Kaivostoiminnan vesistövaikutuksien velvoitetarkkailua kehitetään ja yhtenäistetään valtakunnallisesti

Tutkimukseen liittyviä näytteitä otettiin mm. Nuasjärveltä Sotkamossa viime syksynä.

Kainuun ELY-keskus aloittaa kaivostoiminnalle määrättyjen vesistöjen tarkkailuohjelmien vertailun tänä talvena. Tavoitteena on kehittää ja yhtenäistää kaivannaistoiminnan velvoitetarkkailua.

Velvoitetarkkailuja ja pohjaeläinmenetelmiä vertaileva -selvityshanke alkoi Suomen ympäristökeskuksen ja Helsingin yliopiston tekemillä tutkimuksilla. Tutkimuksien tarkoituksena on verrata eri menetelmien soveltuvuutta. Menetelmien perusteella arvioidaan järvisyvänteiden tilaa pohjaeläimistön perusteella.

Tutkimus alkoi näytteenotoilla, joita tehtiin eri kohteissa Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa syksyllä 2020. Selvityksen tavoitteena on vastata esille nousseeseen tarpeeseen arvioida velvoitetarkkailussa käytettävien pohjaeläinmenetelmien soveltuvuutta osoittamaan kaivosten alapuolisissa vesistöissä havaittavia vaikutuksia.

Tutkimuksen hyötynä on nykyisen vesistöjen virallisessa luokittelussa käytettävän menetelmän kehitystarpeiden selvittäminen ja mahdollisten uusien menetelmien käyttöönotto velvoitetarkkailuissa.

Kainuun ELY-keskus vertailee tarkkailuohjelmia

Kainuun ELY-keskus aloittaa oman osuutensa hankkeessa vertailemalla toiminnassa olevien metalli- ja teollisuusmineraalikaivosten vesistöjen tarkkailuohjelmia ja niiden välisiä eroavaisuuksia. Hankkeessa selvitetään kaivannaistoiminnalle määrätyn pintavesien tarkkailun riittävyyttä ja soveltuvuutta.

Selvityksen taustalla on havainto tarkkailuohjelmien eroista. Selvitys tuottaa valtakunnallisesti kattavan kuvan kaivannaistoiminnan nykyisestä velvoitetarkkailusta. Samalla tuodaan esille mahdollisia kehittämistarpeita velvoitetarkkailun yhdenmukaistamiseksi.

Hanke on saanut rahoituksen ympäristöministeriöstä. Hankkeen tuloksista koottu loppuraportti julkaistaan vuoden 2021 lopulla.