Heittokalastajat ja vetouistelijat mestaruustaistossa Iisalmen Haapajärvellä

Heittokalastajat ja vetouistelijat kisasivat mestaruuksista Iisalmen Haapajärvellä.

Iisalmen Haapajärvellä kisattiin SM-heittouistelu ja SVK:n vetouistelumestaruuskilpailu heinäkuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Perinteiseen tapaan heittokisa käytiin lauantaina ja vetouistelun vuoro oli sunnuntaina. Molempien päivien yhteistuloksissa eniten kalaa saanut venekunta kruunattiin lisäksi Vuoden uistelija -tittelillä.

Vielä alkuviikosta Iisalmeen luvattiin viikonlopuksi kaatosateita ja tuulta sekä tulikiveä taivaan täydeltä. Sää kuitenkin petrasi itseään kilpailijoiden kannalta parempaan suuntaan ja kisat saatiin käydä poutasäässä sunnuntain pikkusadetta lukuun ottamatta.

Lauantain heittokisassa monella kilpailijalla oli siiman päässä Minnow Spoon. Syy siihen oli se, että hauki oli tuolloin aivan matalassa, vain muutaman kymmenen sentin vedessä. ”Ilman ruohikkouistinta kaloja ei olisi tavoittanut”, kertoi eräs kisaaja uistimen suosiota kysellessäni.

Itä-Päijänteen Kalakaverit juhlivat

Heittokilpailun ja koko viikonlopun kookkaimman kalan taltutti Vaasan Pilk King’siä edustanut venekunta Kjell Antus ja Ralf Dahlin. Komea kala tuli lusikkauistimella, vaikka kaveruksilla normaalisti pyynnissä ovatkin jerkit. Kokonaiskilpailun palkintosijoille ei isomus tällä kertaa kuitenkaan riittänyt. Suurimman kalan palkinto sillä kuitenkin irtosi kotiin viemisiksi.

Heittokilpailu oli Itä-Päijänteen Kalakavereiden juhlaa, sillä neljä ensimmäistä sijaa ja joukkuekulta menivät tämän seuran kalastajille. Suurimman 31,864 kg saaliin heittokilpailussa kalastivat Tuomas Tanttu ja Ossi Hänninen. Tulos oli liki seitsemän kiloa enemmän kuin toiseksi tulleilla Matti Tonterilla ja Esko Pahkalalla. Kolmanneksi kisassa heitteli parivaljakko Timo Lepistö ja Tuomo Kuusinen tuloksella 23,136 kg.

Vetouistelukisan voitto Liperiin

Sunnuntain vetouistelukisassa kalaa ei noussut yhtä paljon kuin heittokissassa, mutta saaliin joukossa oli hauen lisäksi myös muutamia kuhia. Vetouistelemalla suurimman saaliin kalastivat Liperin Urheilukalastajien Mika Sainio ja Markku Tanskanen.

Toiseksi tulivat Kiuruveden Vapaa-ajankalastajien Helka ja Kyösti Kauppinen ja kolmanneksi Itä-Päijänteen Kalakavereiden Toni ja Jouni Neuvonen. Joukkuekulta matkasi vetokisasta tänä vuonna Pohjois-Karjalaan Liperin Urheilukalastajien ykkösjoukkueelle Mika Sainio, Markku Tanskanen, Kari Kuikka ja Juha Kosonen. Vuoden uistelija -tittelin kalastivat itselleen viikonlopun suurimmalla yhteistuloksella Toni ja Jouni Neuvonen.

Kilpailun järjestelyistä vastasi Kiuruveden Vapaa-ajankalastajat, joka onnistui tehtävässään mainiosti.

Tuloksia

SM-heittouistelu

SVK:n vetouistelumestaruus

Teksti ja kuvat: Janne Tarkiainen

SM-heittokalastuksessa voiton vei parivaljakko Tuomas Tanttu ja Ossi Hänninen lähes 32 kilon saaliilla.
Kjell Antus ja kisaviikonlopun isoin kala.