Varkaudessa helmikuun puolivälissä pidettyjä mormuskoinnin MM-kilpailuja voi pitää suurena onnistumisena Suomen pilkkiväeltä. Vain kolmessa viikossa täynnä talkoohenkeä olleet kisajärjestäjät loivat tapahtumalle loistavat puitteet ja organisaation, joka toimi kitkatta alusta loppuun. Kaiken kruunasi vielä kisaisäntien ja -emäntien hurja tahti Valvatus-järven jäällä: Harri Nikula voitti henkilökohtaisen kullan ja Suomi vei myös joukkuemestaruuden.
Alun perin MM-morri piti tänä vuonna järjestää Liettuassa, josta ei kuitenkaan jäätä pilkkimiseen asti löytynyt ja kisat olivat vaarassa peruuntua kokonaan. Tällöin Suomen kilpapilkkijät yhdessä Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön ja Varkauden kaupungin kanssa tulivat hätiin ja maailman mormuskapilkkijöiden parhaimmisto pääsi mittelemään mitaleista Joroisten Valvatukselle.
Siellä Suomen joukkueen keskenään sopima treenipäivien perusteella laadittu taktiikka toimi melkeinpä täydellisesti. Harri Nikula voitti kumpanakin päivänä oman ruutunsa selvällä erolla seuraavaan ja vei henkilökohtaisen mestaruuden ylivoimaiseen tapaan maksimipistein. Kun lisäksi Asa Palhomaa ja Jussi Rossi sijoittuivat mitalin tuntumaan neljänneksi ja viidenneksi, niin joukkuekultakin ratkesi Suomen hyväksi Venäjän ja Ukrainan viedessä muut mitalit.
Henkilökohtaisessa kilpailussa hopeaa nappasi Ukrainan Vitalii Stadnichenko ja pronssia Latvian Kinerts Raimonds. Kilpailun ensikertalainen Raine Kortet oli 15., Samppa Ylönen 62. ja
Eija Lokasaari-Leskiranta 64. (kaksi viimeksi mainittua pilkkivät vain toisena päivänä). Suomen joukkueen kapteenina toimi Olli Saarela apunaan Elisa Saarela, Vesa Kuusela ja Kimmo Lintilä.
Tärkeintä on joukkueen menestys
Maailmanmestarin mielestä kotikenttäetu oli tämän vuoden kilpailussa tavanomaista pienempi viime hetkeen ajoittuneen kisapaikan vaihtumisen vuoksi. Tämän takia Suomen joukkue ei päässyt harjoittelemaan merkittävästi aikaisemmin kuin muut, kuten järjestäjämaan pilkkijät pääsevät tavallisesti tekemään.
”Toki se, että lähes koko Suomen joukkue oli muutama vuosi sitten pilkkinyt pari pilkkikisaa kisajärvellä, auttoi merkittävästi. Lisäksi joroislaiselle Asa Palhomaallehan Valvatus on lähes kotijärvi, eikä siitä ainakaan meille haittaa ollut”, Nikula sanoo.
Kotiedun sijaan hän nostaa hyvän menestyksen selittäjäksi sen, että Suomen mormuskapilkinnän maajoukkue on kehittynyt viime vuosina, minkä on osaltaan mahdollistanut se, että joukkueen runko on säilynyt jo pitkään samana, vaikka välillä pieniä vaihdoksiakin tapahtuu.
”Olemme tehneet hommasta ammattimaisempaa myös siten, että olemme sopineet Elisa ja Olli Saarelan olevan joukkueen mukana ainakin kolmen vuoden ajan. Silläkin tavoin olemme saaneet lisää jatkuvuutta toimintaan. Samalla kilpailijat ovat voineet aiempaa paremmin keskittyä kisoissa pillkimiseen”, Nikula selvittää.
Hän korostaa myös MM-morrin olevan ennen muuta joukkuekilpailu, jossa henkilökohtainen kisa on lopulta vain sivujuonne. ”Meillä on joukkueen kesken hyvä ja avoin ilmapiiri, joka yhdessä tekemisen kanssa mahdollisti tämän onnistumiseni MM-kisoissa. Se on jo nyt minulle tärkeämpää kuin yksittäinen voitto”, Nikula korostaa.
Pasurista pääasiallinen kohdekala
Nikulan mukaan kisoja edeltävistä harjoituspäivistä ensimmäinen ei antanut yhtään mitään, sillä joukkue pilkki sen päivän täysin kalattomilta vaikuttaneilla alueilla. ”Korkeintaan se palautti maan pinnalle, mikä sekin voi olla hyväksi mentäessä kohti parempaa tulevaisuutta”, hän naurahtaa.
Toisena ja kolmantena treenipäivänä kalat löytyivät ja sopivat syöttöaineet, toimivimmat morrit ja isomman kalan pilkkisyvyydet alkoivat selvitä. ”Neljäntenä harjoituspäivänä pidimme omalla porukalla noin kahden ja puolen tunnin kisan, jossa kalaa tuli hyvin eli 2,5-4,7 kiloa pilkkijää kohden. Samalla saimme vahvistuksen sille, että sekä syöttö että välineet toimivat pasurille, jota pidimme tärkeimpänä kohdekalana suurimmassa osassa ruutuja”, Nikula sanoo.
Syöttöön tuli hänen mukaansa kolmea eri mäskiä, jokeria ja runsaasti surviaista. ”Morriksi valikoin jo varsin aikaisessa vaiheessa 3,6 millin hopeisen ns. valvatus-morrin, jossa oli tuunattuna hieman vihreää ja punaista. Sillä pilkin käytännössä koko kisan 0,08 millin vahvuisella siimalla”, Nikula mainitsee.
Jotkut maat keskittyivät pasurin sijasta mormuskoimaan pienempää kalaa, kuten ahventa, kiiskiä ja särkeä lähempänä rantaa. ”Tämä ei kuitenkaan mielestämme ollut toimiva taktiikka, sillä laskimme sillä tavoin päästävän vain noin kilon saaliiseen, mikä olisi aivan liian vähän, jos aikoi menestyä” Nikula selvittää.
Ruutuvoitot reilulla erolla kakkosiin
Nikula kertoo, että arpa heitti hänet ensimmäisenä päivänä ruutuun, joka ei ollut etukäteen ajatellen hänelle mieluisin vaihtoehto. Se ei kuitenkaan vääksyläisen mestaripilkkijän tahtia haitannut.
”Molempina päivinä keskityin pääasiassa 5,5-7 metrin syvyyteen ja kohteena olivat pasurit, mutta toki muutkin tulijat otettiin kyytiin. Lauantaina homma pelitti heti alusta alkaen ja kaikkiaan sain ensimmäisestä ruudusta 60 kalaa, joista kertyi reilu 900 gramman ero seuraavaan”, Nikula summaa.
Toisen kilpailupäivän hän aloitti mormuskoimalla neljän metrin vedestä pikkuahvenia, mutta siirtyi pian edellispäivänä hyvää tulosta tuottaneeseen syvemmän veden pasurijahtiin. Tällä kertaa tuloksena oli 78 kalan saalis, ruutuvoitto ja nytkin selvä, 600 gramman, marginaali kakkoseen.
Vaikka Nikulan voittoa voi pitää jopa ylivoimaisena, ei hänen kilpailunsa sujunut kommelluksitta. ”Toisena päivänä minulta meni koukku poikki noin kahden tunnin kohdalla ja jostain kumman syystä en ollut toista täysin samanlaista siimaan sitonut. Loppu meni sitten hieman pienemmällä morrilla pilkkiessä”, hän mainitsee.
Värillä oli tällä kertaa väliä
Nikula kertoo, ettei hän yleensä ole kovin tarkka morrin väristä, vaan pitää sen kokoa usein vielä merkittävämpänä tekijänä. ”Itse suosin isohkoja välineitä ja käytin MM-kilpailussa 3,6 millin morria, kun monet käyttävät kahden millin kokoa.”
Pilkkimissyvyys vaikuttaa myös merkittävästi morrin kokoon. ”Ei minun hermoillani pudoteta kahden millin morria seitsemään metriin. Lisäksi hieman isommalla morilla saan nopeamman syklin pilkintään, mistä on hyötyä, kun tykkään vaihtaa reikää melko tiuhaan”, Nikula selvittää.
Hänen mukaansa morrin väri puolestaan määräytyy pitkälti veden värin perusteella. ”Humusvesissä toimivat oranssi sekä kupari ja sinistä kannattaa käyttää kirkkaassa vedessä”, Nikula luettelee.
”Esimerkiksi venäläiset mormuskoivat metallin värisillä morreilla, ja itsekin käytän yleensä metallia ja kirkasta väriä. Nyt Valvatuksella valitsimme värillisen ja tulokset näyttäisivät siltä, että valitsimme oikein”, hän jatkaa.
Mestarin taktiikka: pitää olla muita edellä
Nikula korostaa, että pärjätäkseen kovatasoisissa mormuskointikisoissa pitää kilpailijalla olla ensinnäkin riittävä syöttötaito ja muutenkin morrilla pilkkimisen perusosaaminen hallussa. Suuri merkitys hänen mielestään on kuitenkin myös ruutukäyttäytymisellä.
”Pitää tietää, mitä muut tekevät ja pyrkiä olemaan mieluummin askeleen edellä kuin perässä.”
”Nyt Valvatuksella toki morrittelin hieman poikkeuksellisesti, kun luotin ruudun reunalla olleiden tiimikavereideni ohjeisiin ja saatoin keskittyä lähinnä saamaan mahdollisimman paljon kalaa. On hienoa toimia näin hyvähenkisessä ja hyvin toimivassa joukkueessa yhtenä osatekijänä”, hän kiittelee.
”En oo tottunu Valvatuksella häviämään”
Joukkuetoverien mukaan maailmanmestari Harri Nikula on loistava, välitön persoona, jolla hoksottimet leikkaavat keskimääräistä paremmin.
Kun toinen ruutu oli sunnuntaina ohi, Harri oli tullut veijarimaisesti hymyillen jäältä ja tilanteeseen sopivasti sanonut: ”En oo tottunu Valvatuksella häviämään, enkä hävinnyt nytkään.”
Alla oli nimittäin SM-morrin voitto samalta järveltä muutaman vuoden takaa. Lisäksi hän voitti joukkueen kesken käydyn kilpailun viimeisenä treenipäivänä.
Maailmanmestarin mietteitä kalastuksesta ja kilpailemisesta
”Minusta kaikki lähtee siitä, että tykkää kalastamisesta. Minä nautin edelleen pienen kiiskenkin tärpistä kuin pikkupoika. Kilpaileminen tuo sitten hyvän lisän kalastukseen, kun siinä voi mitata omia taitojaan muita vastaan ja saa hyviä ystäviä ja paljon muuta.”
”Kalastus kehittää myös ihmisen keskittymiskykyä, muistia ja monia muita ominaisuuksia, mistä on nuorille apua myös tulevaisuudessa. Väheksyä ei voi myöskään normipilkinnän fyysisyyttä, jos haluaa siltä kantilta asiaa katsoa.”
”Lisäksi ainakin minulle kalastus antaa suuria elämyksiä ja oppia ymmärtämään, mitä veden alla tapahtuu. En ole mikään kaikuluotaintyyppi, vaan tykkään opetella asioita kantapään kautta. Tässäkin lienee kuitenkin suurin oppi se, että mitä enemmän tiedän, sitä tietämättömämmäksi itseni tunnen.
Hurahti täysin kilpailemiseen
Nyt 54-vuotias Harri Nikula kertoo aloittaneensa kalastuksen noin 5-vuotiaana ensin pilkkien ja onkien sekä hieman myöhemmin haukia virvelöiden.
”Kilpailemisen aloitin noin 20-vuotiaana ja hurahdin siihen täysin. Nykyisin uistelen kilpaa ja normipilkintä on ollut ehkä suurin intohimoni, mutta viime vuosina painotus on siirtynyt hieman uistelun suuntaan.”
”MM-morriurani aloitin hyvän ystäväni Kuuselan Vesan ”pakottamana” vuonna 2004, jolloin olin ensimmäisissä MM-kisoissani Latviassa pronssilla eli ei näitä henkilökohtaisia mitaleja liian tiuhaan tupsahda”, Nikula myhäilee.
Tuon avauskisan jälkeen hänelle on mormuskoinnin MM-kisoista mitalikaappiin kertynyt myös joukkuehopeaa Yhdysvalloista vuodelta 2013 ja Kuopiosta vuodelta 2015. Tähänastisen uran kruununa ovat tämän vuoden MM-kultamitalit henkilökohtaisessa ja joukkuekilpailussa.
Mormuskoinnissa hän on menestynyt myös SM-tasolla saavuttaen 3 SM-kultaa, 2 SM-hopeaa ja yhden SM-pronssin henkilökohtaisessa kilpailussa sekä useamman joukkuemestaruuden.
Lisäksi Nikulalla on pilkinnästä henkilökohtaisesti 1 SM-kulta ja 2 SM-pronssia. Lisäksi Nikula on ollut voittamassa 6 kertaa joukkueiden SM-kultaa Lahden Onki Teamin joukkueessa.
Treenipäivien opetus: Pitää kalastaa vaihtelevasti
Epävirallisten harjoituspäivien aikana järven pohjoisosaan oli rajattu alue, jolla joukkueet saivat vapaasti harjoitella. Alueen kalasto oli rantaosiolla pääasiassa pientä kiiskeä, ahventa sekä särkeä ja syvimmistä kohdista saatiin myös pasuria.
”Kaksipäiväinen harjoittelumme alueella antoi kuvan hyvin niukoista saaliista tulevassa kilpailussa ja käsityksen toimivasta mäskiseoksesta. Ensimmäisenä virallisena harjoittelupäivänä puolestaan haimme vahvistusta käsitykseemme pasurin uintisyvyydestä ja sijainnista penkan pohjamuodoissa”, joukkueenjohtoon kuuluva Elisa Saarela mainitsee.
Kahden ensimmäisen virallisen harjoittelupäivän aikana suomalaiset keskittyivät treenaamaan alueella, jossa on vahva pasurikanta, ja huomattiin, ettei morrin koko vaikuttanut oleellisesti pasurin syöntiin. Sitä pystyi kuitenkin parantamaan lisäämällä kärpäsentoukan tai madon kahden ison surviaisen lisäksi koukkuun.
”Tärkein havainto oli kuitenkin, että kilpailussa pitää kalastaa vaihtelevasti reikää, morria tai syöttiä vaihdellen. Kolmantena treenipäivänä joukkueen kesken käydyssä kisassa vahvistui lopullisesti käsitys, ettei kalastaminen pääosin matalassa vedessä toisi ruutuvoittoa, sillä pasurien uintisyvyys oli lähempänä 5-6 metriä”, Saarela sanoo.
Isot ruudut Suomen etu
Ensimmäisen kilpailupäivän parhaat kalastussyvyydet olivat suomalaisten odotusten mukaisesti ruutujen keskisektorilla. Saarelan mukaan ruutujen iso koko auttoi suomalaisia, sillä sen takia kalansaannin havaitseminen keskiruutuun vaikeutui, ja muiden maiden kilpailijat jäivät pyytämään pientä kalaa matalampiin syvyyksiin.
”Alkureikien ja syöttöjen määrä vaihteli, mutta loppuvaiheessa kukin kilpailijamme kiersi aktiivisesti pääosin ruutujen keskialueella. Yllättäen johdimme kisaa ensimmäisen kisapäivän jälkeen. Illan palaverissa kävimme läpi kilpailun aikana tehdyt havainnot ja loimme suunnitelman seuraavaan päivään”, Saarela kertoo.
Toisen päivän ruuduista oli tiedossa, että niistä kaksi on selkeää pasuriruutua ja kolmessa muussa on pasuria niukemmin. Päivän sana oli jälleen aktiivinen liikkuminen ja painavampien kalojen onkiminen.
”Esimerkiksi maailmanmestaruuden voittanut Harri Nikula vaihtoi reikää välittömästi, jos saatu kala oli kiiski. Vielä tässäkin vaiheessa kilpailuviikkoa tehtiin oivalluksia syöttämiseen liittyen ja tieto jaettiin välittömästi muihin ruutuihin reunamiesten kautta”, Saarela kertoo.
Hänen mukaansa voiton kannalta ratkaisevia asioita onnistuneen taktiikan lisäksi olivatkin joukkueen jäsenten keskinäinen yhteistyö ja avoin tiedonjako, mutta toisaalta jokaiselle kilpailijalle annettu vapaus valita kisataktiikka omien tuntemuksien mukaan.
Teksti: Ismo Malin, Kuvat: Jaana Vetikko
