1-21 Kalastuksen riemua kotimaan kohteissa

Kuva: Jaana Vetikko.

Kalastus vie harrastajansa usein monenlaisille kalavesille. Kotimaastamme löytyy tuhansia järviä ja mielenkiintoisia jokikohteita, meren kalapaikoista puhumattakaan. Lisäksi lomareissujen kalastusmatkoilla kuljetaan usein naapurimaiden kalavesille tai kaukomaiden suurkaloja narraamaan.

Vallitsevasta epidemiatilanteesta johtuen tällä hetkellä ulkomaille suunnattavat kalastusmatkat on syytä unohtaa ja sen sijaan tutustua vaikkapa uusiin kotimaan kohteisiin. Niistä löytyy kätevästi tietoa muun muassa Suomen Vapaa-ajankalastajien nettisivuilta, jossa on julkaistu luokitellut Laatuapajat.

Lähestyvät hiihtolomat antavat myös oivan mahdollisuuden kokea elämyksiä talvikalastuksen parissa. Lapsiperheiden kannattaa suunnata vapaa-ajankalastajien ja Metsähallituksen järjestämiin suosittuihin koko perheen Pilkkivapapäivätapahtumiin. Niissä kaikki alle 18-vuotiaat voivat kalastaa ilmaiseksi erikoiskalakohteilla Hämeenlinnan Evolla, Kinnulan Heikinlammella, Mikkelin Valkeassa, Kuhmon Syväjärvellä ja Sievin Maasydänjärvellä. Hiihtolomilla Pilkkivapapäivän kohteilla on paikalla ohjaajia, jotka opastavat lapsia ja nuoria pilkille.

Myös kalastuslupien hankkiminen uudelle kalastuskaudelle on vuoden vaihduttua ajankohtaista. Kokeneempikin kalastaja saattaa toisinaan eksyä lupaviidakkoon tai sotkeutua lainsäädännön määritelmiin. Eri kalalajien sallitut pyyntimitat, saaliskiintiöt ja rauhoitusajat on tunnettava.
Kalastaja on itse velvollinen selvittämään kalastuksensa luvanvaraisuuden ja hankkimaan tarvittavat luvat ennen kalastamista, sekä esittämään ne kysyttäessä viranomaiselle tai kalastuksenvalvojalle.

Onneksi apua on saatavissa. Suomen Vapaa-ajankalastajat julkaisi tammikuun alussa nettiin kalastuslupajärjestelmää ja säädöksiä avaavan oppaan Matkailijat kalassa – Luvat kunnossa, joka avaa tiiviissä paketissa kalastuslupasokkelot ja -määritelmät sekä sopii myös matkailun neuvontapisteiden ja kalastuslupien myyjien tietopankiksi. Oppaan löydät Suomen Vapaa-ajankalastajien nettisivujen (vapaa-ajankalastaja.fi) kirjastosta.

Kalastuksen riemua!

Jaana Vetikko