Juuso Triipponen onkinut tänä vuonna jo kymmenen eri lajin suurkalaa – Fongauksen SE-mies rynnistänyt tuulispäänä suurkalastajien Hall of Fame -listan kärkipäähän

Toistaiseksi Juuso Triipposelle sykähdyttävin suurkala on ollut hänen 19.6. tänä vuonna saamansa 645-grammainen sulkava.

Juuso Triipponen on kalastanut ja ilmoittanut rekisteriin yksistään tänä vuonna kymmenen eri kalalajin suurkalaa. Kun häneltä vielä löytyy takavuosilta suurkalakoon salakka, on tämä turkulainen 22-vuotias nuorukainen 11 lajin yhteismäärällään pongahtanut kertaheitolla suurkalastajien Hall of Fame -listauksessa kärjen tuntumaan.

Vaikka saavutus on melkoinen, ei sitä sittenkään voi pitää suurena yllätyksenä. Pienestä pitäen kalastusta harrastanut Juuso on viimeisimmän muutaman vuoden ajan perehtynyt erityisesti fongaukseen omien sanojensa mukaan ihan täysillä. Panostus on myös kannattanut, ja hän koukutti viime vuonna komeat 57 eri kalalajia Suomen vesiltä ja jakaa Juha Salosen kanssa tällä hetkellä lajikalastuksen Suomen ennätyksen.

”Tietotaitoni ja kalapaikkatietämykseni ovat kertyneet pikkuhiljaa ja useita hyviä paikkoja olen löytänyt itse, mutta olen saanut myös muilta taitavilta kalamiehiltä paljon apua”, monipuolisesti muun muassa onkimalla ja viehekalastamalla avovesiaikaan ja talvisin pilkkimällä kaloja pyytävä Juuso kertoo. ”Kalastan myös useissa eri paikoissa, mutta Rymättylässä merellä kalastan varmaan vuoden mittaan eniten”, hän lisää.

Suurkalojen pyynti luontevasti fongauksen jatkoksi

Viime aikoina suurten kalojen tavoittelu on ollut Juuson kalastuksessa etusijalla, sillä uusien lajien saaminen alkaa olla hänelle jo hankalaa. ”Suomesta olen elämäni aikana pyytänyt vapavälinein 60 eri kalalajia. Tänä vuonna lajeja on kasassa 36, joten ennätyksiä ei olla rikkomassa, eikä se tänä vuonna ollut tarkoituskaan”, hän sanoo.

Juuson mukaan oli joka tapauksessa luonnollista, että opittuaan pyytämään paljon eri kalalajeja hänessä heräsi halu oppia pyytämään myös mahdollisimman suuria lajinsa yksilöitä. ”Onkiminen on minulle tärkeä tapa kalastaa, vaikka kalastan paljon myös muilla tavoin. Eri särkikalat tuntuivat realistisilta kohteilta aloittaa, koska niiden pyyntiin löytyi jo valmiiksi paljon hyviä paikkoja ja tietotaitoa fongausharrastuksen vuoksi”, hän selvittää.

Eri tavoilla onkimalla hän onkin saanut syyskuun loppuun mennessä tänä vuonna yhteensä kymmenen eri lajin suurkalakokoon yltänyttä yksilöä. Ne ovat vimpa (19.5./432 g), pasuri (13.6./489 g), sulkava (19.6./645 g), sorva (27.6./572 g), särki (10.7./567 g), turpa (21.7./1608 g), piikkimonni (29.7./237 g), säyne (29.7./1820 g), ruutana (14.8./1540 g) ja suutari (14.8./2040 g). Kaikki nämä kalat ja myös 21. heinäkuuta saamansa 446 gramman pasurin Juuso punnitusten ja kuvausten jälkeen vapautti.

Elokuun 14. päivänä ongittu suutari painoi 2040 grammaa.

Sulkava suurkaloista sykähdyttävin

Kun Juusolta kysyy, mikä on ollut tähän mennessä saaduista suurkaloista sykähdyttävin, valitsee hän sellaiseksi kesäkuussa saamansa 645-grammaisen sulkavan. ”Se on suurkalarajaan suhteutettuna isoin saamani suurkala. Lisäksi suurkalarajan ylittäviä sulkavia ei ole ilmoitettu rekisteriin kovinkaan paljon, joten sen onginnan taitaminen tuntuu erityisen hienolta”, hän perustelee.

Juuson mukaan sulkavan kalastuksessa ei niinkään ole ratkaisevaa käytetty kalastustekniikka tai -tapa, sillä suuren sulkavan pyytäminen ei juurikaan eroa vaikkapa lahnan onkimisesta. ”Tärkeämpää on valita oikea paikka ja sulkavaa saa yleensä parhaiten virtaavasta vedestä”, hän vinkkaa.

Onkimisen ohella Juuso harrastaa paljon myös jigikalastusta ja hauen heittokalastusta. ”Lisäksi viime vuosina olen panostanut meritaimenen heittokalastukseen. Myös perhokalastus kuuluu olennaisena osana pohjoisen reissuihin, joita olen tehnyt esimerkiksi Käsivarren Lappiin ja Näätämölle lähinnä harjusta, rautua ja taimenta tavoitellen”, hän kertoo.

Petokaloista listaan täydennystä seuraavaksi?

Vaikka Juuson suurkalalista on jo siis kuluvalta vuodelta kymmenen kalan mittainen, saattaa se vielä entisestään pidentyä, kun hän vesien viilenemisen myötä aloittaa suurten petokalojen jahtaamisen jigaamalla ja heittokalastaen.

”Ahventa, kuhaa ja haukea on tarkoitus tavoitella ja muutaman reissun olen jo tehnyt ilman mainittavia saaliskaloja. Parhaat kelit ovat kuitenkin näiden kalojen osalta vielä edessäpäin”, syksyiset kalastusreissunsa usein Rymättylän merialueille suuntaava Juuso arvioi.

Yhtenä pitempiaikaisena tavoitteena hänellä on suurkalarekisterin Hall of Famen kärki, jota kohti hän yrittää jatkossa vähitellen edetä. ”Fongauksen puolelta muutama uusi elämänpistekala olisi myös vielä hienoa oppia pyytämään. Eniten minua kiehtovat harvinaiset merikalat, kuten turska, teisti ja tuulenkalat”, Juuso paljastaa.

Noudattaa aina vastuullisuutta kalastaessaan

Juuso kertoo kalastavansa paljon myös ihan huvin vuoksi. ”Tavoite vesillä ei aina ole uusi laji tai ennätyskala. Usein kalastaminen on vain mukavaa ajanvietettä kaverin kanssa tai sopivan ruokakalan tavoittelua”, hän mainitsee.

”Kalastuksessani noudatan kuitenkin aina vastuullisen kalastuksen periaatteita ja vapautan mahdollisuuksien mukaan kaikki saamani suurkalat. Silti syön paljon ja monipuolisesti erilaista kalaa ja valitsen ruokakalat välikoon kaloista”, korostaa Juuso, joka opiskelee biotekniikkaa Turun yliopistossa.

”Harrastan myös kuvataiteita, erityisesti piirtämistä ja maalaamista. Olen esimerkiksi maalannut kaikki Suomesta saamani kalalajit, eli siis yhteensä 60 eri kalaa. Otan uusista elämänpisteistä aina hyvät kuvat, joiden perusteella maalaan ne kokoelman jatkoksi”, hän selvittää.

Onkimalla parhaiten alkuun sekä suurkaloissa että fongauksessa

Onkimalla pääsee Juuso Triipposen mukaan parhaiten alkuun sekä suurkalojen pyynnissä että fongauksessa. ”Onginta ja sen eri muodot ovat mielestäni erittäin mielenkiintoisia kalastusmuotoja ja paras tapa tavoittaa paljon eri lajeja sekä suurkaloja. Olenhan itsekin onkinut jo 11 eri suurkalaa.”

Juuso Triipposen sykähdyttävin suurkala, sulkava 645 grammaa (43,5 cm)

Pyyntipäivä ja -aika: 19.6.2021 klo 13.00
Pyyntipaikka: Huittinen
Syötti: mato
Vapa (teleskooppi): Trabucco Syntium 7 m
Siima: 0,12 mm

Teksti: Ismo Malin, Kuvat: Juuso Triipposen arkisto

Lisätietoja suurkaloista ja suurkalarekisteristä

Suurkalarekisteröintien Hall of Fame

Nokkakala kuuluu fongauksessa Juuson ns. elämänpisteisiin, joita hänelle on kertynyt yhteensä kunnioitettavat 60 kpl.