SM-veneongessa kulta ja hopea Varkauteen – koko kilpailun yhteistulos reilusti yli 100 kiloa

SM-veneonki järjestettiin elokuun puolivälissä Joroisten Joroisselällä.

Pitkän SM-kisatauon jälkeen mitaleista päästiin jälleen kisaamaan 15.8. Etelä-Savossa Joroisten Joroisselällä järjestetyssä SM-veneongessa. Auringonpaiste ei kalan syöntiä haitannut, vaan kaikkien kilpailijoiden yhteistulos oli reilusti yli 100 kiloa.

Yli 40 kilon saaliiseen yltivät ainoastaan kilpailun ylivoimaiset voittajat Mika Hämäläinen ja Antti Tuomainen Varkaudesta. Kisan kakkospaikasta käytiin tiukempi kamppailu, sillä toiseksi sijoittuneiden varkautelaisten Asa ja Pertti Palhomaan saalis oli vain puolitoista kiloa suurempi kuin kolmanneksi tulleilla Elisa Juurikalla ja Juha Syvärisellä.

Kilpailun saalis koostui pääasiassa sorvista, särjistä, pasureista ja lahnoista.

”Siimasotkuilta ei taaskaan säästytty”

Kisaan Oulusta matkaan lähteneet Juha Syvärinen ja Elisa Juurikka ovat tuttu näky veneonkikisoissa. Tällä kertaa ei heillä aikaisempaa kokemusta kilpailualueesta ollut, mutta hyviä vinkkejä oli järjestäjiltä kuulemma saaneet ennen kisaa.

”Pari ekaa tuntia kalaa tuli hyvin, joskin siimasotkuilta ei taaskaan vältytty”, kisaajat kertoivat hymyissä suin punnitukseen mennessään. Puntari näytti liki 25 kilon saalista, mikä riitti tällä kertaa pronssiseen mitaliin.

Teksti ja kuvat: Janne Tarkiainen

Tulokset

Ylivoimaiset voittajat Mika Hämäläinen ja Antti Tuomainen.
Elisa Juurikka sijoittui parinsa Juha Syvärisen kanssa kolmanneksi.