Kotkan Kalamaratonin voitto 26 lajilla – 7,4-senttinen hietatokko ylsi SE-lukemiin

Vasemmalta kakkossijalle yltänyt Species Fishing Team, voittajajoukkue Team Saka sekä pronssijoukkue Löysät Lahnat. Kuva: SKES ry

Äärimmäisen jännittävän Kotkan Kalamaratonin voittajajoukkueeksi pyydysti itsensä viime viikonloppuna järjestetyssä kilpailussa Team Saka, joka onnistui koukuttamaan Kotkan vesiltä kaikkiaan 26 kalalajia vuorokauden aikana. Tulos sivuaa kisaennätystä.

Kilpailu alkoi lauantaina puolilta päivin tyynessä ja helteisessä säässä, mutta se ei kalastusvauhtia hidastanut. Species Fishing Team toi ensimmäiset kymmenen lajia tuomariston vahvistettavaksi ennätysajassa, sillä kilpailu ei ollut ehtiä vanheta kuin 42 minuuttia.

Kalamaratonissa kalat on koukutettava suusta vapavälinein, eli kilpailijat käyttävät onkea, virveliä ja perhovapaa lajien tavoittamiseksi. Yö kuluu lirkkimällä, rantavedessä kahlaten, ja otsalampun valossa pieniä yöaktiivisia lajeja etsien.

Suutari ja toutain ässälajeina

Ässiä, vain yhden joukkueen saamia lajeja, Kotkassa oli tänä vuonna kaksi – voittajajoukkueen saama suutari ja Keisarikalastajien saama toutain.

Taitojen ja lajitietouden kasvamisesta kertoo se, että kaikkiaan 12 joukkuetta ylsi vähintäänkin 20 kalalajiin. Vuodesta 2008 käyty Kotkan kisa voitettiin neljänä ensimmäisenä vuonna pienemmällä lajimäärällä.

Hietatokon SE-tulos uusiksi

”Kisan päätyttyä varmistui vielä iloinen uutinen, sillä Mikko Joensivun koukuttama hietatokko ylsi SE-lukemiin. Sille tuli mittaa 7,4 senttiä”, kilpailujohtaja Sari Saukkonen kertoi.

”Kotkan erikoisuutena on, että täältä voi saada harvinaisen rantanuoliaisen. Niitä saatiin tässä kisassa kaikkiaan neljä. Nämä kalat luonnollisesti vapautettiin takaisin valokuvadokumentoinnin jälkeen”, Saukkonen sanoi.