SM-pilkki keräsi lähes 1800 kilpailijaa Rantasalmelle

SM-pilkkiin Rantasalmen Kolkonjärvellä osallistui liki 1800 pilkkijää.

Paljon etukäteen keskustelua herättäneet pilkinnän SM-kilpailut pidettiin lauantaina 4. maaliskuuta Rantasalmen Kolkonjärvellä. Olisiko ollut osin tämän keskustelun ansiota, että osanottajamäärä kasvoi hieman viime vuodesta ja oli liki 1800. Pienikin kasvu antaa toivoa siitä, että kiinnostus kalastuksen kuninkuuslajia pilkkimistä kohtaan olisi kasvussa.

Rantasalmella Kuus-Hukkalassa pidettyjen kilpailujen järjestelyt toimivat hyvin ja kelikin suosi pilkkikansaa. SM-pilkin avauspuheen piti kilpailun suojelija Kari Rajamäki, joka ensimmäistä kertaa osallistui virallisesti tapahtumaan myös kilpailijana.

Rajamäki kiitti puheessaan kilpailun järjestäjiä, kertoi pilkinnän historiasta ja muistutti kilpailijoille, että vesialueita omistamattomien harrastusmahdollisuudet ovat kehittyneet vuosikymmenten mittaisen pitkäjänteisen työn tuloksena ja saavutettuja etuja tulee puolustaa.

Harjoittelu kilpailualueella oli vaivatonta, kun kalapaikalta toiselle saattoi ajella autolla, mitä ei kisassa tietenkään saa tehdä. Lisävaivaa kisapäivänä aiheutti jäälle satanut lumi etenkin niille, joiden valmiiksi treenattu kalapaikka sijaitsi kaukana lähtörannasta. Tilanne ei tietenkään kovakuntoisimpia haitannut, mutta takarajantavoittelijoita oli tavallista vähemmän.

Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa

Ensimmäistä kertaa SM-pilkkiin osallistuneet kalakaverukset Eemeli Tarkiainen ja Ville Hämäläinen lähtivät kilpailuun mielessään monia kysymyksiä. ”Minnehän kannattaisi mennä ja mistä syvyydestä onkia”, pojat pohtivat ennakkoon.

Jäälle päästyään he ottivat selvää tilanteesta ja tekivät päätöksen onkipaikasta. Tällä kertaa ei Kolkonjärvi montaa kalaa ensikertalaisille antanut, mutta kotimatkalle pojat lähtivät silti hymyssä suin ja kokemusta rikkaampina.

Kalastuksen vanhempaa ja kokeneempaa kaartia kilpailussa edusti porilainen Raimo Bergman. Hän on kiertänyt SM-pilkkejä jo vuosikymmenten ajan. ”Ainakin kolmekymmentä vuotta olemme näitä kisoja kiertäneet”, Raimo kertoo nostaessaan morrilla kiisken avannosta.

Kymmenen hengen kaveriporukalla kisoihin tulleet porilaiset olivat lähteneet matkaan jo perjantainaja kotiinpaluu olisi vuorossa sunnuntaina. ”Tämä on tällainen vanhan kaveriporukan yhteinen reissu. Ei tätä nyt niin tosissaan oteta, mutta mukana ollaan ja ensi vuonnakin olisi tarkoitus mennä kisoihin Kuusamoon”, Raimo tokaisee hymyssä suin ja jatkaa pilkkimistä.

Kolkonjärvi kitsaalla päällä

Kolkonjärvi piti hyvin puolensa, sillä yli kahden kilon tuloksen ylitti kilpailussa ainoastaan neljä kilpailijaa. Kilpailun suurimman kalapussin pilkki miesten sarjassa Jyvässeudun uistelijoiden Mika Lahtinen 2841 gramman saaliilla. Seuraavaksi suurimman 2583 gramman pussin puntariin toi Ari Grönlund Ruokolahden Urheilukalastajista.

Tiukassa kilpailussa yli kahden kilon saaliiseen yltivät myös Juha-Pekka Ollikainen ja Aarne Potinkara. Eniten kalaa saanut seura oli Puijon Pilkki 17,204 kilon tuloksella.

Teksti ja kuvat: Janne Tarkiainen

Tulokset

Ensikertalaisten Eemeli Tarkiaisen ja Ville Hämäläisen saalis jäi pieneksi, mutta SM-pilkki oli silti hieno kokemus.
Ensikertalaisten Eemeli Tarkiaisen ja Ville Hämäläisen saalis jäi pieneksi, mutta SM-pilkki oli silti hieno kokemus.
Porilainen Raimo Bergman on kiertänyt SM-pilkkejä vuosikymmenten ajan.
Porilainen Raimo Bergman on kiertänyt SM-pilkkejä vuosikymmenten ajan.
Mika Lahtinen pilkki miesten sarjan voiton ja koko kilpailun suurimman saaliin. Palkintoja olivat jakamassa SVK:n toiminnanjohtaja Markku Marttinen ja hallituksen puheenjohtaja Stina Koivisto.
Mika Lahtinen pilkki miesten sarjan voiton ja koko kilpailun suurimman saaliin. Palkintoja olivat jakamassa SVK:n toiminnanjohtaja Markku Marttinen ja hallituksen puheenjohtaja Stina Koivisto.
Miesten sarjan parhaat Juha-Pekka Ollikainen, Mika Lahtinen ja Veikko Lukkari.
Miesten sarjan parhaat Juha-Pekka Ollikainen, Mika Lahtinen ja Veikko Lukkari.
Puijon Pilkki pokkasi parhaan seuran palkinnon.
Puijon Pilkki pokkasi parhaan seuran palkinnon.