6-20 Mistä vuosi 2020 muistetaan?

Kuva: Jaana Vetikko

Kuluva vuosi jäänee mieliin ennen kaikkea kummallisena muutosten vuotena. Koronapandemia on pakottanut oppimaan nopealla aikataululla mahdollisen uuden normaalin etätöineen, turvaväleineen, maskisuosituksineen ja matkustusrajoituksineen.

Onneksemme kalastusharrastusta korona ei ole kurittanut. Päinvastoin. Rakkaan harrastuksemme pariin on löytänyt yhä useampi uusi tai uudelleen aloittava harrastaja. Onhan kalastus raikkaassa ulkoilmassa mukavaa vastapainoa osittain pakotetulle kotoilulle. Ja turvavälitkin hoituvat ihan luonnostaan. Kalastaessa kun ei ole tapana tuppautua toisen rannalta kalastavan tai veneen kanssa ihan kylki kylkeen.

Vuosi jää mieleen myös MM-morrijoukkueemme kultamitalista sekä järjestömme 20-vuotisjuhlavuodesta. Vaikka jouduimme laittamaan juhlavuotemme suunnitelmat monesti uusiksi, saimme yhdessä aikaan useita onnistuneita tapahtumia, tempauksia ja haasteita, jotka kantavat hedelmää järjestömme tulevien vuosien toimintaan. Kiitos kaikille tekijöille!

Voisiko tämä vuosi jäädä mieleemme myös ihanasta, kalaisasta joulusta? Joulusta, jolloin isojen sukujuhlien sijaan satsasimme perheen kanssa entistä enemmän yhdessä tekemiseen vaikkapa kokkaamalla kotimaisia kaloja notkuvan joulupöydän?

Perinteisten savu- ja graavikalojen lisäksi kannattaa rohkeasti kokeilla uusia ohjeita. Esimerkiksi graavikaloihin saa uusia ulottuvuuksia maustamalla ne vaikkapa kanelilla, punajuurella, pestokastikkeella tai mustikkasurvoksella, kuten tämän lehden kansikuvassa. Lasimestarin sillin sijaan voi kokeilla lasimestarin kirjolohta, jonka ohje löytyy tämän lehtemme lohikalajutusta.

Ja entäpä jouluiset marinadit? Monipuolinen silakka taipuu vaikka minkälaiseksi marinoiduksi herkuksi, eikä se vierasta eksoottisempiakaan mausteita. Etikalla kypsennetyt marinadit kannattaa tehdä muutamia päiviä ennen joulua, joten ne sopivat hienosti myös vaikkapa jouluviikolla kalaseuran yhteisen kalaruokaillan ohjelmaksi. Eikä mikään estä korvaamasta silakkaa muikulla, tuolla sisävesiemme herkkupalalla. Sitruuna tai limetti puolestaan kypsentävät kuha-, särki- tai lahnasiivut joulupöydän herkuiksi.

Maistuvaa joulua ja kireitä siimoja!

Jaana Vetikko