Perhonsidonnan SM-kisat – Nuutti tuli Ivalosta asti ja voitti

Nuorten sarjan voittaja Nuutti Rand (vas.) ja neljänneksi sijoittunut Joel Pieniluoma.

Suomen taitavimpien perhonsitojien paremmuudesta miteltiin 19.3. Helsingissä. Parin vuoden tauon jälkeen kilpailut saatiin järjestettyä, kun Suomen Urheilukalastajain Liitto otti asian hoitaakseen. Kisapaikaksi oli valittu teeman mukaisesti Hotelli- ja ravintolakoulu Perho.

Yleinen sarja sekä nuoret

Päivän aikana sidottiin kahdessa eri sessiossa. Kilpailu alkoi nuorten sekä yleisen sarjan sitojien kolmen tunnin kilpailulla, jossa sidottiin yhteensä neljä eri perhoa. Tehtävänä oli sitoa Greenwell’s Glory, Kingfisher Butcher, Whitlock’s Sculpin nimiset perhot annettujen reseptien mukaan. Neljäntenä sidontatehtävänä oli luoda putkisirvikkään pupasta oma näkemys.
Yleisessä sarjassa kilpailijoita oli 22 ja nuorten sarjassa neljä.

Tunnelma sidontasalissa oli rauhallinen ja keskittynyt. Kolmen tunnin kisa-aika tuntui riittävän hyvin, sillä ensimmäiset kilpailijat saivat perhonsa sidottua jo tuntia ennen määräajan päättymistä. Muutama kilpailija käytti koko kilpailuajan hyödykseen.

Kisan jälkeen juttelin nuorten sarjassa kisanneen 14-vuotiaan Nuutti Randin kanssa perhonsidonnasta sekä kalastuksesta. Nuutti oli kilpailuihin kauimpaa lähtenyt sitoja, sillä matkaa kisapaikalle oli tehty Ivalosta asti äiti Irjan kanssa.

”Perhonsidonta on hauskaa homma ja seikkailunhalu toi minut mukaa kilpailuun. Olin vuonna 2013 Jyväskylän kisoissa pronssilla ja päätin lähteä mukaan yrittämään mitalin värin kirkastamista. Perhonsidonnassa suosikkiperhojani ovat kalastuksessa käyttämäni kuulapäänymfit, pintaperhot sekä Juutuan Yö, joilla kalastan Juutuanjoella sekä Kettukoskella. Kilpailuperhoista hankalin oli sitoa simppujäljitelmä, koska peurankarvapään sitomista en ole paljoa harjoitellut”, kertoilee kisoihinsa tyytyväinen nuorimies.

Sidontaa viisi vuotta harrastanut Nuutti on myös kova lohimies. Ennätyskala on kymmenvuotiaana Reisaelvalta noussut 12-kiloinen lohi. Sidontaopit Nuutille on opettanut Tauno Ljetoff, jonka oppeja Nuutti auliisti kehui.

Lohiperhosarja

Iltapäivällä kisatussa lohiperhosarjassa tehtävänä oli sitoa kolme perhoa kolmen tunnin aikana. Perhot olivat Tenon Kalkkinen, Coiner sekä The Silver Test, josta annetut tuomaripisteet kerrottiin kahdella. Kilpailijat pitävät lohiperhosarjaa haastavimpana kilpailuluokkana. Kauniiden lohiperhojen sidonnasta mitteli kolmetoista kisaajaa.

Keskustelin kilpailun päätuomarina toimineen Ari-Heikki Rintaniemen kanssa kilpailun säännöistä sekä perhojen arvioinnista. ”Kilpailijat saavat tuoda mukanaan oman valaisimen, penkin, sidontalangat sekä spigotin ja muut sidontatyökalut. Materiaalit kilpailijoille tulee kisajärjestäjän puolesta. Perhot tulee sitoa annetussa järjestyksessä, jolloin tuomarit pääsevät ajoissa arvioimaan perhoja. Arvioinnissa tärkeimpiä kriteerejä ovat muun muassa perhojen yleisvaikutelma, siisteys sekä oikeat mittasuhteet. Kaikkia reseptissä annettuja materiaaleja tulee käyttää. Mikäli jokin materiaali puuttuu, niin vähennys on viisi pistettä. Neljä sidonnassa aiemmin meritoitunutta tuomaria arvioi perhot. Yksi perho voi saada tuomarilta maksimissaan 25 pistettä. Neljän tuomarin pisteiden maksimäärä voi olla yhteensä 100 pistettä/perho. Perhot arvioidessaan tuomaristo ei tiedä, kenen sitojan perho on kyseessä eli vanhat meriitit eivät menestykseen voi vaikuttaa. Suomalainen perhonsidontakulttuuri on todella korkeaa tasoa ja kilpailijamme pärjäävät hyvin myös kansainvälisissä kilpailuissa”, kertoi Ari-Heikki.

Tuomariston näkemykset

Arvokkaassa palkintojenjakotilaisuudessa kuultiin myös tuomariston edustajien näkemykset molempiin sidontaluokkiin. Yleisen sarjan sidoksista arvion esitti Hasse Härkönen ja lohiperhosarjasta Timo Kontio. Erityisesti esille nousivat huomiot materiaalimäärien käytöstä, perhojen mittasuhteista sekä perhojen yleisolemuksesta.

Erityisesti simppuperhossa (Whitlock’s Sculpin) materiaalia oli käytetty niukanalaisesti ja perhon runko ja siipi jäivät ohuiksi esikuvastaan poiketen. Lohiperhosarjassa sitojat onnistuivat erityisen hyvin Tenon Kalkkisen sidonnassa. Sen sijaan arvioinnissa tuplapisteet keränneen The Silver Testin sidontaan olisi voinut käyttää enemmän huomiota. Perhossa etenkin mustasta strutsin herlistä sidottu pää tuotti sitojille ongelmia. Monella sitojalla päälle jätetty tila oli liian pieni.

Hyvähenkisen palkintojenjaon päätteeksi nautittiin vielä pieniä herkkupaloja. Palkintojenjakotilaisuuden tyytyväisin kilpailija taisi olla Nuutti, joka onnistui kirkastamaan Jyväskylässä voitetun pronssimitalin kultaiseksi. Palkintotilaisuudessa keskustelut kääntyivät monilla jo tuleviin kisoihin. Seuraavien SM-kilpailuiden pitopaikka selvinnee kevään kuluessa.

Teksti ja kuvat: Janne Rautanen

Tuloksia

Kilpailutilassa oli rauhallinen ja keskittynyt tunnelma.
Kilpailutilassa oli rauhallinen ja keskittynyt tunnelma.
Lohisarjan mitalistit Timo Tuuha, Joni Haapanen (kulta) ja Jari Tervo.
Lohisarjan mitalistit Timo Tuuha, Joni Haapanen (kulta) ja Jari Tervo.
Yleisen sarjan palkintokolmikko Timo Kontio, Timo Tuuha (kulta) ja Joni Haapanen.
Yleisen sarjan palkintokolmikko Timo Kontio, Timo Tuuha (kulta) ja Joni Haapanen.
Joukkuekilpailun mitalisteja.
Joukkuekilpailun mitalisteja.
Simppua jäljittelevä Whitlock's Sculpin ennen peurakarvapään viimeistelyä.
Simppua jäljittelevä Whitlock’s Sculpin ennen peurakarvapään viimeistelyä.
Juha Pusa (keskellä) ja Ari-Heikki Rintaniemi (oikealla) ohjeistivat kilpailijoita ennen lohisarjan käynnistymistä. Vasemmalla SUKL:n puheenjohtaja Anssi Uitti.
Juha Pusa (keskellä) ja Ari-Heikki Rintaniemi (oikealla) ohjeistivat kilpailijoita ennen lohisarjan käynnistymistä. Vasemmalla SUKL:n puheenjohtaja Anssi Uitti.
Yleisen sarjan voittajan Timo Tuuhan luomistehtävänä sitoma putkisirvikkään pupa.
Yleisen sarjan voittajan Timo Tuuhan luomistehtävänä sitoma putkisirvikkään pupa.