Pohjoismaiden pilkkimestaruuksista kisattiin Hudiksvallissa Ruotsissa – Suomelle yhteensä peräti kahdeksan kultamitalia

Suomen pilkkimaajoukkue toi PM-pilkistä yhteensä peräti kahdeksan kultamitalia.

Teksti: Niko Korhonen, Kuvat: Tapani Hovatov ja Niko Korhonen

PM-pilkkiin lähdössä ollut joukkue kokoontui torstaina 10.3. iltapäivällä Vaasan satamassa, jossa noustiin laivaan. Uumajaan saavuttua jatkettiin matkaa linja-autolla perille Hudiksvalliin, jossa oltiin puolen yön aikaan.

Ensimmäinen pilkkikoitos reissulla oli perjantain harjoituskisa noin kaksi kilometriä pitkällä Långsjön-järvellä. Kisapaikalla selvisi, että kilpailupaikka vaihtuisi huomiseen kisaan, koska järvi oli kokonaan käytössä.

Jo harjoituskisasta tuli suomalaismenestystä: Katri Niemi ja Asta Honkonen voittivat sarjansa ja lisäksi tuli useita muita palkintosijoja. Järvi oli vaativa: kala oli tietyissä pisteissä pääosin vain yksittäisten avantojen alla. Kalaa saimme 1-6 metristä, ja yleisin tulos oli 0-3 kg. Kisan voitti norjalainen veteraanionkija ylivoimaisella, lähes kymmenen kilon saaliilla: voittokalat olivat suuria, joukossa oli varmasti yli kilon ahvenia.

Stömnesjön varsinaisena kisa-alueena

Kapteenien kokouksessa perjantai-iltana varsinaiseksi kisa-alueeksi paljastui Stömnesjön. Jaetussa kisakartassa ei ollut käyriä, mutta netistä löytyi syvyyskäyrällinen kartta. Järvi oli noin kolme kilometriä pitkä ja etuosaltaan syvempi ja jyrkkäpiirteisempi kuin takaosaltaan. Alueen selvittyä pidettiin joukkuepalaveri, jossa käytiin läpi alueen kartan lisäksi harjoituskisan antia ja kerrattiin säännöt.

Kisapäivän sää oli lämmin, aurinkoinen ja tyyni. Kilpailujärvi muistutti harjoitusjärveä, mutta pikkuahventa oli enemmän. Siellä toimivat monenlaiset välineet, mutta moni pilkki värikoukulla. Useimmat pilkkivät alle 2,5 metrin vedestä, mutta muutamia onnistumisia varsinkin isommalla kalalla tuli myös hieman syvemmästä. Kisapaikka oli hyvin valittu, sillä kalaa oli monella alueella ja pärjäämään pystyi erilaisilla taktiikoilla, jolloin kaikki pystyivät käyttämään omia vahvuuksiaan. Kisapaikka oli tasapuolinen kaikille.

Vesa Poutanen pilkki suurimman suomalaistuloksen

Suomalaisista suurimman tuloksen, 4387 grammaa, pilkki MV70-sarjan voittanut Vesa Poutanen. Hänen lisäkseen sarjavoiton pilkkivät Salla Hovatov (NJ), Aila Heiskanen (NV55) ja Asta Honkonen.

Joukkuemestaruus tuli Suomeen naisjunioreissa, naisveteraaneissa (55v ja 70v) ja miesveteraaneissa (70v.) Kultamitalit menivät Ruotsin kanssa tasan ja maakohtaisessa kisassa sijoituttiin toiseksi niukasti Ruotsin jälkeen.

Salla Hovatov voitti naisjunioreiden sarjan.

Henkilökohtaisten mestarien mietteitä

Salla Hovatov: 7. maaottelu, kolmas tuplamestaruus peräkkäin

”Harjoituskisasta tuli luottoa välineisiin ja syöttivalintaan. Ongin tapsipilkillä ja morrilla. Kisajärvi oli mielenkiintoinen ja haastava. Siinä oli jyrkät syvyysvaihtelut. Kalan koko vaihteli jopa samasta avannosta 10-600 grammaan. Suosittelen pilkintää kaikille.”

Aila Heiskanen: 4. maaottelu, 2. henkilökohtainen mestaruus

”Harjoituskisassa tutustuin kairaamiseen ja hain kisafiilistä koronan järjestämän kahden vuoden kisatauon jälkeen. Se myös löytyi ja hyvien yöunien jälkeen pääsin levollisin mielin kisaan. Kisassa tuli hyvänkokoista ahventa perinteisillä kisavälineillä, joita ei uskalla hupiongella käyttää. Järvet olivat erilaisia kuin kotona, koska kaloja sai myös syvästä vedestä. Nautin reissusta ja suosittelen pilkintää kaikille.”

Asta Honkonen: 13. maaottelu, 3. mestaruus

*Se on jo voitto, että ollaan täällä! Ongin tapsipilkillä. On tärkeää, että jokainen saa onkia niin kuin haluaa omilla välineillään. Kala otti hyvin, mutta syönti loppui yhtäkkiä. Joukkueen yhteishenki on ollut yhtä hyvä kuin suomalaisilla olympialaisissa. Hartain toive olisi, että saataisiin lisää nuoria ja perheitä lajiin mukaan.”

Vesa Poutanen: 5. maaottelu, 1. mestaruus

”Harjoituskisasta oli hyötyä, kun järvet olivat samantyyppiset. Tällaiset tuntemattomat vedet tuovat nöyryyttä: kisan jälkeen on aina viisaampi. Kalat tulivat 3-5 metrin vedestä. Kisatulos koostui 9 isosta ja noin 20 pienestä ahvenesta. Suurin ahven painoi 800-900 grammaa. Ottivälineenä oli pääosin värikoukkupilkki, muutama iso tuli myös morrilla. Syönti oli ihmeellinen: kala otti tosi varovaisesti. Opastan alakoululaisia pilkkimään ja toivon lisää nuoria lajin pariin.”

Kisajärjestelyt toimivat hyvin ja sää suosi. Jokaisen PM-kisan ainutlaatuisuus huokui tapahtumassa. Kisan henki oli loistava: oli mahtava päästä taas tapaamaan tuttuja ja kisaamaan koronatauon jälkeen. Kiitokset kaikille mukana olleille mahtavasta reissusta!

Tulokset, henkilökohtaiset

Joukkueet

Maat

PM-pilkin naisjuniorit yhteiskuvassa.