Huhkon pato luonnonmukaistettu pohjapadoiksi ja Raisionjoen ekologista tilaa parannettu kalaportailla – uudistetun padon virallisia avajaisia vietetään ensi viikon keskiviikkona

Huhkon padon ennallistaminen on ensimmäinen osa Raisionjoen ennallistamishanketta. Huhkon lisäksi luonnonmukaistetaan Hintsan ja Hintsa–Lähteenmäen padot, Myllypato sekä Ruskon puolella oleva Merttelän pato.

Huhkon pato avataan virallisesti keskiviikkona 20. lokakuuta. Pato on tämän ja viime vuoden aikana luonnonmukaistettu pohjapadoiksi ja Raisionjoen ekologista tilaa on parannettu kalaportailla. Nyt toissa kesänä aloitettu urakka on viimeistä kaidetta myöten valmis.

Huhkon padon kunnostaminen on ensimmäinen osa Raisionjoen ennallistamishankkeesta, jossa joen viisi patorakennetta muutetaan luonnonmukaisiksi pohjapadoiksi ja koskialueita palautetaan näkyviin.

Huhkon lisäksi luonnonmukaistetaan Hintsan ja Hintsa–Lähteenmäen padot, Myllypato sekä Ruskon puolella oleva Merttelän pato.

Vaelluskalojen nousseminen jokeen mahdolliseksi

Muutoksilla parannetaan Raisionjoen ekologista tilaa niin, että vaelluskalojen nousu jokeen on mahdollista. Samalla edesautetaan Raisionjokilaakson kehittämistä ulkoilu- ja virkistysalueena. Säännöstelypatojen luonnonmukaistaminen toteutetaan yhteishankkeena ELY-keskuksen kanssa ja siihen saadaan valtionavustusta. Toteutuksessa on mukana myös Valonia.

Huhkon padon avajaiset järjestetään keskiviikkona 20. lokakuuta. Yleisölle avoin tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla klo 15.30. Klo 16 padon avaa virallisesti Raision kaupunginjohtaja Eero Vainio, minkä jälkeen on mahdollista tavata Valonian ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen edustajia.