Kalastus muuttuu luvanvaraiseksi osassa Saaristomerta

Kalastus ja metsästys muuttuvat Paraisten ja Kemiönsaaren merialueilla. Kuvan alue on lohkottu osaksi Saaristomeren kansallispuistoa. Jatkossa osa vapaa-ajankalastajista ja kaupalliset kalastajat tarvitsevat alueelle erillisen luvan. Metsästys on mahdollista puiston yhteistoiminta-alueen kylissä pysyvästi asuville paikallisille.

Osa Saaristomeren yleisistä vesialueista on lohkottu osaksi kansallispuistoa Kemiönsaaren ja Paraisten kuntien alueella Varsinais-Suomessa. Tämä vaikuttaa kalastukseen ja metsästykseen noin 20 000 hehtaarin suuruisella alueella. Muutokset tulevat voimaan vuoden 2019 alusta alkaen.

Valtion yleisillä vesialueilla on voinut tavallisesti harrastaa vapaa-ajankalastusta pyydyksillä ja vieheillä, kun on maksanut kalastonhoitomaksun. Alle 18-vuotiaat ja 65 vuotta täyttäneet ovat voineet kalastaa maksutta.

Näillä luvilla kalaan

Kalastajat pääsevät pyyntiin myös muutoksen jälkeen kansallispuistossa. Vapaa-ajan pyydyskalastus onnistuu, kun kalastaja hankkii Metsähallituksen pyydysluvan 6015 Saaristomeren kansallispuisto.

Pyydysluvan voivat ostaa vain paikalliset asukkaat tai alueen mökkiläiset. Esimerkiksi vetouistelu usealla vavalla onnistuu puolestaan Metsähallituksen luvalla 7412 Merialueen vapalupa.

Yhdellä vavalla kalastonhoitomaksulla

Kalastus yhdellä vavalla on edelleen mahdollista, kun maksaa valtion kalastonhoitomaksun. Alle 18-vuotiaat ja 65 vuotta täyttäneet eivät tarvitse sitäkään.

Pilkkiminen, onkiminen ja silakkalitkaus ovat niin ikään maksuttomia myös kansallispuistoksi muuttuneella merialueella.

Kaupallinen kalastus luvanvaraiseksi

Kaupallinen kalastus muuttuu luvanvaraiseksi. Metsähallitus lisää nykyisten Saaristomeren alueen kaupallisten kalastajien lupaan kyseessä olevat vesialueet.

Saaristomeren kansallispuistoon metsästyslupia voivat hakea ainoastaan paikalliset, puiston yhteistoiminta-alueen kylissä pysyvästi asuvat kansalaiset.