Kajaanin parhaat kaupunkikalastuspaikat SVK:n asiantuntijan mukaan – katukalastuskilpailu saapuu myös Kajaaniin

Suomen Vapaa-ajankalastajat järjestää tiistaina 8.6. Kajaanissa Street Fishing -kilpailun, joka on suunnattu kaikenikäisille kalastajille. Nuoret saavat siinä tasoitusta aikuisiin osallistujiin verrattuna.

Miksi mennä kaupunkia edemmäs kalaan? Suomen Vapaa-ajankalastajien (SVK) Kajaanin alueen kalastusohjaaja Matti Kulju kokosi listan kaupunkia lähellä olevista parhaista kalastuspaikoista. Vinkeistä on hyötyä myös ensi viikolla järjestettävässä Street fishing -kilpailussa Kajaanissa tiistaina 8.6.

Suomen Vapaa-ajankalastajien teettämän kyselyn mukaan yli puolet suomalaisista harrastaisi kalastusta enemmän, jos kalastuskohteet eivät olisi kaukana tai jos ylipäänsä tietäisi hyviä kalapaikkoja.

Järjestö muistuttaa, että lähikalastuskohteita löytyy kuitenkin usein jopa aivan kaupunkien ytimestä. Kajaanin alueen kalastusohjaaja Matti Kuljun mukaan Kajaanin ykköskohteet ovat Linnanvirta, Kajaanin joen kalastusalue, Hoikanlampi ja Iso Ruuhijärvi.

Linnanvirralla nuoret saavat kalastaa ilmaisella luvalla

Keskellä kaupunkia sijaitseva Linnanvirta on Kajaanin perhokerhon ylläpitämä paikka, jossa nuoret voivat kalastaa ilmaiseksi, kunhan kohteen lupa, maksuton sekin, on lunastettu. Kalastonhoitomaksu tarvitaan, jos ikää on 18–64 vuotta ja kalastaa virvelillä.

”Linnanvirta on erittäin suosittu ja kalaisa paikka, ja nuoremmillekin kalastajille nopeasti ja helposti saavutettava kohde. Sinne istutetaan muutaman kerran kesässä jalokalaa, muun muassa pyyntikokoisia taimenia, ja paikalliset yritykset ovat mukana mahdollistamassa tätä, Kulju kiittelee.
Linnanvirran alapuolella sijaitsee Kajaanin kaupungin ylläpitämä Kajaaninjoen kalastusalue, johon ei enää tarvita kaupungin omaa lupaa, vaan kalastonhoitomaksu riittää.

”Kaupunki vapautti sen yleiskalastusvedeksi. Hyvä paikka, jossa käydään jigaamassa varsinkin kuhaa ja isoja taimenia. Sieltä tulee joka vuosi isoja kaloja saaliiksi, ja viime viikolla 13-vuotias poika sai sieltä 5,2 kilon taimenen”, Kulju mainitsee.

Hoikanlampi on myös lähikalastuskohde

Helposti saavutettava lähikalastuskohde on myös Kainuun prikaatin lähettyvillä sijaitseva Hoikanlampi, jota Metsähallitus, Kainuun Vapaa-ajankalastajat ja Kainuun Kalatalouskeskus ovat yhdessä kehittäneet. Järvi on suosittu retkeilypaikka ja sitä kiertää luontopolku.

”Hoikanlammella harrastetaan pääosin heittokalastusta ja ongintaa, ja hienoja kaloja on saatu saaliiksi. Ykköskala on ahven, ja lampea on tuettu myös ahvenistutuksilla. Myös särkiä ja haukia voi saada. Onkimaan voi mennä täysin vapaasti, silloin ei tarvitse edes kalastonhoitomaksua.”

Onkimiseen sopivat myös aivan kaupungin ytimessä sijaitsevat Kaupunginlampi ja Vimpelinlampi, joiden antimia ovat muun muassa särjet ja lahnat.

Ruuhijärvellä heittolaiturille pääsee pyörätuolillakin

Hieman kauempana, noin kymmenen kilometrin päässä kaupungista sijaitsee Kajaanin kaupungin ylläpitämä kirjolohen istutuskohde, Iso Ruuhijärvi.

”Kalaan pääsee Ruuhijärven omalla luvalla. Järvellä on myös vuokrattava kalatupa ja kahdelle heittolaiturille pääsee pyörätuolillakin”, Kulju vinkkaa.

Jos omistaa veneen, kalastaa voi myös Oulunjärvellä ja Nuasjärvellä. Niillä on useita hienoja rantakalastuspaikkoja ja hyvin hoidettuja venesatamia.

Street fishing -kilpailu Kajaanissa tiistaina 8.6.

Suomen Vapaa-ajankalastajat järjestää kesällä jälleen Street fishing -kalastuskilpailuja yhteistyössä paikallistoimijoiden kanssa ympäri Suomen. Rentomielinen tapahtuma on suunnattu kaikenikäisille, ja siinä nuoret saavat tasoitusta.

Kajaanissa tapahtuma järjestetään tiistaina 8.6.2021 klo 17–20 Linnanvirran alueella. Kilpailu käydään kaksihenkisin joukkuein, ja ilmoittautua voi myös paikan päällä.

Street fishing -kilpailussa palkitaan kolme parasta joukkuetta ja voittajat julistetaan kyseisen kaupungin Kalakunkuiksi 2021. Koko kesän kovimman voittotuloksen kalastaneet nimetään lisäksi syksyllä Vuoden katukalastajiksi.

”Kerran on valtakunnallinen kisa voitettu Kajaanissakin. Maanantaina istutetaan ensimmäinen erä kaloja Linnanvirralle, joten nyt olisi taas hyvä mahdollisuus. Säännöt on luotu matalan kynnyksen periaatteella, joten kuka vaan kalastuksesta tykkäävä voi helposti osallistua ja pärjätä”, Kulju kannustaa.

Muita kesän kilpailuja Kajaanissa ovat: 16.6. nuorten piirinmestaruus/rantaonki Kajaanin Hoikanlammella, 19.6. piirinmestaruus/heittokalastus Kuhmon Iso-Kiimanen-järvellä sekä 20.6. piirinmestaruus/rantaonki Sotkamon Ontojoella. Yhteensä Kainuun Vapaa-ajankalastajat järjestävät tänä vuonna sata kilpailua.

Kilpailuneutraalia toimintaa aikuisille

Tapahtumia riittää muutenkin, sillä 70-vuotias Kajaanin kalastuskerho valittiin SVK:n tänä vuonna käynnistyneen aikuistoimintahankkeen yhdeksi pilottiseuraksi. Tavoitteena on saada seuraan uusia aikuisjäseniä ja järjestää heille kilpailuneutraalia toimintaa. Teemapäivien pienellä osallistumismaksulla pääsee myös seuran jäseneksi.

”Viime vuonna, kun kalastonhoitomaksuja hankittiin ennätysmäärä, hoksasimme, kuinka paljon aikuisissa on ihan vasta-alkajia. Itselle oli yllätys, kuinka perusasioista oikeasti on lähdettävä liikkeelle, kuten miten mato pujotetaan koukkuun. Moni koskee ensin vähän kiljahdellen kalaan, mutta sitä kautta päästään sitten syvemmälle harrastukseen käsiksi. Kysyntää on.”

Street Fishing Kajaani

Suomen Vapaa-ajankalastajat

Suomen Vapaa-ajankalastajat on maamme suurin vapaa-ajankalastajien järjestö, joka edistää vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 480 seurassa toimii yhteensä noin 34 000 kalastuksen harrastajaa.

https://www.vapaa-ajankalastaja.fi/