4-2019 Merkittävä voitto vaelluskaloille

Hiitolanjoen Lahnasenkosken vanhaa uomaa. Kuva: Etelä-Karjalan liitto.

Heinäkuussa kuului Hiitolanjoelta Etelä-Karjalasta upeita uutisia. Suomen ja Venäjän rajan yli virtaavasta joesta puretaan kolme voimalaitosta ja ennallistetaan sen merkittävät Suomen puoleiset kosket. Töiden suunnittelu alkaa jo tänä syksynä. Muutosten myötä maamme ainoa luonnonvaraisesti lisääntyvä ja äärimmäisen uhanalainen Laatokan järvilohi pääsee lähivuosina nousemaan ja lisääntymään koskiin. Laatokan lohen lisäksi jokeen nousee kookkaaksi kasvavaa taimenta.

Hiitolanjoen vapauttaminen on vuosikausien sitkeän yhteistyön tulos. Sen eteen ovat tehneet työtä niin viranomaiset, poliitikot, säätiöt, yhdistykset, yritykset kuin kalastuksen harrastajatkin. Valtion osallistuminen hankkeeseen on osa Sipilän hallituksen Luontopolitiikkaa luottamuksella ja reiluin keinoin -kärkihankkeen vaelluskalatoimenpidettä. Lisäksi voimaloiden lunastamista ja koskien ennallistamista ovat tukemassa monet julkiset tahot ja yksityiset lahjoittajat.

Hiitolanjoen patojen purkaminen on kooltaan ja merkitykseltään maassamme ainutlaatuinen tapaus. Venäjä on poistanut omat nousuesteensä joesta jo 1990-luvulla.

Patojen purkamisesta odotetaan merkittävää piristysruisketta alueen matkailulle. Lohikannan vahvistuessa Hiitolanjoesta kehittyy Suomen merkittävin järvilohijoki, joka mahdollistaa kalastusmatkailun sekä muun virkistys- ja matkailutoiminnan joella.

Mukavia uutisia saatiin heinäkuussa myös Lapista. Inarissa selvitetään Suomen pohjoisimman vesivoimalan lakkauttamista ja taimenen palauttamista. Voimala katkaisi 1950-luvun alussa vaelluskalojen lisääntymis- ja syönnösvaelluksen Inarinjärven ja Kirakkajoen vesistön välillä. Toivottavasti hanke toteutuu.

Hiitolanjoen menestystarina ja Inarin valonpilkahdus saavat jälleen ajatukset kääntymään Helsingin Vanhankaupunginkoskeen, jossa ilman asianmukaista lupaa jauhava tippavoimala patoineen sulkee tehokkaasti vaelluskalojen reitin kutualueilleen. Ongelma on tunnistettu jo vuosikausia sitten, erilaisia selvityksiä on tehty ja asianosaisia kuultu, mutta kaupungin päätöksenteko tuntuu tökkivän. Jos tahtoa löytyy, on eri intressit yhteensovitettavissa.

Kulttuuri- ja luontoarvojen ei tarvitse olla törmäyskurssilla. Ja eikös todellinen kulttuurihistoriallinen arvo olisi palauttaa koski 1300-luvun tyyliin vapaana virtaavaksi, kaloja ja kaupunkilaisia palvelevaksi virkistyskeitaaksi?

Jaana Vetikko