5-20 Kalastuksesta kavereita

Tietoa kalastuksesta löytyy muun muassa internetistä vaikka kuinka paljon, mutta kalastustaitoja voi oppia vain tekemällä. Kalastusseurojemme opastuksella voi kartuttaa niin taitoja kuin kalakaverijoukkoa. Kuva: Jaana Vetikko.

Suomen Vapaa-ajankalastajien 20-vuotisjuhlavuosi kääntyi viimeiselle neljännekselleen ja on aika juhlistaa kavereita. Harrastus yhdistää. Vuosien saatossa minulle onkin kertynyt paljon erilaisia kalakavereita.

Varhaisin kalastusmuistoni liittyy onkimiseen, kuten varmasti valtaosalla muillakin kalastuksen harrastajilla. Olin alle kouluikäinen ja onkikaverinani oli isäni. Yhdessä sitä napitettiin silmät kiiluen sitä puna-valkoista ”Esson plottakohoa” odottaen edes pientä nykäisyä.

Koululaisena parhaaksi kalakaverikseni nousi oppi-isäni, isäpuoleni, jonka myötävaikutuksella plottakoho ongessa vaihtui solakampiin kilpaonkikohoihin ja kahdenkeskiset onkituokiot paikallisen kalastusseuran onki- ja pilkkikilpailuihin. Samalla laajenivat niin tieto-taitoni kalastuksesta kuin kalakaverijoukkonikin kalaseuran konkarien jakaessa vuolaasti oppejaan pienelle kalastajan alulle.

Kilpailuinnostuksen ja kalakavereiden myötävaikutuksella uskaltauduin nuorten kalastusleireille laajentaen jälleen kaverijoukkoani, myös oman maakuntani ulkopuolelle. Edelleen lämmöllä muistelen kaikkia niitä koiruuksia, joita leirikaverien kanssa vetäjien päänvaivaksi keksimme. Ehkä siksi olikin luontevaa jatkaa matkaa leirivetäjäksi ja samaan aikaan aloittaa kalatalouden opiskelut.

Opiskelujen myötä kiinnostukseni ja kavereilta saamani opit kasvoivat eri kalastustapoihin. Ja ennen kuin huomasinkaan olin hurahtanut niin heittokalastukseen, uisteluun kuin silakan litkaamiseen.

Opiskelujeni aikana täytin 18 vuotta ja sitä myötä tuli velvollisuus suorittaa kalastuksenhoitomaksu. Onneksi järjestömme väki oli pitänyt puoliamme ja samoihin aikoihin pilkintäoikeus yhdistettiin kalastuksenhoitomaksuun, jonka maksamalla sai valtakunnallisen pilkintä- ja onkimisoikeuden. Se oli alkua harrastusalueeni laajennukselle.

Valmistuttuani tieni vei töihin Satakunnan Kalamiespiiriin, sieltä Suomen Kalamiesten Keskusliittoon ja lopulta Suomen Vapaa-ajankalastajiin ja lehteemme. Matkaan on mahtunut ratkiriemukkaita hetkiä, ilon, onnen ja surunkin kyyneleitä, sekä merkittäviä läpimurtoja muun muassa kalastusoikeuksien parantamisessa. Kaikki yhdessä rakkaiden kalakavereiden kanssa, joita muuten nykyään löytyy lähes kaikista maakunnista sekä kansainvälisten kilpailujen myötä ulkomailta.

Nostetaan malja yleiskalastusoikeuksille ja kaikille järjestömme jäsenille. Kippis kalakaverit!

Jaana Vetikko