SM-ongessa vain yksi kilon ylitys. 
Kisan suurin ahven 800 grammaa.

Janne Tarkiainen

Saimaan kanavalla 2. elokuuta kisailtu SM-onki keräsi Lappeenrannassa 651 innokasta onkijaa vavan varteen Kansolan sillan molemmin puolin. Tiukassa kilpailussa kalan saanti oli haasteellista, eikä suuria eroja voittajien välille syntynyt.

Kilpailunjohtajan Sami Kainulaisen arvio ennen kilpailun alkua oli, että kaikki yli kilon tulokset ovat palkinnoilla, voitto ratkeaa sattumakuhalla, reilun kilon tuloksella. Paljon ei arvio heittänyt, sillä kilon paremmalle puolelle suurin tulos pääsi, mutta sattumakuhan tilalla oli reilu 800 gramman ahven.  
Kilpailun suurimmat saaliit nostettiin miesveteraanien sarjassa, josta myös kilpailun suurin ja ainut yli kilon kalapussi puntariin tuotiin. Vaikka kalantulo ei valtavaa ollutkaan, pääsivät kilpailijat nauttimaan hyvästä seurasta ja auringonpaisteesta koko kilpailun ajan. 

Pronssi kirkastui hopeaksi

Paikalla kuusi miesveteraaneissa onki kovana kalamiehenä tunnettu kotkalainen Erkki Kotiranta. Kuluvan kesän kolmansia kisoja Saimaan kanavalla onkinut Erkki kertoi, että edellisvuoden kisassa ensimmäinen kala nousi vasta parin tunnin odottelun jälkeen.
Tänä vuonna tilanne oli toinen, sillä heti aloituksen jälkeen miehen onkeen nappasi pari pientä ahventa ja suuri pääsi karkuun. Kauan ei kuitenkaan tarvinnut uuden hieman reippaamman ahvenen ottamista odottaa, sillä kello yhdeltätoista mies nosti komean ahvenen kanavasta reppuunsa. Tämä ei kuitenkaan jäänyt viimeiseksi, mikä näkyi myös puntarilla. Aikaisempi mitalisija joukkuepronssi kirkastui tänä vuonna henkilökohtaiseen hopeaan.   
Kilpailun järjestelyt toimivat hienosti ja kalojen punnitus tapahtui nopeasti. Kaikesta huomasi, etteivät järjestäjät olleet ensimmäistä kertaa asialla.

Tulokset (g):

Nuoret 12 v.:

  1. Huopainen Jonna, Kivijärven Kv,  316,
  2. Heikkinen Pauli, Liperin Uk, 188,
  3. Pippuri Leevi, Rääkkylän Kk, 172,
  4. Kukko Liisa, Vaajakosken Koukku ja Paukku, 169,
  5. Jaakkola Veikka, Tampellan Kk,  98,
  6. Markkanen Leevi, Lohimaan Kk, 80,
  7. Saastamoinen Niko, Viitasaaren Kk, 77,
  8. Niskanen Sanni, Viitasaaren Kk, 71,
  9. Niskanen Jesse, Viitasaaren Kk, 61,
  10. Heikkinen Sauli, Liperin Uk, 45.


Nuoret 15 v.:

  1. Käyhkö Juuso, Nilakan Kk, 263,
  2. Kukko Aapo, Vaajakosken Koukku ja Paukku, 245,
  3. Toikander Miki, Tampellan Kk,  202,
  4. Huopainen Juho, Kivijärven Kv, 180,
  5. Luomala Julius, Kalakerho Salar, 159,
  6. Santasaari Nestori, Kiskon Kk, 110,
  7. Kohomäki Eetu, Myllykosken Jokamieskalastajat, 89,
  8. Salonen Joni, Lopen seudun Kalavire, 82,
  9. Hovatov Salla, Ruokolahden Uk, 81,
  10. Korpi Riku, Pilk Kings, 71 ja Niskanen Joona, Viitasaaren Kk, 71.

Nuoret alle 19 v.:

  1. Kuusisto Oskari, Huittisten Kk, 473,
  2. Haavisto Joni, Huittisten Kk, 416,
  3. Saarinen Jere, Kiskon Kk, 363,
  4. Sunikka Turo, Huittisten Kk, 216,
  5. Pulkkinen Jesse, Rantasalmen Kv,  203,
  6. Triipponen Juuso, Naantalin seudun Uk, 184,
  7. Salonen Olli, Naantalin seudun Uk, 165,
  8. Tuukkanen Mika, Kangasniemen Kk, 157,
  9. Silvennoinen Saara, Kiteen Kk, 79,
  10. Piekäinen Toni, Tikkakosken Km, 63.


Naiset 60 v.:

  1. Tuomisto Arja, Vihdin Ks, 602,
  2. Hakkola Ritva, Hauhon Uk, 595,
  3. Karhunen Orvokki, Lohimaan kk, 582,
  4. Orpana Seija, Iitin Km, 484,
  5. Hellsten Laila, Lappeenrannan Uk, 479,
  6. Huhtiniemi Terttu, Lappeenrannan Uk, 452,
  7. Arila Tuula, Vuosaaren Uk, 447,
  8. Välilehto Alli, Tikkakosken Km, 376,
  9. Kauppila Onerva, Iitin Km, 346,
  10. Kokkarinen Seija, Puijon Pilkki, 341.


Naiset:

  1. Pernu Heidi, Lakeuden Uk, 596,
  2. Saarela-Mäkynen Eija, Lakeuden Uk,  543,
  3. Huhtala Tarja, Lakeuden Uk,  484,
  4. Jurvanen Leila, Nilakan Kk,  457,
  5. Mesiäinen Satu, Anttolan Vk, 424,
  6. Hammarberg Nina, Kalakerho Salar, 414,
  7. Östring Raita, Puruveden Kala-Harrit, 407,
  8. Kuniala Sari, Hankasalmen Km, 352,
  9. Ryhänen Arja, Pogostan Nykyttäjät, 311,  ja Ryhänen Tuula, Kaltimon Kala-Pojat, 311.
Onki-3_730x487
Kotirannan Erkki nappasi kanavasta komean ahvenen.


Miehet 60 v.:

  1. Lindqvist Pentti, Elimäen Km, 1026,
  2. Kotiranta Erkki, Kymenlaakson Kala-Kotkat, 858,
  3. Markkanen Eero, Iitin Km, 778,
  4. Lillman Pekka, Myllykosken Jokamieskalastajat, 657,
  5. Lampinen Pekka, Saarijärven Kilpa-Onkijat, 637,
  6. Vallittu Raimo, Vuosaaren Uk, 590,
  7. Oinonen Arvo, Porvoon To, 564,
  8. Mustonen Veikko, Kangasniemen Kk, 562,
  9. Röpelinen Sakari, Myllykosken Jokamieskalastajat, 517,
  10. Kokkonen Pauli, Rantasalmen Kv, 513.


Miehet:

  1. Humppi Sami, Saarijärven Ko, 804,
  2. Laakso Esa, Myyrmäen Km, 699,
  3. Korkeamäki Tero, Kalakerho Salar, 689,
  4. Nousiainen Sami, Kaivoksen Km, 680,
  5. Kansonen Jari, Lappeenrannan Pilkkijät, 588,
  6. Kotilainen Juha, Ylä-Keiteleen Koukku, 578,
  7. Etelä-Aho Tomi, Lapuan seudun Kk, 577,
  8. Juhola Kyösti, Kankaanpään Kalasääsket, 556,
  9. Sunikka Kari, Huittisten Kk, 555,
  10. Kuusisto Pekka, Huittisten Kk, 543.

Joukkueet

Nuoret 12 v.:

  1. Pohjois-Karjala (Pippuri Leevi, Heikkinen Sauli ja Pauli) 405,
  2. Keski-Suomi (Niskanen Sanni ja Jesse, Saastamoinen Niko) 209.


Nuoret 15-19 v.:

  1. Huittisten kalakerho 1. (Kuusisto Oskari, Lehtonen Sami, Haavisto Joni) 922,
  2. Kiskon kalakerho 1. (Saarinen Jere, Ilvonen Kasper, Santasaari Nestori) 487,
  3. Huittisten kalakerho 2. (Korpela Johanna, Kiviniitty Toni, Sunikka Turo) 263.


Naiset 60 v.:

  1. Lappeenrannan Urheilukalastajat 1. (Huhtiniemi Terttu, Hellsten Laila, Mäkirinta Seija) 1024,
  2. Iitin Kalamiehet 1. (Kauppila Onerva, Peltola Kaarina, Orpana Seija) 983,
  3. Vuosaaren Urheilukalastajat 1. (Arila Tuula, Heikkilä Kirsti, Hurskainen Marjatta) 774.


Naiset:

  1. Lakeuden Urheilukalastajat 1. (Huhtala Tarja, Pekonniemi Raija, Pernu Heidi) 1230,
  2. Lakeuden Urheilukalastajat 2. (Etelä- Aho Paula, Saarela-Mäkynen Eija, Jokipelto- Kiili Satu) 768,
  3. Kaltimon Kala-Pojat 1. (Tuunanen Miia, Turunen Arja, Ryhänen Tuula) 709.


Miehet 60 v.:

  1. Iitin Kalamiehet 1. (Kammonen Raimo, Tarkkonen Raimo, Töyrylä Kari, Markkanen Eero) 1555,
  2. Vuosaaren Urheilukalastajat 1. (Arila Ilari, Laurikainen Reijo, Lepistö Mauno, Vallittu Raimo) 1498,
  3. Elimäen Kalamiehet 1. (Laurila Risto, Marttila Eino, Pussinen Eino, Lindqvist Pentti) 1472.


Miehet:

  1. Saarijärven Kilpa-Onkijat 1. (Taipale Ilkka, Humppi Sami, Hyytiäinen Sami, Hänninen Timo) 2066,
  2. Iisalmen Pilkkijät 1. (Kervinen Esa, Saastamoinen Pauli, Ylönen Samppa, Taavitsainen Pekka) 1787,
  3. Myyrmäen Kalamiehet 2. (Lundahn Christer, Laakso Esa, Laakso Petri, Hakala Jari) 1373.


Perhesarja:

  1. Sallinen Kalevi ja Sari, Tiilikainen Atte 857,
  2. Pylsy Raimo, Mika ja Lotta 590,
  3. Neuvonen Keijo, Seppo ja Petteri 554.


Tulokset kokonaan sekä kuvia mitalisteista löytyy osoitteesta: www.vapaa-ajankalastaja.fi
=> kilpailutoiminta.

Teksti ja kuvat: Janne Tarkiainen