Sakun yli 1,7-kiloisen ennätysahvenen väsytys sujui vaivattomasti

Saku Heikkosen ennätysahven tuli tammikuun toiseksi viimeisenä päivänä raskaalla pilkkikelillä. Painoa suurkalarekisteriin ilmoitetulla kalalla oli 1,740 kg ja pituutta 49 cm.

Kerimäkeläinen Saku Heikkonen kertoo saaneensa kesällä uistelemalla ja heittokalastamalla lukuisia yli kilon painaneita ahvenia. Kuitenkin vasta tämän vuoden tammikuussa kilon raja meni pilkkimällä rikki ja vieläpä komeasti Puruvedeltä saadulla 1,740-kiloisella suurahvenella.

Sakun mukaan suurahvenen saantipäivänä vallitsi nollakeli, ja väliin tuli kovastikin lunta ja toisaalta välillä paistoi aurinko. ”Paisteella ei tullut kalaa, mutta sateen aikana ahven oli otillaan. Jään paksuus oli noin 20 cm ja sen päällä oli märkää lunta noin viisitoista ja vettä viisi senttiä. Oli siis varsin raskas pilkkikeli”, hän selvittää.

Suurahvenen ottihetki oli klo 12.30, ja Saku kertoo huomanneensa aiemminkin, että valoisa aika puolesta päivästä eteenpäin on tammikuussa suotuisinta ahventa pilkittäessä. ”Ei tarvitse lähteä kovin varhain järvelle, vaan riittää hyvin, kun jaksaa olla jäällä vaikkapa aamuyhdeksästä iltapäivään klo 14-15 asti”, Saku tietää.

Kala siirtyi pohjaan ja syönti parani

Toki nytkin tuli Sakun mukaan ruokakaloja ihan aamusta asti silloin, kun ottijakso osui kohdalle. ”Parempi syönti alkoi kuitenkin myöhemmin, kun kalat olivat painuneet välivedestä ihan pohjan tuntumaan”, hän mainitsee.

Kalastuspaikka oli keskellä selkää ympäristöstään erottuvan noin 200 metriä pitkän kohouman kohdalla, jossa vettä oli 9 metriä, ja ympärillä metri enemmän. ”Iso ahven otti kohouman kohdalta aivan pohjasta eli niin syvältä, ettei kaikukaan sitä näyttänyt. Samana päivänä tuli lisäksi useampia 500-700 gramman kaloja”, Saku selvittää.

Avannosta suoraan vesipoteroon ja takaisin

Saku kertoo, että tämä hänen ennätysahvenensa tuli loppujen lopuksi sangen vaivattomasti, kun se oli hänen tarjoilemaansa MA-mutu kahteen iskenyt. ”Luulinkin sitä aluksi korkeintaan kilon kalaksi, vaikka muutaman kerran se veti siimaa. Vain parissa minuutissa se oli kuitenkin valmis kädellä auttamalla ylös avannosta”, hän kertoo.

”Olin tehnyt jäällä olevaan lumisohjoon valmiiksi vesipoteron, johon sain kalan niin, ettei sitä tarvinnut kauaa pitää ilman kanssa kosketuksissa. Sainkin sen nopeasti mittausten ja kuvaamisten nostettavaksi jälkeen vapautettua.”

”Onneksi tuona päivänä ei ollut pakkasta, mikä helpotti kalan vapauttamista. Itse olen pitänyt -2 astetta rajana, jolloin kalan voi vielä vapauttaa ilman, että se uhkaa jäätyä. Jos kylmemmällä meinaa päästää kalan takaisin, pitää olla tosi nopea toimissaan. Lisäksi -10 astetta on oma pakkasrajanani pilkkimiseen jo ihan mukavuudenkin takia”, Saku paljastaa.

Keskittynyt viime vuosina ahveneen

Saku on keskittynyt viime vuosina kalastamaan pääasiassa ahventa, jota hän pilkkimisen lisäksi tavoittelee kesällä lähinnä jigaamalla, mutta myös jonkin verran vetouistelemalla, jota hän nuorempana myös paljon harrasti.

Hän kertoo käyttävänsä nykyisin kaikuluotainta kalojen etsimiseen sekä talvella että kesällä. Erityisesti viistoluotain on hänestä hyödyllinen, kunhan sitä oppii käyttämään. ”Toisaalta huonoa tässä on se, ettei kaloja kohta enää ehkä perinteisillä tavoilla löydäkään”, Saku miettii.

Jatkossa hän suunnittelee panostavansa aiempaa enemmän mahdollisesti myös hauenkalastukseen, eikä uisteluharrastuksen elvyttäminenkään ole mahdoton ajatus. Yksi haave on kuitenkin ylitse muiden: ”Yli kahden kilon ahvenen saaminen olisi tosi hieno juttu!” Saku toteaa.

Pois saaliskeskeisyydestä!

Sakulla on toive, että suomalaisessa kalastuskulttuurissa päästäisiin pois saaliskeskeisyydestä, vaikka toki sopivia keskikoon yksilöitä hän itsekin ottaa ruokakaloiksi.

”Toivon myös, että kalastuksen pariin saataisiin lisää uusia, nuoria harrastajia. Tästä on nyt korona-aikana saatu lupaavia viitteitä. Täällä meidän alueellamme Puruveden Kalaharrit näyttää tässä asiassa esimerkkiä, vaikka korona toisaalta myös hankaloittaa erilaisten tapahtumien järjestämistä”, Saku sanoo.

Saku Heikkosen 1,740 kg suurahven

Pyyntipäivä ja -aika: 30.1.2021 klo 12.30
Pyyntipaikka: Puruvesi, Savonlinna
Viehe: MA-mutu 2
Vapa: Karismax
Kela: Anti reverse -kela
Siima: 0,25 mm monofiili

Lisätietoja suurkaloista ja suurkalarekisteristä

Suurkalarekisteröintien Hall of Fame

Teksti: Ismo Malin, Kuva: Saku Heikkosen arkisto