Kilpaonginnan MM-kilpailut Kroatiassa – joukkuekulta Serbialle – Suomi sijalle 28

Yleisnäkymä kilpailualueesta sunnuntain kisapäivältä.

Teksti ja kuvat: Heidi Pernu

Järjestyksessään 68. kilpaonginnan MM-Kisat järjestettiin Kroatian Biljessä Drava-joen vanhassa uomassa 5.-11.9.2022. Erittäin vähäsateisen kesän takia veden pinta oli todella alhaalla, joten vielä viime hetkellä viidestä sektorista kaksi jouduttiin siirtämään 45 kilometrin päähän Topoljen kylään.

Tänä vuonna kilpailuun osallistuvia maita oli yhteensä 33 mukaan lukien Ukraina. Suomen joukkueeseen edellisvuotisten karsintojen perusteella olivat päässeet Marko Ekroth, Aku Isokorpi, Tero Kankaanpää, Timo Ylitalo ja Jouni Lillman.

Kapteeneina toimivat Heidi Pernu ja Petri Hakamäki. Lisäksi joukkuetta avustamassa olivat Anne Isokorpi, Eetu Isokorpi, Mika Kankaanpää sekä Tero Isokorpi, joka nimettiin avustajien joukosta myös joukkueen varaonkijaksi.

Sekä Biljen että Topoljen kisa-alueilta löytyi runsaasti piikkimonnia, salakkaa, lahnaa sekä särkeä. Bonuskaloina oli lisäksi muutamia carassioita. Keskikooltaan kalat eivät olleet suuria, mutta niitä oli runsaasti, joten jokaisen joukkueen tuli selvittää, millä lajilla ja miltä etäisyydeltä saataisiin tehtyä paras tulos.

Tarvittiin useita erilaisia taktiikoita

Biljen alueella olevat A-C-sektorit olivat hyvin matalia eli syvyydeltään 50-120 cm. Topoljessa syvyydet puolestaan vaihtelivat 1-3 metrin välillä. Kisa-alueiden välillä oli siis suuriakin eroja ja sen takia joukkueet joutuivat luomaan useita erilaisia taktiikoita.

A-C-sektoreilla kalastus painottui lähinnä parttiongintaan, mutta monet joukkueet tekivät erinomaisia tuloksia myös onkimalla pikkukalaa lyhyillä teleskooppivavoilla, tavoitellen joko monneja tai hopeisia kaloja sen mukaan, millä sektorilla kalastettiin.

D-sektorilla ongittiin pääasiassa keloilla, ja alueella oli mahdollista käyttää joko liukuvia tai kiinteitä kelakohoja, mutta parhaimmat tulokset tehtiin onkimalla boloneesilla noin 20 metrin päästä. E-sektorilla mahdollisuutena oli onkia partilla tai lyhyellä vavalla hopeisia kaloja tai sitten D-sektorin tapaan kalastaa kelalla piikkimonneja.

Jouni Lillman lauantain kisapäivän valmisteluaikana.

Harjoitusviikko sujui hyvin

Harjoitusviikko sujui joukkueelta hyvin, mutta kuten aina viiden harjoituspäivän aikana kalojen käyttäytyminen muuttuu aina jonkin verran. Valmistelimme useita erilaisia taktiikoita eri sektoreihin sopiviksi: Lyhyellä teleskooppivavoilla saimme hyvin erilaisia hopeisia kaloja pohjasta sekä hajoavalla pilvimäskillä myös pinnasta salakoita.

Monnille valmisteltiin tummaa, lähes mustaa, hyvin kiinteää mäskiä, johon lisättiin saksittuja matoja sekä valkoista toukkaa. Tätä seosta syötettiin aktiivisesti, jotta monnit pysyisivät hyvin alueella. Lopulta myös arvonnassa tulleella paikalla oli paljon merkitystä, sillä hopeiset kalat eivät tulleet ihan joka paikassa lähietäisyydelle ja monneja oli saatavilla parhaiten hieman syvemmistä paikoista.

Aku Isokorpi heittää kelaonkea harjoitusviikolla.

Serbialla upea avauspäivä

Ensimmäisen kisapäivän jälkeen Suomen joukkue oli sijalla 27 Serbian johtaessa kilpailua upealla yhdeksän pisteen suorituksella. Muilla joukkueilla pisteet olivat menneet enemmän tai vähemmän ristiin. Suomalaisista Tero Kankaanpää onnistui hienosti E-sektorilla ja oli kärkikamppailussa mukana koko kisan ajan sijoittuen erinomaisesti neljänneksi sektorillaan. Muiden Suomen joukkueen jäsenten sijoitukset vaihtelivat 13-17 pisteen välillä.

Illalla joukkue teki vielä muutamia viilauksia taktiikkaan ja käytettyyn mäskiin. Sunnuntain kisapäivä sujui joukkueeltamme hieman tasaisemmin, pisteet jakautuivat 7-15 välille ja parhaiten joukkueesta suoriutui Jouni Lillman, jonka 4075 grammaa riitti A-sektorilla 7. sijaan.

Tero Kankaanpään lauantain kisapäivän saalis, joka riitti sektorin neljänteen sijaan.

Joukkuevoitto Serbiaan, Kroatiaan henkilökohtainen kultamitali

Kokonaiskilpailun voitti jo ensimmäisen päivän jälkeen kisaa johtanut Serbian joukkue 31,5 pisteellä, toiseksi sijoittui Italian kokenut joukkue (42 p.) ja kolmanneksi Tsekin joukkue (47 p.). Suomi jäi sijalle 28 pistemäärällä 127 jättäen taakseen Montenegron, Walesin, Tanskan, Kanaalisaaret ja Ruotsin.

Henkilökohtaisen kilpailun ykkönen oli Kroatian Mihael Pongrac, kakkonen Slovenian Mitja Kmetec ja kolmanneksi sijoittui Unkarin Balazs Csöregi. Kaikilla kolmella parhaalla oli kolme pistettä, joten viikonlopun aikana saatujen kalojen paino ratkaisi heidän sijoituksensa. Suomalaisten henkilökohtaiset sijoitukset: 74. Tero Kankaanpää, 99. Jouni Lillman, 116. Marko Ekroth, 138. Aku Isokorpi ja 147. Timo Ylitalo.

Kilpaonginnan vuosittaiset kansainväliset kisat

Kilpaonginnassa järjestetään vuosittain seuraavat kansainväliset kisat; Yleiset maailmanmestaruuskisat, naisten maailmanmestaruuskisat, nuorten (alle 15-, alle 19- ja alle 25 -vuotiaiden) maailmanmestaruuskisat, mastereiden (yli 55-vuotiaat) ja veteraanien (yli 65 -vuotiaiden) maailmanmestaruuskisat sekä Euroopan mestaruuskisat.

Näihin joukkueisiin on mahdollisuus päästä Suomen maajoukkuekarsintojen kautta, lue lisää:

Lisäksi seurajoukkueiden maailmanmestaruuskisoihin edustusoikeuden saa SM-kilpaongen voittanut joukkue, lue lisää SM-kilpaongen säännöistä:

Yleiskuvaa kilpailualueesta, etualalla Marko Ekroth.