SM-onki järjestettiin Uljuan tekoaltaalla – miesveteraani onki suurimman saaliin

Tuuli nosti kilpailualueelle melkoista aallokkoa. Rantakiville ei ollut asiaa, jos halusi pysyä kuivana.

SM-onki 2017 kisattiin Pohjois-Pohjanmaalla Uljuan tekoaltaalla. Tuulisissa olosuhteissa käytyyn kisaan osallistui yli 500 onkijaa. Kisojen suurin saalis ongittiin miesveteraanien sarjassa.

Uljuan tekoallas on tunnettu erityisesti suurista mateistaan. Tällä kertaa ei Uljualle kuitenkaan kokoonnuttu mateen kalastuksen merkeissä, vaan ohjelmassa oli SM-onkimestaruuksien ratkominen.

Kisaan karsinnan kautta

Viime vuosista poiketen oli SM-kisaan lähtijöiden täytynyt läpäistä piiritasolla käydyt karsinnat. Syynä tähän oli kilpailukäyttöön sopivien alueiden rajallisuus Uljualla. SM-kilpailuun osallistui lopulta vähän päälle 500 onkija, eikä kilpailualueelle kovin paljoa enempää olisi mahtunutkaan.

Kisapäiväksi ennustettiin kovaa tuulta ja illasta alkaen sadetta, ja Etelä-Suomeen oli luvassa jopa rajuja myrskytuulia. Onneksi sateet eivät kisaa päässeet häiritsemään, kun vasta palkintojenjaon aikaan alkoi taivaalta tulla muutamia pisaroita.

Lahnat nostivat sijoitusta

Kova tuuli sen sijaan häiritsi jonkin verran kisaa. Aallot mylläsivät veden sameaksi, eikä aivan rantakiville asti ollut menemistä.

Kalaa, pääasiassa pientä ahventa ja särkeä, kuitenkin nousi altaasta. Lisäksi saatiin muutamia lahnoja, jotka nostivat saajansa sijoitusta mukavasti.

Nuorten alle 12-vuotiaiden sarjan ykkönen oli Sanni Niskanen Viitasaaren Kalakavereista. Hopealle sijoittui Pietu Kangas Saarijärven Kilpa-onkijoista ja pronssille Lauri Koivusalo Itä-Päijänteen Kalakavereista.

Alle 15-vuotiaissa kultaan ylsi Nestori Santasaari Kiskon Kalakerhosta. Sarjaa vanhemmissa, eli 19-vuotiaissa kultaa onki Jere Saarinen Kiskon Kalakerhosta.

Naisveteraanien voiton nappasi Taimi Knuutinen Muhoksen Virkistyskalastajista. Naisten sarjassa menestyksekkäimmin onki Oulaisten Onkijoiden Mirja Tervakangas.

Miesveteraanien sarjassa Kurikan Urheilukalastajien Jukka Korpinen ylsi kultaan kisojen suurimmalla tuloksella. Miesten sarjan kultamitalisti oli Marko Helin Toijalan Seudun Kalamiehistä.

Teksti ja kuvat: Juha Ojaharju

Tulokset

Punnitus ja tuloslaskenta hoituivat kisajärjestäjiltä nopeasti ja täsmällisesti.
Kisojen suurimman 3,054 kilon saaliin onki miesveteraanien sarjan voittanut Jukka Korpinen Kurikan Urheilukalastajista. Hopealla sijoittui Mauri Veikkola Kiskon Kalakerhosta ja pronssipallille nousi Matti Petäys Lakeuden Urheilukalastajista.

Lisää kuvia kilpailusta