Suurin osa meistä kalastajista luultavasti tietää, että erilaiset hajut ja maut vaikuttavat kaloihin. Mutta miten paljon ne vaikuttavat ja vielä tärkeämpää, voimmeko käyttää hajuja hyödyksemme?

Kalojen hajuaisti on yleensä melko tarkka. Sameat vedet verottavat näköaistin käytännöllisyyttä ja tässä korostuvat tunto-, maku- ja hajuaistin merkitys. Mutta sitä miten kalat haistavat tai maistavat vedessä leijuvat tuoksut on mahdotonta sanoa. Voimme kuitenkin arvailla, että ne aistivat asiat hyvin eri lailla kuin me ihmiset.

Hajusteet on usein juuri siitä syystä tehty meidän ihmisten haisteltavaksi. Jos me olemme tyytyväisiä hajuun tai tuoksuun, oletamme että myös kalat pitävät siitä. Tämähän ei tietysti aina ole totta, mutta se on lähtökohta.

Hajuproblematiikkaa

Käsitteenä pelkkä hajuste on siis melko kyseenalainen. Tulen kuitenkin jatkossa puhumaan juuri hajuista, koska se on käsite, jota me ihmiset käytämme, kun kuvailemme näitä hajusteita. Asia on melko vaikeaselitteinen, mutta yritän kuitenkin.

Esimerkiksi katkarapu. Tämä aivan mainio syötti, joka toimii hyvin lohensukuisille kaloille ja kaikille särkikaloille, mutta huonommin ahvenille, kuhille ja hauille. Suuri kysymys tässä on se, onko katkarapu erityisen hyvä syötti (haju) lohikaloille, vai onko se erityisen huono syötti hauelle? Toinen kysymys: Onko se katkaravun ”koko” haju, joka vaikuttaa positiivisesti, vai onko katkaravussa joitain määrättyjä hajuja, jotka saavat määrätyt kalat siihen iskemään? Ja onko tämä haju juuri se, mistä hauet eivät pidä?

Ongelma tulee vielä suuremmaksi, kun me ihmiset teemme hajusteen. Vaikka tämä katkarapuhajuste meidän mielestämme haisee aivan prikulleen katkaravulta, voivat kalat haistaa sen aivan eri tavalla. Vastaushan piilee usein molekyylitasolla.

Haju ja liike ovat tärkeitä

Useimmat meistä ovat kuullet tai lukeneet, että hait voivat havaita veritipan kilometrien päästä ja että lohet suunnistavat kutuaikaan takaisin syntymäjokeensa juuri hajun perusteella. Voimme siis sanoa, että kalojen hajuaistissa ei ole mitään suurempaa vikaa.

Kuitenkin olemme tottuneet käyttämään hyväksi kalojen tunto- ja näköaisteja. Mainiona esimerkkinä tästä on pohjaonginta maissinjyvällä. Olen saanut satoja haukia ja ahvenia maissilla, mutta vain kelattaessa. Pohjalla lojuvalla maissinjyvällä ei saa ahvenia, vaikka miten yrität. Mutta kun liikutat sitä, ahvenet saattavat iskeä. Tähän vaikuttavat kalan näkö- ja tuntoaisti sekä myös refleksit. Siksi saamme keltaisella jigillä ahvenia.

Madolla on kaikki nämä ominaisuudet. Se näkyy, tuntuu, haisee ja liikkuu. Myös siitä syystä se on ylivoimaisesti paras ja suosituin syötti. Jos saisin valita vain yhden syötin, valitsisin madon. Se toimii aina. Madon ainut haittapuoli onkin, että se toimii joskus liian hyvin. Särjet, lahnat ja kiisket löytävät madon ennen sitä suurta ahventa, jota yrität pyytää. Joudut heittelemään koko ajan ja lopulta olet säikyttänyt sen suuren ahvenen pois. Tai sitten ongit tunnin tyhjällä koukulla, josta mato on nyitty pois heti kättelyssä huomaamattasi.

Miten paljon madon ylivoimaisuuteen vaikuttaa sen haju? Saako kumimadolla yhtä hyvin kalaa, jos liikuttelet sitä, tai jos se liikkuu virrassa samalla tavalla kuin oikea elävä mato? Ei saa. Voimme saada iskuja, mutta kala huomaa melko nopeasti, ettei tämä ole syötävää ja sylkäisee sen pois. Mutta juuri tämä on tärkeä osa kalastusta ja varsinkin ongintaa; saada se isku tai nykäisy.

Kaloilla ei ole käsiä, ne tutkivat asioita suullansa. Jos saat kalan kiinnostumaan ja nostamaan pohjasta kumimadon tai kumimaissin, voit myös saada sen kalan. Tähän perustuu hair-rig -tyyppiset rigit. Raskaan painon päässä on boilie tai kumimaissi langassa. Eli itse syötissä ei ole koukkua, vaan se on hyvin lyhyellä langalla sidottu kiinni koukkuun. Kun kala imaisee syötin suuhunsa, lankaan sidottu koukku tulee samaa matkaa mukaan. Kun kala liikuttaa hieman päätänsä, se koukkaa itsensä kiinni raskasta painoa vasten. Paino toimii siis ”vastaiskuna”.

Syötin hajustaminen

Ongintapiireissä puhutaan syötin boostaamisesta eli hajustamisesta. Syitä hajustamiseen voi olla monta, mutta kaksi yleisintä ovat: 1) joko erottua joukosta, tai 2) tuoksua vahvemmalta kuin mäskätyt ”ilmaisnäytteet”.

Jos olet mäskännyt maissinjyvillä, punainen jyvä erottuu siististi keltaisten joukosta. Samalla tavalla erottuu hajustettu jyvä. Maissin värjääminen punaisella hajusteella on melko varma tapa saada huomattavasti nopeampia tuloksia. Yksinäinen syötti, joka haisee voimakkaalle vetää kalat nopeammin paikalle.

Kirjolohta kalastaessa hajustan usein syöttini kalaöljyllä. Kasvatetut kalat ovat tottuneet tähän hajuun, koska se on hyvin lähellä kasvattajan käyttämän ruoan hajua. Ajatus on siis käyttää hyväksi kirjolohen hajumuistia. Hajumuistilla tarkoitan sitä hajua, mihin kala on tottunut saatuaan samaa murkinaa koko elämän viljelyaltaassa.

Kirjolohen kalastuksessa käytän usein hyväkseni myös äänimuistia. Ammun ritsalla tai heittelen jotain, joka ropisee pinnassa. Kalat ovat kasvattamossa oppineet, että tämä ääni tarkoittaa ruokaa ja tulevat paikalle löytääkseen syöttini.

Haju aktivoi kaloja

Haju on myös tapa aktivoida kalat. Elävät kalat eivät varmaankaan haise kovinkaan paljon vedessä. Jos petokala haistaa kalan, se yhdistää sen useimmiten ruokaan. Kalan haju vedessä tarkoittaa joko kuollutta, haavoittunutta tai juuri syötyä kalaa, josta on vain haju jäljellä puremisen jälkeen.

Hajusteet saattavat saada ahvenet aktiivisiksi vaikeanakin päivänä. Ankeriaat, mateet ja muut kalat, jotka syövät kuolleita saaliita, saalistavat hajun perusteella. Varsinkin virtaavassa vedessä hajusteiden jättämät jäljet ovat kuin polku syötillesi.

Myös vieheet ovat hajustettavissa. Spray- tai geelihajusteet sopivat niiden hajustamiseen. Uistinta soutaessani olen huomannut varsinkin kuhan iskevän hajustettuun uistimeen. On päiviä, jolloin hajustettu viehe on ollut ylivoimainen, toisina päivinä taas ei. Mutta huonommin en ole koskaan saanut hajustetulla vaapulla.

Petokaloille haju nimeltä ”krill” on toiminut oikein hyvin. Krill viittaa, kuten nimestä voi päätellä krilliäyriäisiin. Se toimii hyvin myös karpille, turvalle, säyneelle ja muille onkikaloille. Krill on varmin allaround-haju. Jos päätät kokeilla hajusteita, suosittelen aloittamista tällä.

Hajusteiden annostelu

Hajujen annostelussa on yritettävä välttää ylihajustamista. Liikaa tuoksuvat syötit kalastavat usein huonommin ja pahimmassa tapauksessa säikyttävät kalat. Annostelumäärät lukevat pakkausohjeissa ja suositeltua pienempikin määrä riittää. Täytyy muistaa, että hajusteet ovat kaloja varten, ei sinua.

Määrätyt dipit ja nesteet ovat sellaisia, joita ei voi yliannostella, toisia taas voi. Täytyy siis olla tarkkana.

Karppia ongittaessa käytettäviä boilareita ei periaatteessa tarvitse hajustaa. Ne on jo maustettu ja hajustettu. Myös tässä tapauksessa käytämme hajuja hyväksemme. Joko mäskäämme joillakin hajuilla ja väreillä ja ongimme toisilla erottuaksemme joukosta. Tai erikoistapauksessa kalastamme hajuttomalla syötillä, jos karpit syystä tai toisesta eivät oikein uskalla syödä mäskättyjä boilareita.

Yleisesti ottaen hajut erottavat syöttimme mäskätyistä, jos niitä on vedessä paljon. Jos olemme mäskänneet kourallisen boilareita, ei ole suurempaa tarvetta erottua niin pienestä määrästä.

Toinen tapa käyttää värejä ja hajuja on mäskätä leveästi eri mauilla ja väreillä. Silloin saat karpin syömään eri tyyppisiä syöttejä. Tämä on hieman päinvastainen tekniikka ongittaessa kaloja, jotka ovat jo tottuneet boilareihin. Nämä karpit saattavat pelätä hajuja, jotka erottuvat joukosta. Paras tapa on usein sekoittaa pakka täysin ja tarjota karpeille vähän jokaista.

Annostelun on lähdettävä siitä, että kalat ovat tottuneet mäskäykseen tai hajuihin. Ei ole järkeä tehdä asioita monimutkaiseksi, jos siihen ei ole pätevää syytä. Tottumus tässä tapauksessa tarkoittaa sitä, että kala yhdistää määrätyn hajun vaaraan. Esimerkiksi kirjolohet yhdistävät äänen ja hajun ruokaan, muttei vaaraan. Karpit taas voivat yhdistää määrätyt hajut vaaraan vesissä, joissa niitä on ongittu.

Sitä mitä tässä etsitään, on tapa käyttää hajusteita ovelasti, jotta sinä kalastajana saat yliotteen. Ihmehajuja, jotka aina toimivat, ei siis löydy.

Yhteenveto hajustamisesta

On hyvin vaikeaa sanoa, mitkä hajut toimivat ja milloin. Artikkelin tarkoitus ei ole löytää sitä jotain ihmehajua, vaan pääpiirteittäin kuvailla, miten hajuja ja värejä voidaan käyttää saadaksemme pienen ”etulyöntiaseman” kaloihin tai toisiin kalastajiin nähden.

Monet ovat näitä konsteja jo käyttäneet ilman, että ovat sitä edes ajatelleet. Ravunkuoret lohilammessa tai pilkkireiässä ovat yksi esimerkki, värjätyt kärpäsentoukat toinen. Lupaan, että hajuja ja mäskiä käyttäessä saaliit kasvavat nopeasti. Olemme kautta aikojen käyttäneet värejä ja liikettä hyväksemme. Nyt on aika siirtyä hajuihin!

Erityyppiset hajusteet

Erilaisia kalastukseen tarkoitettuja ja siihen sopivia hajusteita on tuhansia. Niitä on saatavina sprayina, geelinä, nestemäisenä, pastoina ja ties miten. Jotkut hajusteet ovat valmiiksi laimennettuja, toiset taas ei.

Itse jaan hajusteet kahteen eri kategoriaan. Miellyttäviin hajuihin ja lemuihin. Miellyttäviä hajuja ovat esimerkiksi mansikka, ruusu, sitruuna ja suklaa. Lemut taas ovat enemmän eläinkunnan suuntaan, kuten kastemato, etana, rapu tai sardiini, ja ne voivat haista melko pahalle. Tästä on helppo aloittaa.

Kaikki miellyttävät hajut sopivat onkimiseen. Petokalojen pyytämiseen valitsen aina eläinperäisen hajun.

Hajusteiden leviäminen

Hajusteet ovat melkein aina joko vesi- tai öljypohjaisia. Voimme sanoa, että öljypohjaiset hajut nousevat vedessä ja vesipohjaiset laskevat.

Jos ongin haukea kuolleella kalalla pohjasta, valitsen paksun kalaöljyn. Se leviää vedessä ja tuoksuu ylös ja sivuille. Jos ongin koholla haukea kuolleella kalalla keskivedestä, valitsen vesipohjaisen kalahajusteen. Tämä leviää enemmän alas ja sivuille.

Virtaavassa vedessä kannattaa puolestaan valita kevyt haju, jonka virta vie mukanaan.

Mäskäyskin on hajustamista

Myös mäskäys on hajustamista. Tätä monet eivät ajattele. Mäskin tehtävänä on houkutella kaloja paikalle ja sitoa ilmaisnäytteet. Mäski ei siis ole kalojen syöttämistä varten. Jos ongin turpaa virtaavassa vedessä, silppuan mäskin sekaan ravunkuoria ja leivänpaloja. Nämä saavat mäskin kanssa aikaan mukavan tuoksuvanan. Sama pätee taimenille. Jos tarkoituksena on saada hauki tai kuha, silppuan mäskiin kalanpaloja.

Ahventa kalastaessani on mukanani aina mäskiä tai kauraryyniä. Tässä tapauksessa yritän saada salakat liikkumaan, joka toivottavasti aktivoi ahvenet. Petokalat seuraavat salakkaparvia. Ja jos onnistut siirtämään salakkaparven kymmeniä metrejä, petokalat tulevat usein perässä. Tämä liikehdintä saattaa riittää syönnin aikaansaamiseksi.

Teksti ja kuvat: Tommi Meriläinen