2-7,1 kilon välillä. Saaliiksi tuli pääasiassa pientä kalaa, kuten särkeä ja ahventa, mutta mukaan mahtui myös jopa yli 3-kiloisia bonuslahnoja. Houkutinaineemme sisälsi 90-prosenttisesti liimiä, jossa oli lisäksi sopivassa suhteessa somme- ja river-liimejä. Mäskiin lisäsimme kuollutta toukkaa, jokeria, surviaista ja matoa.

Juuso Tamminen ja Lage Vaart -kanavan lahnat.
Juuso Tamminen ja Lage Vaart -kanavan lahnat.

Suomi kaukana kärjestä

Joukkueemme sijoittui 92 pisteellä lopputuloksissa sijalle 23, kun osallistujamaita oli kaikkiaan 26. Tulos ei vastannut odotuksiamme. Emme oikein löytäneet koko aikana punaista lankaa sen paremmin pienen kuin isonkaan kalan ongitaan. Lisäksi isot lahnat oleilivat vain joillain tietyillä alueilla, eikä arpa meitä niille päästänyt. Hiukan siis jäi vielä kirittävää kärkipään joukkueisiin verrattuna.

Kilpailun voitti Walesin joukkue 32 pisteellä, toinen oli 36 pisteen Englanti ja Unkarin 46 pistettä riittivät pronssimitaliin. Henkilökohtaisen kilpailun voitto meni Unkarin Tamas Walterille, joka keräsi 2 pistettä, kuten toiseksi sijoittunut Valko-Venäjän onkija Sviatoschyk Yauhenkin. Kolmas oli Ruotsin Kent Adell kolmella pisteellään. Paras suomalainen oli 44. sijan saavuttanut Matti Sakkara (10 p.).

Joukkue antaa suuret kiitokset taloudellista tukea antaneille Hevi Fishingille, Kauko Nenoselle ja Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestölle.

Teksti ja kuvat: Ville Rämä

Tulokset

Myös Tero Kankaanpää onnistui lahmojen onkimisessa.
Myös Tero Kankaanpää onnistui lahnojen onkimisessa.