Oulaisten Piipsjärvi veneonginnan SM-kilpailujen näyttämönä – Lapuan Seudun Kalakerholle komea kaksoisvoitto

Veneonginnan SM-kilpailuihin Oulaisten Piipsjärvelle kokoontui ilahduttavan paljon osanottajia. Kaikkiaan mukana oli 27 venekuntaa.

Veneonginnan SM-kilpailut käytiin Oulaisten Piipsjärvellä lauantaina 14. elokuuta nyt kolmannen kerran Pohjois-Pohjanmaan Vapaa-ajankalastajapiirin kilpailujaoston järjestämänä. Mukana oli ilahduttavasti peräti 27 venekuntaa.

Kilpailijoita oli paitsi Pohjois-Pohjanmaalta niin myös Kainuusta ja Pohjanmaalta. Järjestäjien puolesta oli vuokrattavissa paikallisia soutuveneitä, mikä lisäsi varmaankin osallistujamäärää.

Vaikka venekuntia oli niinkin paljon, veneen vesillelasku ja nosto sujuivat mallikkaasti toinen toistaan auttaen. Piipsjärvi on sopivan kokoinen, matala, hyvin tasapuolinen kilpailujärvi, jossa siirtymät soutaen on paikallaan.

Selvittiin vain pienellä tihkusateella

Kilpailun startti tapahtui hermoilematta, eikä varaslähdön vuoksi tarvinnut tällä kertaa ottaa lähtöä uusiksi. Yksiäkään airoja ei katkennut kiivaassa soudussa pelipaikoille.

Kilpailu saatiin käydä hyvässä säässä. Vaikka ennusteet lupasivat erittäin kovaa sadetta kisan loppuajaksi, niin onneksi selvittiin hetkellisellä pienellä tihkusateella.

Saaliina oli tänä vuonna paljon isoja ahvenia, säyneitä ja lahnoja. Ilman bonuskaloja ei ollutkaan pistesijoille mitään asiaa.

Lapuan kaksikko uusi voittonsa ylivoimaisesti

Punnituksessa selvisi nopeasti, missä ovat edelleenkin tämän hetken parhaat onkijat. Ylivoimaisen voiton uusivat Tarja Huhtala ja Tomi Etelä-Aho Lapuan Seudun Kalakerhosta 27 622 gramman tuloksella.

Hopealle sijoittuivat saman seuran Teemu Etelä-Aho ja Matti Viita 16 274 grammallaan ja pronssia saivat Oulaisten Onkijoiden Juha Piippo ja Matti Autiola tuloksella 14 011 grammaa.

Kokonaissaalis oli 269968 g eli keskimäärin 10 kg/venekunta. Tänä vuonna oli saaliina paljon isoja ahvenia, säyneitä ja lahnoja. Ilman bonuskaloja ei ollut pistesijoille asiaa.

Teksti ja kuvat: Juha Syvärinen

Tulokset

Veneonginnan SM-kilpailun ylivoimaiset voittajat Tarja Huhtala ja Tomi Etelä-Aho.
Teemu Etelä-Aho ja Matti Viita onkivat hopeamitalien arvoisesti.
Pronssimitalit menivät Juha Piipolle ja Matti Autiolalle.