Akkukairaamisessa useita vaaranpaikkoja, joita ei tule ajatelleeksi – ohjeet turvalliseen akkukairaamiseen julkaistu

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) mukaan pilkkikauden alussa on tärkeää, että moottorivoimaa kairaukseen käyttävät pilkkijät ymmärtävät riskit sekä perehtyvät turvalliseen akkukone- ja moottorikairaukseen. Kuvassa turvallisen kairaamisen mallia näyttää Heli Tattari. Kuva: Kalastajan Kanava.

Joka talvi 10 prosenttia suomalaisista käy pilkillä. Talvikalastamisen edellytyksenä on, että jäähän saadaan pilkkimiseen soveltuva reikä. Viime vuosina moottorivoiman käyttö jääkairauksessa on lisääntynyt merkittävästi, mutta niin on myös akkukairausonnettomuudet. Pahimmillaan itserakennettu viritys tai väärin käytetty kaupallinenkin akkukairapaketti voi aiheuttaa luiden katkeamisia tai peukalon repeytymisen irti.

Vaikka suurella osalla pilkkijöistä on käytössä yhä perinteinen käsikaira, on moottorivoiman käyttö pilkkijäillä lisääntynyt ja yhä useampi harkitsee akkukairapaketin hankintaa. Akkukairan käyttäminen ei kuitenkaan ole täysin ongelmatonta.

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) kuluttajatuotteiden ylitarkastaja Soili Huttunen kertoo viraston ottaneen akkukonekairat seurantaansa lisääntyneiden onnettomuuksien takia. ”Olemme saaneet ilmoituksia onnettomuuksista suoraan osallisilta ja lisäksi olemme seuranneet huolestuneena uutisia. Vakavia leikkaushoitoa vaativia vammoja on tapahtunut viime vuosina useita kymmeniä.” toteaa Huttunen.

Tukesilta paimenkirje valmistajille ja maahantuojille

Tukes onkin tämän perusteella tehnyt selvitystyötä, kontaktoinut valmistajia ja maahantuojia, jopa haastatellut onnettomuuteen joutuneita kalastajia ja käsiä korjanneita kirurgeja. Saamiensa tietojen perusteella virasto lähetti viime keväänä maahantuojille, valmistajille sekä akkukairapakettien myyjille paimenkirjeen, joka velvoittaa kaikkia tahoja toimimaan paremman turvallisuuden puolesta ja varmistamaan, että paketit ovat turvallisia, käyttötarkoitukseen soveltuvia ja kaikissa akkukairaukseen soveltuvissa osissa ja paketeissa on riittävät turvallisuusohjeet käyttäjille.

”Näin pilkkikauden alussa on kuitenkin kaikkein kriittisintä, että moottorivoimaa kairaukseen käyttävät pilkkijät ymmärtävät riskit sekä perehtyvät turvalliseen akkukone- ja moottorikairaukseen. Sen takia olemmekin toteuttaneet Kalastajan Kanavan kanssa turvalliseen akkukairaamiseen ohjeet monessa eri muodossa.” kertoo ylitarkastaja Huttunen.

Turvallisen moottorikairauksen ABC

Huttunen painottaa kalastajia tutustumaan oheiseen Turvallisen akku- ja moottorikairauksen ABC:hen sekä vaaranpaikat -listaan, johon vielä viimeisimmät lisäykset saatiin Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa kairausvammoja korjanneelta käsikirurgilta.

Kotimainen kairavalmistaja Rapala on tehnyt kairaturvallisuuden osalta paljon omia testejä ja tuonut markkinoille vuosien aikana useita parannuksia tuotteisiin.

Turvallisen akku- ja moottorikairaamisen ABC

Miten valita turvallinen kaira ja akkuporakone jään kairaukseen?
• Valitse akkukairaamiseen suunniteltu kaira.
• Valitse akkuporakone, jossa on apukahva ja jonka valmistaja sallii koneella jään kairaamisen tai jääkäyttöön suunniteltu sähkömoottoriväännin. Moottoriväännintä suositellaan erityisesti, jos käytät halkaisijaltaan 8”/200mm -kairaa tai isompaa.
• Varmista, että kairan ja akkukoneen väliin tuleva adapteri on valmistajan mukaan akkukairaamiseen sopiva.
• Tutustu akkuporakoneen tai sähkömoottorivääntimen sekä akkuporakonekairan käyttöohjeisiin
• Älä käytä omia tai kaverin kehittämiä virityksiä adapteriksi.
• Älä säästä ja sahaa vanhaa käsikairaa katki ja yhdistä itse sitä virityksin akkukoneeseen.
• Valitse kairan pituus, siten, että pystyt poraamaan jäätä kädet korkeintaan vaakatasossa, ei yläviistoon.

Pilkille lähtiessä
• Varmista, että kairan terät ovat hyvin kiinni. Ota mukaasi varateräpalat ja terien vaihtoon sopiva avain.
• Varmista, että kairan teräsuoja on tiukasti paikallaan.

Ennen kairaamista
1. Varmista, että:
• porakoneen isku EI ole päällä
• momentin säätö ei ole päällä, vaan kone on porausasennossa
• koneen hitain nopeus on valittu (1-vaihde)
2. Kiinnitä adapteri avaamalla porakoneen istukka käsin, ei kytkimestä.
3. Varmista, että kaira on kiinni adapterin välityksellä porakoneeseen valmistajan ohjeen mukaan.
4. Ota teräsuoja pois varovasti ja laske kairan terä pystysuoraan jäätä vasten.

Kairaaminen
1. Ota NYT vasta porakoneen liipasimen lukko pois päältä.
2. Ota kahdella kädellä kiinni porakoneesta, toisella kädellä koneen kahvasta ja toisella apukahvasta.
3. Pidä peukalo apukahvan yläpuolella. Jos terä tökkää jäähän, ei peukalo venähdä.
4. Pidä kaira lähes suorien käsien etäisyyden päässä itsestäsi.
5. Seiso kahdella jalalla tukevassa asennossa.
6. Jos jäällä ei ole lunta, käytä aina liukuesteitä kengissä.
7. Käynnistä porakone varoen.
8. Älä paina kairaa jäätä vasten.

Kun reikä on valmis
1. Laita porakoneen liipasimen lukko päälle.
2. Nosta kaira reiästä apukahvasta ja porakoneen rungosta kiinni pitämällä.
3. Poraa kaira noin 10 senttimetriä jäähän ja jätä kaira pystyyn.
/Jos et halua kairata kairaa jäähän pilkkimisen ajaksi, laita teräsuoja paikoilleen, jotta kukaan ei satuta itseään teriin.
4. Älä ikinä liiku kairan kanssa ilman, että teräsuoja on paikoillaan ja liipasinlukko on päällä.

Vaaranpaikat

Innokkaimmat tee-se-itse-suomalaiset ovat keksineet keinoja säästää ja virittäneet erilaisia ratkaisuja vanhasta käsikairasta yhdessä remonttiin hankitun akkukoneen kanssa sen sijaan, että olisivat hankkineet tähän suunnitellun ratkaisun. Toinen riskiryhmä on ”kyllä minä tiedän” -henkilöt, jotka käyttävät akkuporakonetta ja -kairaa käyttöohjeita uhmaten. Valitettavasti tämä näkyy sairaaloiden käsikirurgian puolella merkittävästi lisääntynein käsivammoin. Mitkä sitten ovat pahimmat vaaranpaikat?

• Älä käytä porakonetta, jossa ei ole apukahvaa, päädyt pitämään kairan varresta kiinni -> menetät peukalosi.
• Älä koskaan pidä kairan varresta, adapterista tai porakoneen istukasta kiinni, kun kairaat -> menetät peukalosi.
• Älä koskaan kiinnitä adapteria ja kairaa avaamalla ja sulkemalla porakoneen istukkaa kytkimellä -> rukkaset kädessä on taas peukalo vaarassa.
• Älä koskaan kairaa istuessasi – > pahimmillaan lähdet liikkeelle kairan mukana.
• Älä nosta kairaa reiästä kairan varresta nostaen ja pitäen kiinni porakoneesta sormi liipasimella. Jos pituus tai voimat ei riitä nostamaan kairaa ylös reiästä ilman, että nostaa varresta, laita liipasinlukko päälle ja nosta vaikka kahdella kädellä kairan rungosta.
• Varo löysiä vaatteita kairan lähellä, ml. kaulahuivi.
• Älä ikinä anna akkukonekairaa lapsen käyttöön.
• Pidä pikkulapset ja koirat poissa kairan lähettyviltä oli kaira käytössä tai ei -> kaulahuivi, häntä voi tarttua pyörivään kairaan, tai joku viiltää itsensä kairaan, jos teräsuoja ei ole paikallaan.
• Älä hanki akkukairapakettia, jossa ei ole suomen- ja ruotsinkielisiä käyttöohjeita

Porakonekairan suosion kasvun syitä

Moottorikairaus on nostanut päätään viime vuosina. Yhtenä syynä tähän on akkuporakoneiden ja akkujen nopea kehitys. Aiemmin porakoneiden huono akun kesto pakkasessa, painavat koneet ja teräskairat, olivat liian raskas ja työläs yhtälö pilkkimiseen.

Nykypäivän akkuporakoneet ja akut tarjoavat käsittämättömiä resursseja. Jopa 8-10 ampeeritunnin akut, kevyet ja vähintään 80 Nm vääntövoimalla varustetut, pienikokoiset akkuvääntimet ja näihin yhdistetyt modernit, kevyet sekä nimenomaan konevoimaa varten suunnitellut jääporat tarjoavat lähes vastustamatonta helppoutta. Konevoima ja kevyt komposiittinen kaira mahdollistavat sen, että esimerkiksi pitkän ahvenpäivän voi surutta mennä 8-tuumainen kaira mukana poraten kymmeniä, jopa lähes sata reikää yhdellä akulla.

Myös vanhempi väki on siirtynyt konekairaukseen, koska olkapää- ja käsiongelmat estävät käsikairan käytön. Varsinkin heidän osaltansa on tärkeää varmistaa, että kone, kaira, terät ja adapteri toimivat yhteen turvallisesti. Lisäsi tärkeässä asemassa on oikea kairausasento ja alla on pitävät nastakengät.

Viime vuosina moottorivoiman käyttö jääkairauksessa on lisääntynyt merkittävästi, ja sitä myötä myös akkukairausonnettomuudet. Kuva: Kalastajan Kanava.

Video, Turvallisen akkuk- ja moottorikairaamisen ABC: