Kalastus on kielletty Vaasan edustalla 20. toukokuuta asti – tavoitteena säästää ja elvyttää ahvenkantaa

Kiellolla pyritään säästämään nykyistä ahvenkantaa ja mahdollistamaan kannan elpyminen tulevaisuudessa. Rauhoitus kattaa vesialueet eteläisellä kaupunginselällä, sinne johtavat salmet ja Onkilahden. Kuva: Vaasan kaupunki/Mikael Matikainen.

Vaasan kaupungin, Sundom Vattendelägarlagin ja ELY-keskuksen asettama kuukauden kalastuskielto on astunut voimaan eteläisellä kaupunginselällä, sinne johtavilla salmilla sekä Onkilahden alueella. Kielto koskee sekä verkko-, rysä- ja katiskakalastusta että vapakalastusta kalalajista riippumatta.

Kalastuskiellon syynä ovat viime vuosien aikana heikentyneet ahvensaaliit. Kuukauden kalastuskielto on ajoitettu ahvenen kutuaikaan ja sillä pyritään säästämään nykyistä ahvenkantaa sekä mahdollistamaan kannan elpyminen tulevina vuosina.

Voimakas kevätkalastus näkyy kalakannan koko- ja ikärakenteessa

Voimakas kalastus keväällä näkyy kalakannan koko- ja ikärakenteessa. Vaasan edustalla vanhempien ahventen osuus on ollut vähäinen, minkä lisäksi kalastuskokoisten ahventen määrä jää loppukesällä ja syksyllä vähäisemmäksi.

Rauhoitettava alue kattaa vesialueet eteläisellä kaupunginselällä, sinne johtavat salmet sekä Onkilahden.