SM-onki Saimaan kanavalla – onkijat joutuivat todelliseen grammamittelöön mitaleista

Nuorten sarjat oli yhdessä perhesarjalaisten kanssa sijoitettu vanhalle kanavalle.

SM-onki järjestettiin Saimaan kanavalla vuoden koronatauon jälkeen. Kilpailu piti alun perin kisata Pohjanmaalla, mutta epävarman pandemiatilanteen takia järjestäjät päättivät siirtää sitä vuodella eteenpäin. Aktiivionkijat yhdessä VaPa Varkauden ja Lappeenrannan Urheilukalastajien kanssa reagoivat kuitenkin nopeasti ja järjestivät kilpailun Lappeenrannan tutuilla kisapaikoilla.

Elokuun 8. päivä alkoi monessa paikassa sateisena, mutta Kansolan kilpailukeskuksessa saatiin nauttia poutakeleistä. Ennakkoilmoittautuneita oli peräti 330 henkilöä, mitä voidaan pitää vallitsevassa tilanteessa erittäin hienona saavutuksena. Kutsussa ilmoitettu maskipakko näytti tavoittaneen kisaporukan erittäin hyvin ja kilpakeskuksessa vallitsi rento ”naamiaismeininki.”

Äänimerkin saattelemana koukut laskettiin kanavan sameaan veteen tasan kello kymmenen. Ensimmäiset salakat ja särjet kiskottiin kuiville miltei saman tien, mutta sen jälkeen näytti syönti hyytyvän.

Kitsas syönti pakotti onkijat grammamittelöön

Perhesarjalaiset ja nuoret oli sijoitettu vanhan kanavan laitaan, josta ainakin teoriassa piti nousta paremmin saalista. Olettamus jäikin teoriaksi, kun kitsas syönti pisti onkijat todelliseen grammamittelöön ja erityisesti kaikkein nuorimmassa sarjassa.

Perinteikäs kilpavesistö haastoi kaikkia kilpailijoita muutenkin ylittämään itsensä. Kaikki kanavalla joskus onkineet tiesivät pelin hengen ja pienintäkin salakkaa pidettiin kovassa arvossa.

Joona Kukko alle 12-vuotiaiden ykkönen

Nuorten alle 12-vuotiaiden sarjassa kullan arvoisesti onki Koukun ja Paukun Joona Kukko. Hopea meni Senni Niskaselle Viitasaaren Kalakavereista ja kolmanneksi tuli Joutsenon Kalaveikkojen Tuukka Smal.

Nuorten alle 15-vuotiaiden kultamitalin nappasi Eero Kähkönen Lappeenrannan Pilkkijöistä. Hopea meni Nummi-Pusulan Kalaseuran Lauri Åmanille ja pronssi vuorostaan Sanni Niskaselle. Alle 19-vuotiaiden sarjan kultamitalin arvoisesti onki Leevi Pippuri Rääkkylän Kalakerhosta.’’

Pekka Lampiselle suurin yli saalis – 2099 grammaa

Miesten sarjan voitto meni tällä kertaa Lapuan Seudun Kalakerhoa edustaneelle Teemu Etelä-Aholle. Miesveteraaneissa kirkkaimman mitalin arvoisesti onki Saarijärven Kairan Pekka Lampinen. Hän nosti myös kilpailun suurimman saaliin, joka painoi 2099 grammaa.

Naisten sarjan kultamitalin voitti Heidi Pernu Lakeuden Urheilukalastajista. Naisveteraanisarjan kulta meni vuorostaan Eija Saarinen-Mäkyselle, hänkin Lakeuden Urheilukalastajista. Perhesarjassa kultamitalit saivat kaulaansa Team Sensas Finland 1:stä edustaneet Vili, Venla ja Henri Lillman.

Mainioista järjestelyistä vastasivat SVK:n aktiivionkijat yhdessä VaPa Varkauden ja Lappeenrannan Urheilukalastajien kanssa. Ensi vuonna SM-onki kilpaillaan Pohjanmaalla, tarkemmin ottaen Kalajärvellä.

Teksti ja kuvat: Marcus Wikström

Tulokset:

Kilpailun aikana keskittyminen oli huipputasoa.