Vähäisetkin kunnostustoimet voivat lisätä fladojen ja kluuvien poikastuotantoa merkittävästi – esimerkiksi hauki ja ahven hyötyvät usein huomattavasti

Ahven ja hauki lisääntyvät molemmat kluuveissa. Kuva: Lari Veneranta

Luonnonvarakeskuksen (Luke) selvitys osoittaa, että jo pienin toimenpitein toteutetut Merenkurkun rannikon pienvesikunnostukset tuottavat merkittäviä hyötyjä kalojen poikastuotannolle. Kunnostamalla voidaan saada myös lisäaikaa heikentymässä olevalle kutualueelle.

Etenkin Merenkurkun alueen fladoissa ja kluuveissa on tehty kalataloudellisia kunnostuksia vuosikymmenien ajan. Luken tuoreessa raportissa tarkastellaan esimerkkitapauksin tehtyjä kunnostustoimenpiteitä ja niiden toimivuutta hauen ja ahvenen osalta.

”Molempien lajien vaellusalue jää pääsääntöisesti kutualueen lähistölle, ja siten pienimuotoisillakin toimenpiteillä saattaa olla alueen kalakannalle huomattava vaikutus”, tutkija Lari Veneranta sanoo.

Aluksi selvitettävä nykytilanne

Hyvin toteutettu kunnostus voi lisätä alueen kalantuotantoa vuosiksi eteenpäin. Raportissa esitellään lisäksi kunnostukseen vaikuttavia tekijöitä ja asioita, jotka tulisi ottaa huomioon kunnostustyötä suunniteltaessa.

”Ennen kunnostusta on syytä selvittää kutualueena toimivan kohteen kalakannan ja poikastuotannon nykytilanne sekä siihen vaikuttavat seikat”, Veneranta toteaa.

Ihmistoiminta vaikuttanut lisääntymisalueisiin

Tietoa fladojen, kluuvien ja kluuvijärvien merkityksestä ahvenen ja hauen poikastuotantoalueina on kertynyt merkittävästi viime vuosien aikana. Nämä rannikon pienvedet ovat tärkeitä alueellisten ahven- ja haukikantojen tuotannon kannalta. Lisäksi ne tasapainottavat poikastuotantoa Pohjanmaan rannikolla huonoina lisääntymisvuosina, joita esimerkiksi happamat jokivedet aiheuttavat.

Ihmisten toiminta on muokannut rannikon sisäosia aikojen saatossa monin tavoin, mikä on vaikuttanut kalojen lisääntymisalueisiin. Useimpien jokien alaosat on perattu ja pengerretty tulvasuojelun tai voimalaitosrakentamisen vuoksi.

Kaupunkien lähistöllä rannat ovat voimakkaasti rakennettuja. Myös saaristossa ruopataan rantoja ja poistetaan kasvillisuutta vapaa-ajan asutuksen tarpeisiin.

Kunnostukset tehtävä luonnontilaa vaalien

Suojaisilla rannikkoalueilla lisääntyvien kalojen kutu- ja poikasalueet ovat pienentyneet ihmistoiminnan vaikutuksesta. Maankohoamisalueilla, kuten Merenkurkussa ja Perämerellä, fladoja ja kluuvijärviä kehittyy ja katoaa luontaisesti ajan saatossa.

”Tilanne kuitenkin muuttuu, kun esimerkiksi suuaukkoja ruopataan auki veneliikennettä varten tai kluuvien pintaa lasketaan metsä- tai peltomaan lisäämiseksi, mikä vaikuttaa näiden pienvesien luontaiseen kehitykseen”, erikoistutkija Antti Lappalainen kertoo.

Tästä syystä uusia, riittävästi ympäröivästä merialueesta eriytyneitä kutualueita ei pääse muodostumaan. ”Nykyisten lisääntymisalueina toimivien rannikon pienvesien elinikää onkin perusteltua pidentää keinotekoisesti kunnostuksin, mutta kuitenkin luonnontilaa vaalien”, tutkija Lari Veneranta sanoo.

Fladojen. kluuvien ja kluuvijärvien kalataloudelliset kunnostukset Merenkurkun rannikolla: Mallilajeina ahven ja hauki

Parhaimmillaan luonnontilainen tai muokattu flada tai kluuvi voi olla erittäin tuottoisa ahvenen tai hauen lisääntymisalue. Kuva: Lari Veneranta