SM-tietokilpailun voitto meni Lakeuden Urheilukalastajille

Lakeuden Urheilukalastajien joukkue voitti jälleen yleisen sarjan mestaruuden. Joukkueessa kilpailivat Mika Ahti, Jukka Kotola ja Ossi Käkränen.

SM-tietokilpailu järjestettiin tuttuun tapaan viime marraskuussa Jyväskylässä. Joukkueet olivat selvästi panostaneet kisaan ja erot olivat hyvin pieniä. Nuorissa kirkkaimman mitalin saajat selvisivät vasta viimeisessä kysymyksessä.

SM-tietokilpailussa esitettävät kysymykset käsittelevät laajasti kalastusharrastusta ja siihen liittyviä aiheita. Kilpailun säännöissä lukee seuraavasti: ”Ne (kilpailutehtävät) saavat kosketella vapaa-ajankalastajan tarpeellisia aihepiirejä, kuten kalastuslainsäädäntöä, veneilyä, ulkoilua, vesiä ja vesistöjä, kalastusta, kalabiologiaa, välineitä, luonnon- ja ympäristönsuojelua, jokamiesoikeuksia ja -velvollisuuksia, järjestötoimintaa jne.”

Laajaa tietämystä vaaditaan

Kilpailussa pärjätäkseen joukkueella pitää siis olla varsin laaja tietämys. Yleisessä sarjassa piti tänä vuonna tietää esimerkiksi, mitä on LIS-kalastus, luetella neljä viidestä maahamme istutetuista Onchorhynchus-suvun lajeista sekä laittaa kalalajeja järjestykseen niiden mätijyvän koon perusteella.

Nuorten sarjassa oli omat kysymykset, jotka nekin olivat hyvin kiperiä. Nuorilta kysyttiin muun muassa, mikä kala on tunnettu vihreästä luustostaan, mitkä piikkikalojen heimoon kuuluvat lajit elävät Suomessa ja mihin kalastusmuotoon tarkoitettu vapa on Vision Onki?

Parhaat kalatietäjät

Nuorten sarjassa oli mukana neljä joukkuetta kahdesta eri seurasta. Voittoon ylsi nuori Tuusulanjärven Urheilukalastajien (TJUK) kakkosjoukkue, joka voitti puolella pisteellä samaa seuraa edustaneen ykkösjoukkueen. Pronssille sijoittui Lakeuden Urheilukalastajien ykkösjoukkue ennen neljänneksi jäänyttä LUK:n kakkosjoukkuetta.

Yleisessä sarjassa voitto on jo useana vuonna matkannut Pohjanmaalle. Niin kävi tälläkin kerralla, kun Lakeuden urheilukalastajat otti kultaa 2,5 pisteen turvin. Hopealle ylsi Kala ja Kulaus ennen pronssille sijoittunutta Pilk Kingsiä. Neljäs oli Punkaharjun Kalaveikkojen joukkue ja viides Tuusulanjärven Urheilukalastajat.

TJUK:n kakkosjoukkue voitti nuorten sarjan.

Viimeinen SM-tieto tällä erää

SM-tietokilpailun suosio on ollut viime vuosina laskussa. Vähäisen kiinnostuksen ja alhaisten osanottajamäärien takia päätettiin, että SM-tietokilpailu menee nyt määrittelemättömän mittaiselle tauolle. Kilpailu voidaan kuitenkin tarvittaessa ottaa vielä uudestaan SM-kisakalenteriin

Teksti ja kuvat: Juha Ojaharju

SM-tieto 2018 tulokset

Kuvia kilpailusta

Kala ja kulaus sijoittui yleisessä sarjassa toiseksi.
TJUK:n ykkösjoukkue hävisi saman seuran kakkosjoukkueelle kultamitalin vain puolen pisteen erolla.
Lakeuden Urheilukalastajien ykkösjoukkue sijoittui nuorten sarjassa kolmanneksi.
Pilk Kings oli yleisen sarjan kolmas.