Ympäristöministeriö ja Kuntaliitto: Sade- ja sulamisvesien mukana kulkeutuu vesistöihin saasteita arvioitua enemmän

Tuoreen selvityksen tulosten perusteella hulevedet ovat arvioitua likaantuneempia ja niiden määrä tulee kasvamaan ilmastonmuutoksen aiheuttaman sateisuuden lisääntyessä.

Uuden tutkimustiedon mukaan hulevedet eivät ole niin puhtaita kuin aiemmin on arvioitu. Hulevedet sisältävät muun muassa ravinteita, raskasmetalleja, suoloja eli kloridia ja natriumia, kiintoainesta, öljyjä ja hiilivetyjä sekä mikromuoveja. Tämä ilmenee Vesiensuojelun tehostamisohjelman sekä Kuntaliiton yhteistyössä teettämästä selvityksestä.

Sateiden ja sulavan lumen synnyttämä hulevesi johdetaan usein pois kaduilta hulevesiviemäreihin tai ojiin, joista ne lopulta päätyvät käsittelemättä mereen tai vesistöön.

Haitta-aineet päätyvät hulevesiin ilmalaskeuman kautta esimerkiksi liikenteestä, liukkauden torjunnasta, rakentamisesta ja lannoittamisesta. Päästöjä tulee myös kaupunkien infrastruktuurin rakenteista, kuten rakennusten materiaaleista ja asfaltista.

Rakennustyömaat ajoittaisia suurkuormittajia

Rakennustyömaiden aiheuttama kuormitus on ajoittain erittäin intensiivistä. Kiintoaineskuormitus muutaman kuukauden rakennusvaiheen ajalta voi olla yhtä suuri kuin 10 vuoden kuormitus rakennetulta alueelta.

Aineita tulee myös luonnollisista lähteistä, joista merkittävin on kallio- ja maaperä. Maaperän ainesosat voivat päätyä hulevesiin erityisesti eroosion, kasvillisuuden vähenemisen ja ojituksen kautta.

Hulevesien vähentämiseen kiinnitettävä huomiota

Tiedot käyvät ilmi ympäristöministeriön koordinoiman Vesiensuojelun tehostamisohjelman sekä Kuntaliiton yhteistyössä teettämästä selvityksestä. Selvitys täydentää osaltaan Kuntaliiton vuoden 2012 Hulevesiopasta tuottaen uutta ja täydentävää tietoa hulevesien laadunhallintaan.

Selvitys osoittaa, että hulevesien syntyyn ja käsittelyyn pitää kiinnittää nykyistä enemmän huomiota. Hulevedet ovat arvioitua likaantuneempia ja niiden määrä tulee kasvamaan ilmastonmuutoksen aiheuttaman sateisuuden lisääntyessä.

Selvitys käsittelee taajama-alueiden valumavesiä lukuun ottamatta teollisuusalueiden hulevesiä. Vesiensuojelun tehostamisohjelman tavoitteena on kannustaa muun muassa rakennus- ja infra-alaa ja kuntia ennaltaehkäisemään hulevesien likaantumista tai määrää sekä käsittelemään hulevesiä paremmin.

Hulevesien likaantumista kannattaa ennaltaehkäistä tai likaantuneiden hulevesien määrää vähentää niiden syntypaikalla, sillä hulevesirakenteiden rakentaminen on aina kalliimpaa. Myös jokainen kansalainen voi vaikuttaa siihen, ettei hulevesien matkassa päädy vesistöihin haitta-aineita, kuten roskia, tupakantumppeja ja auton pesuvesiä.

Hulevedet heikentävät veden ja pohjaveden tilaa ja määrää

Hulevesien määrä vaihtelee vuodenajan mukaan ja sen myötä myös hulevesien haitta-ainekuorma. Hulevesissä voi esiintyä lukuisia haitallisia tai jopa vaarallisia aineita, joista kaikista ei ole toistaiseksi kattavasti tutkimustietoa.

Hulevesien kuljettamat aineet voivat olla haitallisia tai myrkyllisiä vesieliöstölle, esimerkiksi kaloille. Ne rehevöittävät ja samentavat vesistöjä sekä aiheuttavat pohjien liettymistä. Myös pohjavesien laatu ja määrä voivat kärsiä. Rakennetun pinta-alan kasvaessa yhä pienempi osa sade- ja sulamisvesistä imeytyy maaperään ja muodostaa pohjavettä.

Luonnonmukaiset käsittelykeinot suositeltavia

Likaisten hulevesien muodostumista kannattaa ennaltaehkäistä esimerkiksi vaikuttamalla alueidenkäyttöön ja toimintoihin. Esimerkiksi rakennustyömailla hulevesien likaantumista voi estää ohjaamalla niiden kulkua paremmin, säästämällä ja säilyttämällä kasvillisuutta mahdollisimman pitkään, suojaamalla maaperää sekä sijoittamalla varastoitavia ja läjitettäviä maa-aineksia riittävän etäälle hulevesikaivoista, ojista, puroista ja vesistöistä. Alueidenkäytön suunnittelussa voidaan suosia vettäläpäiseviä pintoja ja ottaa huomioon maan pinnanmuotoja.

Jos ennaltaehkäisy ei auta, hulevesien laatua voi parantaa erilaisilla selvityksessä esitellyillä käsittelymenetelmillä. Hulevesiä hallittaessa voidaan parhaimmillaan parantaa elinympäristöä laajemminkin. Hulevesien käsittely voi helpottaa kaupunkien sopeutumista tulviin ja kuivuuteen sekä ylläpitää kaupunkialueiden viihtyisyyttä ja monimuotoisuutta. Tähän pyritään erityisesti luonnonmukaisissa käsittelymenetelmissä.

Kiinteistöjen omistajat voivat käsitellä hulevesiä esimerkiksi imeyttämällä katolta valuvia vesiä suoraan pihamaahan viemäreihin ohjaamisen sijasta, mikäli kiinteistön olosuhteet sen mahdollistavat.

Kuntaliitto: Selvitys hulevesien laadusta