Kesällä saatu yli 2,5 kilon turpa Timin kuudes suurkalalaji – ”turvan kalastukseen on Etelä-Suomessa hienot puitteet”

Timi Laitiselle heinäkuussa saatu turpa oli kuudes suurkalalaji. Painoa kalalla oli 2,520 kiloa.

Tuusulalainen Timi Laitinen on tunnettu tekijä lajikalastuksessa eli fongauksessa, jossa ei ratkaise kalojen koko, vaan saatujen lajien lukumäärä. Vuonna 2018 hän sai 52 eri lajin kalaa ja ns. elämänpisteitä hänellä on tällä hetkellä 57.

”Lapsena heittelin haukea virvelillä Krokodiililla ja mopoiässä innostuin perhokalastuksesta. Vuonna 2010 hurahdin lajikalastukseen ja tänä vuonna innostuin näistä suuraloista. Nykyisin tavoittelen eniten erilaisia särkikaloja koho-ongella, mutta myös feeder-kalastuksessa on oma viehätyksensä”, Timi selvittää.

Ennen kuluvan vuoden heinäkuun neljättä päivää Timi oli saanut ja ilmoittanut Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön ylläpitämään suurkalarekisteriin viisi suurkalarajan ylittänyttä kalalajia, jotka olivat harjus, karppi, pasuri, ruutana ja särki. Tuona päivänä hänen pohjaonkeensa nappasi uusi suurkalalaji, turpa, jolla oli painoa peräti 2,520 kiloa.

Nakki maistuu turvalle

Timi kertoo, että Kotkassa sijaitsevalle joelle suuntautuneen reissun tavoitteena oli nimenomaan suuri turpa, jollaista hän oli ennättänyt yrittää jo kahden vuoden ajan. ”Sää oli tuolloin varsin sateinen ja luulen tämän edesauttaneen suurturvan saamisessa keskellä iltapäivää”, hän arvelee.

Turpa nappasi syöttiin kosken loppuliu’un ja suvannon raja-alueelta kohdasta, jossa oli kivikkoinen pohja. Ottisyvyys oli virtaavassa paikassa hänen mukaansa noin 1,5-2 metriä.

Timi mainitsee suurturvan napanneen nakkimakkaran palaan. Hänen mukaansa makkara on muutenkin osoittautunut mainioksi syötiksi turvalle. Muutoin hän käyttää särkikaloille syöttinä myös matoa, kärpäsentoukkaa tai maissia. Kuhalle taas maistuu kalanpala.

Turvankalastukseen hienot puitteet Etelä-Suomessa

”Käytössä minulla oli kevyehkö feeder-vapa, jolla sai kalan kanssa vääntää ihan kiitettävästi. Olen saanut eniten 500-1000 gramman turpia ja niihin verrattuna tämä tuntui todella järeältä. Arvelin heti vastaiskun jälkeen, että nyt paukkuu suurkalaraja. Haaviminen yksin oli haastavaa, mutta lopulta sain ujutettua kalan haaviin”, ohikulkijalta kuvausapua pyytänyt Timi selvittää.

Kuvaamisen jälkeen hän vapautti kalan, mitä hän perustelee seuraavasti. ”Turvan kalastus on hieno kalastusmuoto, johon Etelä-Suomessa on hienot puitteet. Sitä paitsi isosta kalasta on enemmän iloa vedessä kuin lautasella”, Timi korostaa.

Seuraavaksi mustatäplätokko ja piikkimonni

Timi kertoo, ettei hän ole aikeissa lopettaa suurkalajahtiaan ainakaan ihan heti. Seuraavaksi hänen suunnitelmissaan ovat mustatäplätokko ja piikkimonni.

” Asun Tuusulassa suhteellisen lähellä merta ja lajikalastuksesta saamieni kokemusten perusteella tiedän, mihin esimerkiksi isoja mustatäplätokkoja kannattaa näin syksyn tultua lähteä yrittämään”, hän perustelee.

Tavoitteekseen Timi on asettanut saada joskus 20 suurkalalajia täyteen. ”Enhän toki tiedä, onnistunko tässä ikinä, mutta se on hyvä tavoite. Kymmeneen lajiin uskon minulla joka tapauksessa olevan hyvät mahdollisuudet jo muutaman vuoden kuluessa”, hän sanoo.

Fongauksessakin vielä haasteita

Fongauksen puolellakin hänellä riittää vielä haasteita, sillä omaa 52 lajin vuosiennätystä on vielä vara parantaa, onhan Suomen ennätys tällä hetkellä jo lähes 60 kalalajia.

”Käyn edelleen kalamaratonkisoissa ja lajikalastuksen SM-kisoissa, joista minulle on jäänyt hienoja muistoja”, Timi mainitsee.

Mieluisaa hänelle on myös toimiminen ohjaajana Stadin kalajunnuissa. ”Aloitin ne hommat hiljattain ja on mukava seurata ja kannustaa innokkaita aloittelevia kalastajia”, hän vakuuttaa.

Timi Laitisen 2,520 kilon suurturpa

Pyyntipäivä- ja aika: 4.7.2020 klo 15.
Pyyntipaikka: Joki Kotkassa
Syötti: Nakkimakkaran pala
Kela: Shimano Exage 2500.
Vapa: 12-jalkainen feeder-vapa.
Siima: 0,15 mm punottu siima.

Teksti: Ismo Malin, Kuvat: Timi Laitinen

Lisätietoja suurkaloista ja suurkalarekisteristä

Yli 2,5 kilon turpa nappasi nakkimakkaran palaan.