Teksti ja kuvat: Janne Rautanen

Lähes kaikki pilkkijät ovat kuulleet tarinoita pakkapilkinnän hurjista vuosikymmenistä. Viime vuosituhannen puolella saaliit saattoivat olla niin suuria, että potkukelkat hajosivat saalista kuljetettaessa.

Kalastusta leimasi se, että rohkeimmat seikkailivat seitinohuella jäällä pelastautumispukujen kanssa, koska runsaimmat saaliit olivat tarjolla ensimmäisille pilkkijöille. Vastaavia saaliita ei ole Saaristomereltä sen koommin kuulunut, vaikka ahventa saaliiksi edelleen riittääkin, kun vain tunnistaa tämän päivän kalapaikat.

Ahventen elinpiirit muuttuivat

Ahvenen elinpiiri on Saaristomerellä muuttunut suuresti viimeisten vuosikymmenten aikana. Pakkapilkinnän kultaisina vuosikymmeninä saalispussit täyttyivät suurten merenselkien matalikoilta, joissa pilkin näki vielä usean metrin syvyydestä.

Vuosituhannen vaihteessa tapahtui jotain mystistä ahventen siirtyessä kohti matalia rantoja. Parin kylmän ja paksujäisen talven aikana kaloja saatiin saaliksi aivan rantamatalien reunoista, jopa vain polvisyvyisestä vedestä. Tämän jälkeen pilkkijät ovat suunnanneet kalareissunsa saven samentamille virta-alueille tai matalimpiin lahtiin, joissa on runsasta vesikasvustoa.

Vaikka tapahtuneesta ahvenen käyttäytymisen muuttumisesta on kirjoitettu paljon, ja käyty lukemattomia keskusteluita, niin kukaan ei ole vedenpitävästi pystynyt osoittamaan, mistä muutos johtui? Yleisimmin kuulee syytettävän merimetsoja sekä hylkeitä, mutta myös meressä tapahtuneita muutoksia, kuten rehevöitymistä sekä katkojen ja muiden vesihyönteisten häviämistä. Muutos tapahtui samaan aikaan niin laajalla alueella, että on vaikea kuvitella muutoksen johtuneen pedoista, jotka eivät ole talviaikaan edes kykeneviä saalistamaan ahvenia jääpeitteen takia.

Onko ahven palaamassa selkävesille?

Parin viime vuoden aikana on kuulunut huhuja, että pilkkijät olisivat saaneet ahvenia jälleen hieman ulompaa, jopa takavuosien pilkkipaikoilta eli selkämatalikoilta. Lähdin vuoden 2022 keväällä kokeilemaan, mistä ahventa löytyy. Kalareissun suuntasin tutuille apajille Taivassalo-Kustavi akselille.

Maaliskuun yhdeksäs päivä valkeni leudossa, pilvipoutaisessa ja mietotuulisessa kelissä. Vesi oli laskenut viimeisen vuorokauden aikana noin 25 senttiä, mutta muutoin olosuhteet olivat mitä parhaimmat hyvään kalastukseen.

Aamun ensimmäiset reiät kairattiin etelään aukeavan suurehkon merenselän keskellä sijaitseville selkäpakoille. Vettä matalikoilla oli 3-5 metriä ja ympärillä muutama metri enemmän, ja syvimmillään noin 14 metriä. Kunnon ”wanhan ajan” pilkkipaikka oli siis kyseessä.

Pudotin pilkin veteen tukevan ahventärpin toivossa, mutta toivottua vastapeluria ei kuulunut. Muutaman tyhjän reiän jälkeen kysyin lähistöllä pilkkivältä kaveriltani, mitä kaikuluotain kertoo kalatilanteesta. Paria pientä kalapiirtoa lukuun ottamatta tyhjää näytti.

Pilkittyämme pari selkäpakkaa olimme tyhjin saalispussein päätyneet uloimmalle matalikolle. Hento tärppi kertoi kalan ottaneen tasapainoon ja yllätyksekseni saaliina oli silakka. Kaikuluotainkin vahvisti paikalla olevan silakkaparven, mutta ahvenet loistivat poissaolollaan. Rannan läheltä saadun parin pienen ahventirrin lisäksi muuta saalista ei kuulunut.

Iltapäivällä kalastusta matalassa merenlahdessa

Iltapäivällä päätimme kokeilla kalastusta nykyisin suositumman tyyppisellä kalapaikalla. Kyseessä oli matalahko meren sisälahti, jossa pohjassa sekä rannoilla oli vesikasvustoa.

Ensimmäiset reiät kertoivat heti pelin hengen. Ahvenia oli paikalla, mutta mistään parvisyönnistä ei ollut kyse. Kalan tai pari saattoi saada reiästä, mutta runsaasti sai pilkkiä myös tyhjää. Pilkkeinä käytimme tasapainoja, morreja ja tapsipilkkejä syötitettynä kärpäsentoukilla.

Paksu jää ja harvassa olevat kalat aiheuttivat sen, että reikien kairaaminen oli sangen työlästä. Onneksi perinteisen vääntökairan lisäksi käytössä oli akkukaira.

Iltapäivän edetessä saalista kertyi siihen malliin, että molemmille pilkkijöille tuli saaliiksi mukavat paistinkalat. Matala merenlahti tarjosi yllätyksen, kun saaliiksi tuli 1,6 kilon painoinen lahna. Saadut ahvenet olivat pääosin 50-300 gramman väliltä. Pari suurempaakin ahventa iski pilkkiin, suurimman painaessa 615 grammaa.

Syksyn jigireissu

Keväisellä pilkkireissulla jäät olivat ennättäneet osin niin heikoiksi, että aivan legendaarisimmille ahvenpakoille ei ollut enää asiaa. Pyysin saaristossa asuvaa kollegaani käymään veneellä viistokaikuluotaimen kera kokeilemassa kalastusta selkäpakoilla.

Ajankohta osui viileän veden aikaan vuoden 2022 lokakuun puoliväliin, jolloin ahvenparvien pitäisi kerääntyä samoille alueille, mistä ne löytyvät alkutalvestakin. Taivassalon Omenasaaren eteläpuoliset pakat olivat testireissulla täysin tyhjiä. Ensimmäistäkään ahventa ei tullut jigaamalla neljän-viiden metrin pakoilta. Myös luotain kertoi matalikkojen olevan kalattomia.

Ahvenia löytyi jigaamalla pohjoisemmasta lähempää Mynälahden suuta, mutta sielläkin kalat löytyivät syvemmästä vedestä, ja hieman rehevämmältä alueelta. Vaikka parin testireissun perusteella onkin vaikea tehdä suurempia johtopäätöksiä, niin vaikuttaa sille, että ahven ei ole ainakaan vielä merkittävissä määrin palannut Saaristomerellä selkäpakoille.

Kannattaako pakkapilkintää kaivata?

Pakkapilkinnän aikoina saaliit saattoivat olla kymmeniä kiloja ahventa kalastajaa kohden, jos pääsi ensimmäisillä pilkkijäillä korkkaamaan kalapaikan. Tämän jälkeen saaliit nopeasti pienenivät ja suosituimmilla kalapaikoilla saalis käytännössä pilkittiin pyrstöttömiin.

Ajan kuva oli tuolloin, että saalista otettiin käytännössä sen verran kuin vain saatiin. Harva pilkkijä vapautti suurkaloja tai lopetti kalastusta pakin täyttyessä. Nykyisessä tilanteessa harvoin kuulee enää kehuja kymmeninen kilojen mahtisaaliista, kun kalat ovat levittäytyneet laajemmille alueille.

Sen sijaan paistinkalat osaava pilkkijä Saaristomereltä saa narrattua ja välillä siiman päähän osuu suurahvenkin. Lisäksi kävelymatkat pilkkipaikoille ovat kohtuullisen lyhyet ja rannanläheisyys tuo myös mukavasti sääsuojaa. Saaristomeri tarjoaa edelleen erittäin mukavaa ahvenenkalastusta.