Vapaa-ajan virkistyskalastus oli pitkään ns. pakkopullaa esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriölle ja keskustapuolueelle. Lisäksi poliitikoiden aina kansanedustajia myöden tietämys kalastusasioista ja kiinnostus niitä kohtaan oli vähäistä.
Suomen Kalamiesten Keskusliiton tiedottajana ja Kalamies-lehden toimitussihteerinä vuosia vaikuttaneen Ilkka Sailon mukaan tästä seurasi esimerkiksi, että maa- ja metsätalousministeriön asettamat kalastusasioita käsitelleet työryhmät muodostettiin kokoonpanoltaan sellaisiksi, että niiden tekemät esitykset myötäilivät vesienomistajien näkemyksiä.
”Yleensä mukana oli vahva edustus Kalatalouden Keskusliitosta sekä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitosta. Lisäksi oli virkamiehiä, joilla oli tietynlainen puoluetausta. Toki mukana oli joku meidän vapaa-ajankalastajienkin edustaja, jotta ulospäin kokoonpano olisi näyttänyt monipuoliselta. Jäimme joka tapauksessa yleensä vähemmistöön ja jouduimme usein tyytymään vain eriävän mielipiteen jättämiseen. Tilanne onneksi muuttui vähitellen tasapuolisemmaksi viehekortin toteutumisen jälkeen”, Sailo kuvailee.
Eduskunnassa vaikutettiin ns. kellokkaiden avulla
Vähitellen yleiseen mielipiteeseen ja eduskunnan päätöksentekoon vaikuttamalla ilmapiiri alkoi muuttua myönteisemmäksi vapaa-ajankalastusta ja yleiskalastusoikeuksien laajentamista kohtaan.
”Vaikka poliitikkojen kiinnostus ja ymmärrys kalastusta kohtaan oli siis kaiken kaikkiaan vähäistä, niin lähes joka puolueella oli ns. kellokas tai kellokkaita, joihin oltiin yhteyksissä ja joille jaettiin tietoa. Usein he harrastivat itsekin kalastusta ja heillä oli valmiiksi kalastukseen liittyvää asiantuntemusta”, Sailo kertoo.
”Nämä yksittäiset edustajat alkoivat sitten levittää viehekorttimyönteisyyttä omissa ryhmissään, vaikka puolue kokonaisuudessaan olisi sitä vastustanutkin. Oikeastaan RKP oli ainoa ryhmä, josta tällaista vaikuttajaa ei löytynyt. Onnistumisemme kannalta oli tärkeää, että olimme poliittisesti sitoutumattomia. Se lisäsi uskottavuuttamme päätöksentekijöiden keskuudessa”, Sailo lisää.
Avointa tiedon jakamista
Sailo korostaa, että eduskunnassa tehdyssä työssä ei ollut kyse mistään kabineteissa harjoitettavasta salamyhkäisestä lobbauksesta, vaan avoimesta tiedon jakamisesta. Itsekin hän kävi usein eduskunnassa viemässä erilaisia kalastusasioita eteenpäin.
”Esimerkiksi juuri ennen viehekortin hyväksymistä kävimme useamman kerran eduskunnan eräkerhossa kertomassa kalastuksesta yleisellä tasolla. Viehekortista emme sen sijaan puhuneet, vaan se oli fair play, joka toimi tavoitteemme kannalta helkkarin hyvin”, Sailo muistelee.
Lisäksi hän korostaa, että luottamuksen ja tulosten saavuttamisen kannalta oli tärkeää olla ehdottoman rehellinen. ”Valehteleminen ja omien virheiden peittely ei tullut kysymykseenkään. Emme siis esimerkiksi väittäneet, että pilkkimies ei koskaan roskaa tai pysäköi väärin”, Sailo toteaa.
Lehdistön kautta heräteltiin kansaa ja päättäjiä
Sailo kertoo vapaa-ajankalastajien etujen ajamisen olleen myös esitelmien pitämistä kalastuskerhoissa ja niistä laadittujen lehdistöreferaattien laatimista ja levittämistä. Yleensä paikallislehden erätoimittaja oli myös kutsuttu paikalle. ”Sama käytäntö koski myös esimerkiksi suuria Suomen Kalamiesten Keskusliiton tapahtumia, kuten neuvottelupäiviä.”
Sailon mukaan tiedotteet pääsivät pääosin hyvin julkisuuteen, sillä ne herättivät yleistä kiinnostusta. Esimerkiksi Savon Sanomat ja Lapin Kansa julkaisivat niitä, samoin monet paikallislehdet.
”Lopulta vuosikymmenien mittaisen sitkeän tiedotustyön jälkeen myös valtamedia nosti asiamme esiin pääkirjoituksissaan. Tällöin myös poliitikot alkoivat huomata kalastusasiat ja pelästyivät, kun tajusivat maassa olevan kaksi miljoonaa kalastuksen harrastajaa. Se heidän kannattaisi myös ottaa huomioon päätöksiä tehdessään.”
Pätevää porukkaa riitti
Ilman asiansa osaavia ihmisiä vapaa-ajankalastajien asioiden eteenpäin vieminen ei olisi Sailon mukaan onnistunut. Esimerkiksi Suomen Kalamiesten Keskusliiton liittohallituksen työvaliokunta oli hänen mielestään erittäin pätevä.
”Samoin kalamiespiireistä ja kalakerhoista löytyi pätevää porukkaa. Järjestimme myös jossain vaiheessa pari, kolme kertaa toimittajakurssin piirien ihmisille ja osaavaa porukkaa niistäkin saatiin”, Sailo luettelee.
Hän uskoo myös, että Harri Dahlströmin rooli radion luontoiltojen kalastusasiantuntijana edisti aikanaan kalastukseen liittyvien asioiden tunnetuksi tekemistä maassamme.
”Kuuntelijat varmaan ajattelivat, ettei voi olla turha mies, kun on kalatalouden opettaja yliopistossa ja lisäksi Suomen Kalamiesten Keskusliiton toiminnanjohtaja”, Sailo arvioi.
Lehden pääkirjoitus TV-uutisissa upein kokemus
Kun Sailolta kysyy, mikä oli upein hetki vapaa-ajankalastuksen ja yleiskalastusoikeuksien puolesta tehdyssä työssä, nostaa hän esiin tv-uutisten päälähetyksen niiltä ajoilta, kun pilkkikortti hyväksyttiin eduskunnassa loppuvuodesta 1981.
”Kalamies-lehden pääkirjoitusta näytettiin ruudussa pitkään sillä tavoin, että katsojat pystyivät sen lukemaan. Kirjoituksessa muun muassa kritisoitiin RKP:n kansanedustajia, jotka äänestivät pilkkikorttia vastaan. Pää oli sekaisin ja shokissa, kun oma lehti pääsi niin hyvin esille”, Sailo muistelee.
Teksti: Ismo Malin
