Vetouistelun SM-kulta Team Hirvilammelle Jämsänkoskelle

SM-vetouistelun voittajatiimi eli Pasi Hirvilampi miehistöineen.

Päijänteellä käydyssä vetouistelun SM-kilpailussa koettiin tuulta, sadetta ja aurinkoakin eli Suomen kesäsään koko kirjo parissa päivässä. Tuulinen Päijänne antoi lauantaina uistelijoille noin 755 kiloa ja aurinkoinen sunnuntai noin 608 kiloa saalista.

Korpilahdella elokuun puolivälissä järjestettyyn kisaan starttasi 150 venettä, joten saalis jäi keskimäärin yhdeksään kiloon miehistöä kohden. Se oli huomattavasti alle ennakkoveikkauksien, mutta kisan kärkiporukat vetivät silti isoja potteja. Esimerkiksi Pasi Hirvilammen voittajamiehistö sai 66,124 kg:n saaliin, toiseksi sijoittunut Johannes Kotilaisen venekunta ylsi liki 65,5 kiloon ja Ari Rimmin miehistö jäi himpun verran 50 kilosta.

Jättikaloja Päijänne ei tällä kertaa antanut, mutta silti Juha Rantalan kisan isoin, 8,484 kg:n, hauki ja Ari Rimmin 4,367 kg:n kuha olivat komeita kaloja. Molempien päivien suurimman ahvenen taas kuittasi Matti Hampori 831:n ja 881 gramman raitapaidoilla.

Kipparisarjassa uudet säännöt

Kipparisarja käytiin uusituilla säännöillä. Niiden mukaan tulokset pisteytettiin eli voittaja sai sata ja seuraavat alenevasti 2 pistettä vähemmän aina 80. sijaan asti. Lopuilta vähennettiin vielä piste lisää. Uudistuksella on haluttu nostaa toisen kisapäivän arvoa ja tuoda lisäjännitystä kilpailuun.

Joukkuekisan luultiin ratkenneen jo lauantaina, kun Pohjanmaa cupilla oli saalista jo lähes sata kiloa, ja seuraavalla vain puolet siitä. Kalastus on kuitenkin yllätyksiä täynnä. Ilmeisesti sunnuntain aurinkoinen ja tyyni sää sekoitti Pohjanmaan miesten pasmat, sillä heidän toisen päivän saaliinsa jäi vain himpun verran yli kymmeneen kiloon. Voittoon nousikin Keski-Suomi cup noin 10 kilon erolla toiseksi pudonneeseen Pohjanmaan joukkueeseen.

Kilpailun järjestelyistä Korpilahdella vastasi Jyvässeudun Uistelijat Vesa Saikkosen johdolla. Ensi vuonna SM-veto on Viitasaarella.

Tuloksia: Kipparisarja. 1. Pasi Hirvilampi 196 p, 2. Johannes Kotilainen 173 p, 3. Ari Rimmi 172 p, 4. Juuso Antonen 162 p, 5. Jaakko Rasi 159 p, 6. Ilari Tourunen 155 p, 7. Juha Rantala 152 p, 8. Harri Luoma 150 p, 9. Juha Lemetyinen 146 p, 10. Mika Vähämäki 145 p.

Joukkueet. 1. Keski-Suomi cup 115,217 kg, 2. Pohjanmaa cup 105,236 kg, 3. Päijänteen Kuha cup 66,703 kg, 4. Tehi cup 61,453 kg, 5. Häme cup 59,179 kg, 6. Koillis-Savo cup 55,932 kg.

Teksti ja kuvat: Eero Kokkarinen

Juha Rantala uisteli kilpailun suurimman, 8,484 kg:n, hauen.
Juha Rantala uisteli kilpailun suurimman, 8,484 kg:n, hauen.
Pasi Hirvilammen mestarimiehistön haukisaalista.
Pasi Hirvilammen mestarimiehistön haukisaalista.
Kisan suurin 4,367-kiloinen kuha. Saamamiehenä Ari Rimmi.
Kisan suurin 4,367-kiloinen kuha. Saamamiehenä Ari Rimmi.