Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Tšekki vei mestaruuden – Suomi seitsemäs EM-perhokalastuksessa

Suomen joukkue sijoittui seitsemänneksi heinäkuussa Montenegrossa järjestetyissä perhokalastuksen EM-kisoissa.

Vuoden 2019 perhokalastuksen EM-kilpailut kisailtiin heinäkuun alussa Montenegron pohjoisosissa Plavin kaupungin liepeillä 20 maan joukkueiden voimin. Suomen joukkueeseen olivat selviytyneet Eetu Hyväri, Olli Toivonen, Joonas Kunelius, Ville Ristolainen, Saku Nieminen ja kapteenina toimi Santeri Kinnunen.

Varsinainen kilpailu kesti kolme päivää ja se käytiin viidellä eri sektorilla. Lim-joella oli kolme sektoria, Ljuca- joella yksi ja lisäksi yhtenä sektorina oli Plavin kaupungin edustalla avautuva Plav-järvi.

Suomi vahva järvellä

Viikon kestäneen harjoitusrupeaman aikana vaikutti siltä, että kisasta tulee haastava ja melko vähäkalainen! Yli 30 asteen helle ja kirkas auringonpaiste toivat oman lisävaikeuden kilpailuun. Itse kilpailussa etenkin Lim-joen yläosan poolit yllättivät positiivisesti, ensimmäisillä jaksoilla parhaat kalastajat saivat kolmen tunnin aikana yli 20 kalaa.

Muiden sektoreiden kalamäärät jäivät kuitenkin odotetusti kohtuu pieniksi ja etenkin järvi oli todella vaikea. Ensimmäisellä järvijaksolla yli puolet kilpailijoista ei saanut mitään.

Suomi oli jälleen vahva järvellä ensimmäisestä jaksosta lähtien ja Olli Toivonen pokkasi jakson toisen sijan kahdella taimenella, joista suurempi oli peräti 70-senttinen kirkas hopeinen luonnonkala! Tuollaisia ei usein näe saatavan kisoissa tai yleensä missään muuallakaan.

Ennakkosuosikki Tšekki kalasti kultaa

Ensimmäisen päivän jälkeen kärjessä olivat odotetusti Tšekki, Espanja ja Ranska. Suomi oli sijalla seitsemän. Kilpailun loppua kohden kalastus kuitenkin vaikeutui huomattavasti ja myös ”huippumaille” tuli kalattomia jaksoja.

Saman kielialueen maat tekivät uskomattoman nousun kilpailun lopussa ja lopulta kilpailun voitti odotetusti Tšekin joukkue. Slovenia nousi toiseksi ja aivan uskomattomasti Bosnia ja Hertsegovina kolmanneksi.

Tiukassa kilpailussa Suomi pysyi seitsemännellä sijalla. Henkilökohtaisen kilpailun voitti Ranskan Jean-Guillaume, toiseksi tuli Puolan Michal Greszta ja kolmanneksi myös Puolaa edustanut Maciej Korzeniowski.

Suomalaisten henkilökohtaiset sijoitukset olivat: 20) Olli Toivonen, 24) Ville Ristolainen, 27) Eetu Hyväri, 32) Saku Nieminen, 46) Joonas Kunelius.

Mielenkiintoinen ja kehittyvä matkakohde

Matkakohteena Montenegro on ”ylituristoituneisiin” Krotiaan ja Sloveniaan verrattuna mielenkiintoinen ja vasta kehittyvä kohde. Plav-järven upeita taimenia ja Lim-joen yläosan hienoja harjuksia kannattaa lähteä tavoittelemaan, jos omaa vähänkään seikkailumieltä ja etsii uusia mielenkiintoisia matkakohteita!

Kiitoksia kaikille joukkueen matkaa esimerkiksi maajoukkueen perhokalastuskursseille osallistumalla tukeneille ja erityiskiitos sponsoreille: Koja-yhtiöt, FläktGroup Finland Oy, JS-Multi Service Oy, Suolahden pelti KY, Tekninen Palvelu Tomi Niemi Oy, Erävaris, Deeper Sonar ja SVK!

Teksti ja kuvat: Santeri Kinnunen

Tulokset

Lisätietoja Montenegron kalapaikoista ja muuta infoa

Joonas Kunelius ja Plav-järven taimen.