Virhon virtavesitalkoita alkukesästä lokakuuhun asti

Kunnostustalkoiden tulos: Kivillä, soralla ja puulla kunnostettua purouomaa. Kuva: Olli Toivonen

Virtavesien hoitoyhdistyksen Virhon EU:n LEADER-ohjelman rahoittama hanke tarjoaa mahdollisuuden tehdä vapaaehtoista virtavesikunnostustyötä tänäkin vuonna. Kaikille halukkaille on tällä kertaa tarjolla tilaisuus osallistua virtavesien kunnostustalkoisiin hankkeen kohteilla kesäkuusta lokakuuhun asti.

Kunnostettavat kohteet sijaitsevat Karjaanjoen ja Vantaanjoen sekä myöhemmin syksyllä Uskelanjoen alueilla. Aikataulu- ja muita tietoja saa hankevastaava Olli Toivoselta, puh. 050 330 7739, sähköposti, ollitoivonen9@hotmail.com.

Virtavesien hoitoyhdistys Virho ry (Virho) on järjestänyt virtavesitalkoita 1990-luvulta lähtien. Näillä talkoilla on parannettu monien eliölajien elinympäristöjä ja niistä ovat hyötyneet vaelluskalojen, kuten taimenten ja nahkiaisten, lisäksi myös esimerkiksi hyönteiset.

Virho huolehtii myös talkoolaisista

Talkootapahtumia on pitkälti toistakymmentä. Virho vastaa talkoomateriaaleista ja työkaluista sekä talkoolaisten muonittamisesta ja vakuuttamisesta. Talkoovarusteiksi suosittelemme sään mukaista vaatetusta sekä saappaita.

Talkoo-ohjelma vuonna 2018

Torstai 14.6. Lammasoja, siivous- ja jättipalsaminkitkemistalkoot.
Torstai 28.6. Rekolanoja, Ojalehto, siivous- ja kutusoraikkotalkoot.
Keskiviikko 25.7. Kylmäoja Osmanranta, siivous- ja kutusoraikkotalkoot.
Torstai 16.8. Vantaankoski, kutusoraikkotalkoot.
Lauantai 17.8. Vihtijoki, kohteena on mahdollinen jokihelmisimpukan palautusalue, jonne tehdään soraikkoja ja kivikkoja.
Lauantai 25.8. Mustapuro Itä-Helsinki, rakennetaan taimenelle kutusoraikkoja ja poikaskivikoita.
Lauantai 1.9. Haaganpuron yläosa, Helsingin Keskuspuisto, rakennetaan poikaskivikkoja ja tulvatasanteita.
Lauantai 8.9. Espoon Karhusuonpuro, Gumbölenjoen taimenille ja nahkiaisille luodaan lisää kutupaikkoja soraistamalla. Samalla siistitään purolaaksoa keräämällä roskia.
Lauantai 15.9. Itä-Helsingin Mellunkylänpuro, tuetaan puron penkkoja kivellä ja puulla sekä monipuolistetaan vesieliöiden- ja kasvien elinympäristöä.
Lauantai 22.9. Haaganpuro Kauppalanpuisto, kunnostetaan urbaania taimenpuroa lauantaina 22.9. Lisätietoja Facebookissa Haaganpuro-sivulla.
Lauantai 22.9. Mätäjoki, jokiuomaa kunnostetaan kahdessa kohteessa Pitäjänmäen Talissa ja Kaarelassa.
Lauantai 6.10. Espoon Lukupuro, ojaksi kaivettua uomaa palautetaan puromaiseksi kiveämällä ja soraistamalla.

Lisätietoja ja talkoiden yhteyshenkilöt