3-2015 Ihanaa, kalastus, ihanaa

Janne Rautanen

Eipä mitään hätää. Kesä on alkanut ja ilmastonmuutoksen vaivaama kesy talvi on takana. On aika lähteä avovesille kalastamaan eri tavoin veden viljaa. Voimme edelleen suunnata vesille vapain mielin, sillä kalastuslain kokonaisuudistus ei lopettanut kalastusta. Päinvastoin. Kalastus on yhä sallittu jokseenkin entisin tavoin ja välinein.

Suomen Vapaa-ajan Kalastajien Keskusjärjestön ajamia kaikkia uudistuksia lakiin ei ole kirjattu. Mutta tosiasia on, että olemme lopultakin juuri niitä vastuullisia kalastajia, joiden ainoa tavoite on kestävä kalastus. Siis kalastus, joka perustuu pääosin luontaiseen kalojen lisääntymiseen. Vain istutusten turvin hoidettu kalapolitiikka ei edelleenkään pitkälle kanna.

Ihanaa, kalastus, ihanaa. Juuri alkaa se paras aika, jolloin vesien kaikkinaiset kalat ovat otillaan. Yksi ihannoitu laji on tietenkin lohi. Sitä vapaa-ajankalastajat pyytävät vapavälinein etenkin virtaavilla vesillä. Eteläisessä Suomessa Kymijoki on suosittu. Pohjoisessa Tornion-Muonionjoki, Teno ja Näätämö vetävät pisimmät korret. Lohta nousee jokiin kohtuullisesti, mutta ei kuitenkaan määrättömästi. Erityisesti Tenon osalta tilanne on hankala, sillä siellä tarvitaan ehdottomasti saalisrajoituksia, jotta tuo Jäämeren lohi täyttäisi Tenon ja sen sivujoet jatkossakin.

Suomen ja Norjan väliset neuvottelut uudesta Tenon sopimuksesta ovat käynnissä. Norjalaisten tahtona on rajoittaa Suomen puolen matkailukalastusta. Tenojokivartiset eivät asiasta pidä, sillä matkailijat tuovat jokivarteen olennaisen osan tuloista. Sopimus varmasti aikanaan syntyy, kunhan löydetään yhteinen sävel. Tälle kesälle ei tullut muutoksia, joten mennään viime vuoden malliin.

Ja vielä niitä kireitä siimoja kesäkaudelle.

Teksti: Veli-Matti Saksi
Kuva: Janne Rautanen