Kilpailuun harjoittelu on taitolaji, jossa kehittyy vain sitä tekemällä. Mutta miten harjoitella ”oikein”? Kuinka käyttää tuo harjoitteluun liikenevä aika tarpeeksi tehokkaasti?

Pilkkikilpailuihin voi valmistautua karkeasti jaettuna kahdesta eri näkökulmasta: joko etukäteisharjoittelun kautta tai ilman. Harjoittelu useimmiten lisää menestymismahdollisuuksia huomattavasti. Sen avulla löydetään kalapaikkoja ja saadaan suuntaviivoja välinevalintoihin.

Harjoittelu myös helpottaa kilpailutaktiikan suunnittelua. Keskityn tässä jutussa yksinomaan järvillä käytäviin ahvenkilpailuihin.

Lähtökohdat kilpailutreeniin

Lähtökohdat kilpailutreeniin riippuvat suuresti siitä, millaisesta kilpailusta on kyse. Minkä verran osanottajia on odotettavissa ja onko kilpailualueen takarajalle matkaa esimerkiksi yksi kilometri vai onko takarajaa ollenkaan. Treenin tarkoituksena on selvittää esimerkiksi ottisyvyys, odotettavissa oleva voittotulos (kalan ottihalukkuus), kalapaikat tai kalattomat paikat, välineet ja taktiikka.

Taktiikan osalta oleellista on etukäteen suunnitella, missä järjestyksessä käy treenattuja paikkoja läpi. Pitää myös varautua siihen, että treenistä kilpailuun voi kalan ottihalukkuus muuttua oleellisesti jo päivässäkin. Yleensä treenattuihin paikkoihin kannattaa luottaa, vaikka kalantulo vaikuttaisi aluksi heikommalta kuin treenissä. Todennäköisesti syönti on silloin heikentynyt kaikkialla muuallakin.

Optimoi treeniin käytetty aika

Kilpailuun treenaaminen on raskasta ja pitkäjänteistä touhua. Puolta minuuttia kauempaa en treenatessa reiällä vietä, jos kalahavaintoja ei tule. Treenatessa on myös sitä parempi, mitä vähemmän ottaa kaloja ylös. Vähäkalaisissa paikoissa 1-2 ahventa reikää kohden riittää hyvin, runsaskalaisissa voi olla tarpeen nostella samasta reiästä 5-10 ahventa, jotta saa selvemmän käsityksen parven koosta.

Ahventa etsiessä kannattaa uskoa siihen, että isosta parvesta saa tärpin aina nopeammin kuin pienestä parvesta. Alla olevan kalan määrä tulisikin arvioida ottihalukkuuden perusteella.

Ottihalukkuutta voidaan arvioida tärpin nopeuden lisäksi ”hinaamalla” parvea ylös, eli joka kalan jälkeen nostetaan pilkkiä reilusti 50-100 senttiä ylemmäs. Jos parvi nousee helposti, on se silloin yleensä myös suuri.

Rauhoita kala-alue

Tärkeää on kalapaikan löytyessä kairata sinne mahdollisimman vähän reikiä, ja mielellään jättää myös osa kala-alueesta kokonaan tutkimatta ja jättää se kilpailuun. Yleensä 2-4 hyvää reikää kertoo alueesta jo aivan tarpeeksi, ja siinä vaiheessa on hyvä rauhoittaa koko alue ja siirtyä etsimään varapaikkoja muilta alueilta.

Ylitreenattu paikka luonnollisesti vähentää kilpailussa nousevien kalojen määrää ja liika kairailu voi myös hajottaa tai häiriinnyttää parvea. Lisäksi se herättää kanssakilpailijoiden mielenkiinnon, jos yhdellä alueella on paljon reikiä.

Treenaa mahdollisimman lähellä kilpailuajankohtaa

Yleensä treenit kannattaa ajoittaa viimeisiin sallittuihin treenipäiviin, sillä silloin kala ehtii vähemmän liikkua kilpailupäivään mennessä. Varsinkin hieman isompi ahven tuppaa vaihtamaan paikkaa herkemmin.

Pyrin itse ensisijaisesti treenissä löytämään sellaisia paikkoja, joissa on jokin selvä pohjanmuoto, joka ”kerää” kalaa alleen. Näissä paikoissa on niin sanottua paikallista kalaa, joka viihtyy alueella pidempään. Täysin ilmeettömässä tasaisessa rantapenkassa tai tasasyvyisellä alueella kalat harvemmin pysyvät paikallaan montaa päivää. Sen sijaan esimerkiksi pohjakivikoilta, matalikoilta, montuista ja keväällä matalista lahdista kalat harvemmin mihinkään siirtyvät muutaman päivän aikana.

Myös kellonaika ja keli vaikuttavat. Jos on mahdollista, kannattaa treeni ajoittaa samaan kellonaikaan kuin kilpailukin on. Tämä korostuu varsinkin keväällä, kun kala syö huomattavasti epätasaisemmin painottuen aamu- ja iltasyöntiin. Syöntiajat ovat kuitenkin myös hyvin vesistö- ja päiväkohtaisia. Kirkasvetisillä järvillä usein aamun ja illan syöntipiikit ovat selvempiä, ja ruskeavetisillä järvillä saattaa paras syönti olla vasta päivällä.

Panosta treenissä paikkoihin ja testaa välineet kilpailussa

Välineiden osalta treenissä pyrin vetämään hyvin karkeat suuntaviivat, ja jätän tarkemman ”testauksen” itse kilpailuun. Tavallisesti kokeilen välineet treenin alussa pääpiirteittäin läpi (esim. morri, tapsi, ketju, värikoukku), ja jatkan sitten treenin loppuun asti yhdellä ja samalla välineellä.

Tietysti jos syvyydet vaihtelevat paljon, niin joko suurennan tai pienennän pilkkiä.
Samalla välineellä treenatessa saa tasapuolisemman kuvan eri alueiden kalaisuudesta, eikä tarvitse spekuloida sitä, olisiko jostain paikasta saanutkin toisella välineellä paremmin.

Eli korostaisin ensisijaisesti paikkavalinnan merkitystä välinehifistelyn sijaan. Välineet ehtii kokeilla läpi sitten kilpailussa. En myöskään käytä treenissä juuri aikaa surviaisten pujotteluun, vaikka vähäkalaisissa kilpailuissa ne ovatkin monesti se, mitä tulee eniten käytettyä.

Huomioon otettavaa pienillä järvillä

Pikkujärvillä treenaaminen on huomattavasti yksinkertaisempaa kuin isommilla järvillä tai merialueilla. Usein jo yhden treenipäivän aikana ehtii koluamaan pääpiirteittäin koko järven tai ainakin huomattavan osan järvestä läpi. Pikkujärvillä kalat harvemmin parissa päivässä merkittävästi vaihtavat paikkaa, ja treeni antaa melko varmat merkit siitä, mistä päin järveä voisi pärjätä.

Jos pikkujärvessä kaikki alueet ovat ns. pilkkisyvyyttä (ei ole niin syviä alueita, että niissä ei olisi kalaa), joutuu monesti kalaa hakemaan aika laajalta alueelta. Tyypillinen reikäväli, jolla itse lähden ahventa etsimään, on 20-30 metriä. Reikävälin pituus riippuu kuitenkin suuresti esimerkiksi pohjanmuodoista ja näkösyvyydestä. Jyrkemmän syvyysvaihtelun alueet saa kairata tiheämmin, sillä kalat voivat olla nauhana tietyssä syvyydessä.

Jos kaloja alkaa selvästi nousta jostain syvyydestä, keskitän treenauksen tarkemmin siihen syvyyteen. Käytän käytännössä aina treenatessa kehimisvapaa, jotta voin aina laskea mistä syvyydestä kaloja nousee.

Huomioon otettavaa isoilla järvillä

Isoilla järvillä ahven liikkuu välillä talvellakin hirmuisesti, joten edeltävän päivän treeni antaa usein jopa paremmat pohjatiedot kisapaikasta kuin monet aikaisempien vuosien kisat. Yleensä kilpailualue on niin suuri, että ei ole järkevää edes yrittää treenata sen joka puolella.

Tavallisesti valitsen 2-3 aluetta, joita kairailen melko järjestelmällisesti läpi. Kun ensimmäinen vakuuttavan tuntuinen kala-alue löytyy, keskityn hakemaan noin kahden kilometrin säteeltä lisää paikkoja, joihin olisi mahdollisuus kilpailussa vaihtaa paikkaa, jos kala loppuu ensimmäiseltä alueelta kesken.

SM-pilkki on aika lailla ainoa kisa, jossa on oikeasti paljon osanottajia. SM-pilkissä korostuukin se, kuinka väkimäärä vaikuttaa omaan saaliiseen. Pienemmissä kilpailuissa saattaa olla jopa hyötyä pienestä porukasta, mutta SM-pilkissä herkästi samalle kalaisalle alueelle kasaantuu kymmenittäin kilpailijoita tyhjentämään samaa aluetta. Paras paikka onkin usein sellainen, että se ei välttämättä ole alueen kalaisin paikka, mutta ainakin harvempien tiedossa oleva.

Kala-alueen etsintä

Tässä vielä käytännönläheisemmin erilaisista tavoista etsiä ahventa. Otetaan esimerkiksi melko tasaisesti syvenevä rantapenkka, pituutta useita satoja metrejä tai jopa kilometri. Miten lähteä siitä kaloja etsimään?

Karkeasti sanottuna itse käytän kolmea eri tapaa. Yksi tapa on edetä ”siksakkia” kairaillen noin 20-30 metrin välein. Tätä tapaa käytän etenkin sellaisissa paikoissa, joissa en ole ennen pilkkinyt. Tällä tavalla kartoittaa melko ison alueen nopeasti, mutta vaarana on sivuuttaa kokonaisia kala-alueita, jos reikä ei osu parven kohdalle.

Toinen tapa on edetä järjestelmällisesti rantaviivan lähellä, ja palata sitten takaisin päin kairaillen syvempään veteen. Tätä on tullut jonkin verran käytettyä varsinkin silloin, kun on ollut kaveri mukana. Sanoisin, että mahdollisuus on melko pieni, että iso parvi sattuisi olemaankin juuri reikärivien välissä.

Kolmatta tapaa käytän erityisesti loivempia rantapenkkoja tutkiessa, jolloin syvyys ei välttämättä muutu kuin joitakin kymmeniä senttejä, kun siirrytään rannasta kolmekymmentä metriä ulospäin. Pelkkä yksi reikärivi rannan suuntaisesti tehtynä ei välttämättä osu lähellekään kalaparvia.

Hyvin harvoin treeni kuitenkaan etenee alusta loppuun näitä kaavoja noudattaen, vaan yleensä jokin syvyys ei selvästikään kaloja anna, ja se hylätään siirryttäessä seuraavalle alueelle. Eli treenin edetessä monesti keskitytään selvemmin tiettyyn syvyyteen.

Välineiden valinta kilpailuun

Pilkin valintaan vaikuttavat erityisesti oletettu pilkkisyvyys, kalojen koko sekä kalojen määrä ja ottihalukkuus. Koukkujen todellinen koko hieman vaihtelee valmistajasta riippuen, mutta nro 14:n koukut yleensä käyvät peruskokoiselle 15-50 gramman ahvenelle. 16-koon koukku sopii tätä pienemmille ahvenille, ja 12:n koukulla pärjää yleensä hyvin vielä noin 150 gramman ahveniin saakka.

Tätä suuremmille voi suosiolla tarjota jo nro 10:n koukkua, mutta niitä tarvitsee kilpailuissa harvoin, jos silloinkaan. Hyvällä syönnillä voi käyttää hieman ”suosituksesta” suurempaa koukkua, jolloin koukku on helpompi irrottaa nopeasti.

Tyypillisesti matalassa alle kolmen metrin vedessä käytetään noin 3-8 gramman painoisia pilkkejä, mutta joskus paksun lumen aikaan pilkit voivat olla matalassakin tätä suurempia. Ja joskus pieni ahven ottaa yllättävän hanakasti isoon pilkkiin, eikä sitä säiky.

Syvemmässä (noin 5-10 m) vedessä saa pilkkejä olla noin 15-20-grammaisiin saakka, jotta pilkki saadaan vajoamaan tarpeeksi joutuisasti. Niitä painavammilla pilkeillä tahtoo tuntuma kärsiä ainakin pientä ahventa pilkkiessä.

Pelkkä morri on usein hyvä valinta nihkeäkalaisissa vesistöissä, joissa usein 1-2 kilon tulos riittää korkealle. Toisaalta isompi yli 100 gramman ahven ei huonolla otilla tahdo aina ottaa muuhun kuin pelkkään morriin, mutta niitä voi silti morrilla saada toistakymmentä kiloa hieman syvemmästäkin vedestä.

Vapoja on oltava mukana riittävästi, ja siihen tulee varautua, että syönti on parempi tai huonompi kuin on etukäteen ajatellut. Yleensä otan useita samanlaisia tai samantapaisia pilkkejä varavapoihin, jos jostain syystä tulee välinerikkoja.

Käytännön esimerkki pilkkivalikoimasta

Tässä käytännön esimerkki pilkkivalikoimasta. Oletetaan, että kisassa tavoitellaan kymmenen kilon tulosta noin kuuden metrin syvyydestä pilkkien. Saalis kertynee keskipainoltaan noin 15-grammaisista ahvenista.

Valitsen kilpailuun kymmenen vapaa: neljä tapsipilkkivapaa, neljä ketjupilkkivapaa ja isojen nirsojen ahventen varalle kaksi morrivapaa varustettuna reilun kokoisella volframimorrilla. Morria kokeilen vasta sitten, jos satun pari isompaa ahventa saamaan jollakin muulla välineellä.

Pienten kalojen kanssa en hukkaa aikaa. Tapsipilkkeihin valitsen neljä nopeaa pilkkiä, joista kahteen laitan nro 16 morrin ja kahteen nro 14. Pienempää nro 16:n morria en kuitenkaan käytä kuin siinä tapauksessa, että syönti on heikompi kuin olin ajatellut.

Ketjupilkkeihin laitan yhteen nro 12 koukun ja kolmeen nro 14. Isoin koukku on siltä varalta, että ahven syö odotettua paremmin. Jos syönti on heikko, käytän suosiolla tapsia ketjun sijasta, sillä näin syvässä vedessä hitaampi kalan irrotus tapsimorrista ei ole kovin merkittävä asia.

Yleensä heikolla syönnillä kala tarttuu helpommin tapsimorriin kuin ketjukoukkuun, kun ahven saa sen helpommin nielaistua. Syöttinä käytän pienikokoisen ahvenen silmää sekä ketju- että tapsipilkissä.

Esimerkki välineistä nihkeäkalaisessa paikassa

Otetaan toinen esimerkki välineistä nihkeäkalaisesta kilpailupaikasta. Oletetaan, että voittoon riittää 1-2 kilon tulos ja se koostuu enimmäkseen pienistä ahvenista, mutta on kohtalainen mahdollisuus myös 50-200 gramman ahveniin. Oletettu pilkkisyvyys on kolme metriä.

Valitsen taas kymmenen vapaa kilpailuun. Tällä kertaa vapavarustus sisältää neljä morrivapaa, neljä tapsivapaa ja kaksi värikoukkupilkkivapaa.

Värikoukkuvavat nappaan mukaan hätävaraksi, jos päädyn epätoivon hetkellä alle kahden metrin veteen, jossa tiedän olevan alle kymmenen gramman ahventa. Näissä molemmissa on nro 16 koukku ja noin kolmen gramman painoinen pilkki.

Kaksi morrivapaa varustan 0,08 millin siimalla ja pienehköllä morrilla, jossa on nro 16 koukku. Toiset kaksi morrivapaa otan selvästi bonuskaloja ajatellen, toisessa 0,12 millin ja toisessa 0,14 millin siima. Morrit ja koukut ovat näissä selvästi isommat.

Kaikkiin tapsivapoihin valitsen nro 16 morrin, ja tapsin vahvuudeksi riittää 0,12 milliä. Otan selkeästi kaksi hitaampaa värinäpilkkiä ja kaksi hieman nopeampaa pilkkiä. Kaikkien pilkkien paino on kuitenkin vain 4-6 grammaa.

Ajatuksena on kilpailun alussa käyttää nopeampia pilkkejä niin kauan kuin kala-alueet alkavat olla täynnä reikiä, ja sen jälkeen ronkkia loput nirsommat kalat herkemmillä välineillä ja surviaisilla. Toinen vaihtoehto on siirtyä loppukilpailusta matalaan pilkkimään pikkuahvenia värikoukulla, jos niitä alueita ei ole vielä muut pilkkineet. Jos bonuskaloja osuu kohdalle jossain vaiheessa kilpailua, kokeilen myös isommilla morreilla, joissa on vahvemmat siimat.

Kairan merkitys korostuu lähinnä silloin, kun kilpaillaan raskaissa olosuhteissa. Ongelmia tulee yleensä siinä vaiheessa, kun jää on kerrostunutta. Teriä olisi hyvä päästä kokeilemaan ennen kilpailua. On liian iso tasoitus muille käyttää liian nopeasti menevää terää, sillä se helposti juuttuu kerrosjäähän. Kuivaan ja yhtenäiseen jäähän terä saa olla niin ottava kuin kairaajalla riittää voimia.

Kilpailujalkineet riippuvat olosuhteista. Itse nastoittamillani goretex-tossuilla pärjäilee kohtuullisessa pakkasessakin, kun alle pukee kahdet goretex-sukat päällekkäin. Kengän pidon tulee olla sellainen, että niillä voi lipsumatta rennosti kävellä ja juosta. Kylmällä kelillä käytän suosiolla lämpösaappaita, mutta suurimmassa osassa kilpailuja tossut riittävät hyvin, kunhan pitää itsensä liikkeessä.

Päällysvaatteissa suosin erilaisia kalvovaatteita, jotka kaikki vähintäänkin hylkivät vettä. Alle laitan sen verran vaatekerroksia kuin lämpötilan puolesta tarvitsee.

Kilpailureppuna suosin Simo Maksimaisen suunnittelemaa reppua. Yleensä pyrin repun taskut saamaan aika lailla täyteen vapoja. Eri taskuihin laitan eri pilkkityypillä varustetut pilkit, jotta löydän ne kilpailutilanteessa mahdollisimman nopeasti.

Harjoittelematta kilpailuihin?

Aina ei kuitenkaan harrastepilkkijällä ole mahdollisuutta käydä etukäteen treenaamassa. Treenaamatta pärjääminen on mahdollista, mutta harvinaisempaa. Monesti kilpailuihin lähdetään ilman oikeaa tietoa aikaisempien päivien kalantulosta. Pelkkien kuulopuheiden perusteella ollaan monesti aika hataralla pohjalla.

Jos kilpailuvesi on kuitenkin aiemmilta vuosilta tuttu, on yksinkertaisinta aloittaa vanhoilta tutuilta paikoilta. Pikkujärviltä usein löytyy paikkoja, joissa on joka vuosi kalaa, mutta isommilla vesillä paikat vaihtelevat vuosittain suurestikin. Muiden seuraamisesta voi olla hyötyä, jos on tiedossa, että muut ovat harjoitelleet. Sillä tavalla saa usein varman tuloksen, mutta voittoon asti tuolla taktiikalla pääsee melko harvoin.

Jos kilpailuvesi ei ole ennalta tuttu, on valmistautuminen melko haastavaa. Kilpailun järjestäjiltä kysymällä saa kuitenkin todennäköisesti perustiedot alueen kalaisuudesta ja edellisien vuosien tuloksista. Kannattaa kuitenkin muistaa, että useimmilla paikoilla on kilpailuja järjestetty ennenkin ja huomattavalla osalla osallistujista on kalapaikoista ainakin jotain ennakkoaavistusta.

Tärkein tieto oman taktiikan kannalta on ehkäpä aiempien vuosien voittotulokset, jotta tietää edes mitä tavoitella. Karttuneiden kokemuksien kautta oppii kilpailutilanteessa arvioimaan, tuleeko kalaa riittävää tahtia sillä hetkellä, vai kannattaako etsiä parempaa paikkaa.

Kilpapilkintä on fyysinen kilpalaji

Kaiken muun lisäksi fyysisestä kunnosta huolehtiminen on olennainen osa kilpailuihin valmistautumista. Isommilla kilpailualueilla on merkittävästi etua siitä, että kauempana oleville kalapaikoille ehtii siirtymään ilman, että se vie tärkeää pilkkiaikaa pois.

Ja tietysti kaikki pienemmätkin siirtymät kilpailun aikana tulisi tehdä mahdollisimman ripeästi, sillä niihin kuluva aika, jos joku, on niitä hukkasekunteja- ja minuutteja, joilla voi tiukassa kilpailussa olla juuri se ratkaiseva vaikutus.

Maratoonarin kuntoa lajissa ei vaadita, mutta 30-60 minuutin lenkkien juokseminen luo lajiin sopivaa kuntopohjaa. Lihaskunto olisi hyvä muutenkin olla kohdillaan, jotta kairaamiseen ei tuhraudu ylimääräistä aikaa ja siirtymät sujuvat isompikin kalamäärä repussa.

Teksti: Atte Mustalahti, Kuvat: Atte Mustalahti ja Janne Rautanen