SM-tieto 2015 – Lakeuden Urheilukalastajat yleisen sarjan mestariksi

Yleisen sarjan voiton vei jälleen kerran LUK.

Kalatiedon Suomen mestaruuksista kisattiin marraskuun viimeisenä lauantaina Jyväskylässä. Paikalla oli tuttuja viime vuosien kärkijoukkueita, sekä suuri määrä aivan uusia kilpailijoita. Laajimmalla miehityksellä olivat saapuneet Tuusulanjärven Urheilukalastajat, joilta oli kisaamassa peräti neljä joukkuetta. Paikallinen Kala ja Kulaus, joka on Jyväskylän Yliopiston biologian opiskelijoiden seura, oli puolestaan mukana kahdella joukkueella.

SM-tietokilpailujen kysymykset käsittelivät monipuolisesti vapaa-ajankalastusta ja siihen liittyviä asioita. Yleisessä sarjassa tuli kilpailijoiden tällä kertaa muun muassa tunnistaa eri simppulajit sekä tietää, kuinka monta evää on piikkimonnilla. Nuorten sarjassa piti muun muassa osata järjestää koukut kokonumeron perusteella sekä tietää mitä on siiman päässä, kun kalastetaan dropshot-menetelmällä.

Kilpailu eteni pitkään hyvin tasaisissa merkeissä. Viiden joukkuekysymyksen jälkeen tilanne oli vielä täysin auki, eikä kolmen henkilökohtaisen kysymyksenkään jälkeen ollut ratkaisevia eroja syntynyt.

Nuorten sarjan voiton vei lopulta Tuusulanjärven Urheilukalastajien kolmosjoukkue, jättäen saman seuran ykkösjoukkueen taakseen vain pisteen erolla. Kolmanneksi nuorissa sijoittui TJUK:n kakkosjoukkue.

Yleisessä sarjassa ratkaisu tapahtui toiseksi viimeisessä kysymyksessä. Sitä ennen johdossa ollut Pilk Kings sai kysymyksen kolmesta mahdollisesta pisteestä vain yhden, kun puolestaan niskaan hengittänyt Lakeuden Urheilukalastajat nappasi täydet kolme pistettä ja meni puolen pisteen turvin Pilk Kingsin ohi. Viimeisestä kysymyksestä kummatkin saivat täydet pisteet, joten yleisen sarjan voiton otti Lakeuden Urheilukalastajat ja Pilk Kings tuli hopealle. Kolmanneksi yleisessä sarjassa sijoittui jo pitkään mukana ollut Punkaharjun Kalaveikkojen joukkue.

Yleisen sarjan kysymykset ja vastaukset

Nuorten sarjan kysymykset ja vastaukset

Tulokset

Kuvia mitalisteista

Nuorten sarjan voittajajoukkue TJUK3.
Nuorten sarjan voittajajoukkue TJUK3.
Vastausten tarkistaminen on tarkkuutta vaativaa puuhaa.
Vastausten tarkistaminen on tarkkuutta vaativaa puuhaa.