Street Fishing -kisa Aurajoella – Turun kalakunkuille yli metri kalaa

Meri & Metsän lahjoittamat kalastustarvikepalkinnot ja "Turun kalakunkku" -titteli saivat palkintokolmikon suupielet hymyyn.

Turussa järjestettiin Street Fishing -kilpailut 23.8. Kisakeskus oli pystytetty Halistenkosken pysäköintialueelle ja kisa-alueena toimi Aurajoki Halistenkosken koskialueelta Martinsillalle asti.

Kilpailu käytiin puolipilvisessä leppoisassa loppukesän illassa kello 17- 20 välisenä aikana. Kisaan saatiin lopulta yhdeksän kaksihenkistä joukkuetta. Muutama valitettava peruuntuminen tuli syksyisen flunssaepidemian iskettyä kisailijoihin.

Kalajono pitkäksi

Kilpailijoiden tavoitteena oli kasvattaa neljän eri kalalajin pisimmän yksilön kalajono mahdollisimman pitkäksi. Halutessaan kilpailijat voivat myös vapauttaa saamansa kalat ja dokumentoida ne valokuvaamalla järjestäjän antaman mittalaudan päällä.

Kisa-alueen laajuus ja kisakeskuksen sijainti Halistenkoskella ohjasi kalastajat Halistenkoskeen sekä alapuoliseen rehevään jokivarteen. Aivan kaupungin keskustassa kalastajat eivät ennättäneet käydä. Kisakeskuksen sijaintia vielä harkitaan uudelleen, jos se vaikkapa olisi mahdollista saada lähemmäksi Turun keskustaa ja kaupunkimaisempaan ympäristöön.

Hauki vieheellä – loput onkien

Kilpailussa saalis koostui pääosin hauista, ahvenista, särjistä, kiiskistä ja lahnoista. Monen joukkueen taktiikkana oli napata hauki vieheellä ja onkia tuloskorttiin loput kalalajit. Yhtään vaelluskalaa ei mittalaudalle päätynyt.

Viisi yhdeksästä joukkueesta sai pyydettyä kilpailukorttiin neljä eri kalalajia. Kisan voiton vei Team Sole BB (Niko Satto, Mikael Jaakkola) rikkoen maagisen metrin rajan tuloksella 109,5 cm. Toiseksi kisaili Team Showstopper (Sami Laakso, Henri Vairinen) 90 cm:n ja pronssisijan kalasti Team Lahnavaappu (Juuso Triipponen, Samu Laaksovirta) 82 cm:n tuloksella.

Voittajista Turun Kalakunkkuja

Kilpailun voittajat saivat palkinnoksi oikeuden käyttää itsestään nimitystä ”Turun Kalakunkku” ensi vuoden kilpailuun asti. Hienot tavarapalkinnot kilpailuun lahjoitti Meri & Metsä (Raisio) ja Lounais-Suomen kalastusalue lahjoitti yhdelle joukkueelle vuoden 2018 kausiluvat Halistenkoskelle. Arvonnan voitti Team 99 (Tanja Merikanto ja Jukka Aunela).

Suuri kiitos Turun kaupungille hyvin sujuneesta yhteistyötä. Ensi vuonna kilpaillaan uudelleen!

Tulokset

Teksti: Janne Rautanen, Kuvat: Janne Antila

Kilpailijat eivät juosseet aivan Turun keskustaan asti, vaan kalastivat pääosin Halistenkosken alapuolista alapuolista suvantoaluetta.