SM-kilpaonki Loimijoella – Pasi Okkonen juhli mestaruutta miesten sarjassa

Kilpaonginnan SM-kilpailut järjestettiin tänä vuonna Loimijoella Huittisissa.

Kilpaonginnan suomalaisista arvometalleista kisattiin Huittisten Loimijoella 7.-8.7. puolipilvisessä lähes helteisessä säässä. Särkikalapitoinen ja ruskeavetinen Loimijoki soveltuu kilpailemiseen hyvin ja kisan viidelle sektorille saatiin kohtuullisen tasapuoliset olosuhteet.

Kilpailu koostui kahdesta neljän tunnin jaksosta sekä noin kolmen tunnin valmisteluajasta kisapaikalla. Valmistelu piti sisällään kilpailuvälineistön kasaamisen, kilpailupaikan niiton ja valmistelun, pohjan luotaamisen sekä kymmentä minuuttia ennen kilpailun alkamista mäskäämisen.

Kelaonkiin luottaneet kilpailijat ampuivat ritsoilla tarkasti mäskipallot ennakolta valittuihin kohteisiin, parttionkijat kupittivat mäskit veteen ja salakan sekä muiden rantakalojen pyytäjät heittivät mäskit käsin rannan läheisyyteen.

Mäskääminen on oleellinen osa kilpaongintaa.

Erilaiset taktiikat

Kilpailijoiden paremmuuden ratkaisivat sektoreilta saadut sijoituspisteet ja tasapisteissä saaliin paino ratkaisi sijoituksen. Kilpailun järjestäjänä toimi Team Sensas Finland ja avustavana seurana Huittisten kalakerho. Osanottajina oli 62 kilpaonginnan taitajaa.

Kilpailijoiden käyttämät taktiikat poikkesivat selvästi toisistaan. Osa keskittyi salakan pyyntiin lyhyellä vavalla ja toiset käyttivät kelaonkea vastarannan penkan kalojen pyyntiin tavoitellen hieman suurempaa saalista.

Enemmistö kalasti partilla kilpailualueen edustaa, jonka pohjanmuodot oli luodattu ennakkoon todella tarkasti. Pienetkin painanteet ja patit olivat kalastajien tiedossa todella hyvin.

Lauantaina yli seitsemän kilon hauki

Lauantaina saaliit jäivät kohtuullisen pieniksi, sillä mäskit eivät vielä ehtineet kerätä kalaa kilpailualueelle. Ylivoimaisesti suurimman kalan pyydysti Ilkka Taipale Sarfix Teamista väsyteltyään taiten 7,3 kiloa painaneen hauen.

Ilkan tulos lauantaina oli päivän suurin, yhteensä 8945 grammaa. Hauen väsyttely kelaongella ja 0,12 mm perukkeella kesti lähes puoli tuntia. Muutoin kisasaalis koostui lauantaina pääosin salakoista, särjistä ja muista pienikokoisista särkikaloista.

Sunnuntaina saalis kasvoi selvästi ja sumppuihin kertyi myös kookkaampaa lahnaa, säynettä sekä jokunen turpa. Suurimmat saaliit koostuivat kookkaista lahnoista.

Sunnuntaina ratkaisu

Osaa kilpailijoista kiusasivat kilpailupaikalle asemoituneet hauet, jotka aiheuttivat pieniä välinetappioita ja karkottivat särkikalat paikalta. Sunnuntain suurimman tuloksen, 7855 grammaa onki F.I.S.H:n Pasi Okkonen.

Kilpailu oli luonnollisesti täysin avoin ensimmäisen kisapäivän jälkeen. Lopulliset sijoitukset ratkaistiin sunnuntaina. Miesten sarjan voittoon onki F.I.SH:n Pasi Okkonen voittamalla molemmat sektorinsa (yhteispaino 9630 grammaa).

Koko kilpailun suurimman yhteistuloksen kalasti italialainen Alessandro Carrus (F.I.S.H.) yhteispainolla 10 930 grammaa.

Kilpaonginta on mielenkiitoista seurata. Laaja välinearsenaali sekä erilaiset kilpailutaktiikat tekevät kilpailusta mielenkiintoisen. Harrastajien määrän toivoisi tässä hienossa lajissa nousevan.

Teksti ja kuvat: Janne Rautanen

Tulokset

Miesten sarjan parhaat: Perttu Kuortti, Pasi Okkonen ja Pekka Rintamaa.
Naisten sarjassa mitalille onkivat Eija Saarela-Mäkynen, Heidi Pernu ja Riitta Isokorpi.
Aku Isokorpi ja Lotta Pylsy osallistuivat nuorten sarjaan ja saivat siten kullan ja hopean kaulaansa.
Jukka Kuusisto, Juhani Taponen ja Jaakko Knaapila muodostivat veteraanien mitalikolmikon.
SM-kilpaongen parhaat joukkueet yhteiskuvassa.