Kuusinkijoen vapauttamiseen voi edelleen lahjoittaa rahaa – lopullisena tavoitteena päästää taimenet vaeltamaan aina latvavesille asti

Taimenen väsytystä Kuusinkijoen Takkupyörteellä.

Teksti: Ismo Malin

Kuusamon Kuusinkijoella on valmisteilla Kuusinkijoki Kuntoon ry:n alulle laittama hanke vapauttaa taimenen nousu Kuusinkijoella kaikista esteistä yläpuolisille kutualueille. Tavoitteena on ostaa Koskienergian omistama Myllykosken voimalaitos, tehdä siitä museo ja siirtää vedenjuoksutus voimalaitoksen ohi Piilijoen kautta pääuomalle.

Kun vesi ohjataan takaisin tähän asti kuivana olleeseen Piilijokeen, taimenet pääsevät vaeltamaan Kuusingin pääuomasta aina latvavesille saakka. Hanke on saanut rahoituksen valtiolta voimalaitoksen ostamista varten maa- ja metsätalousministeriöltä (Nousu-ohjelmasta) kaksi miljoonaa euroa.

Tämän lisäksi Kuusinkijoki kuntoon ry tarvitsee 50 prosentin suuruisen omarahoitusosuuden kauppahinnasta ja on järjestänyt sen vuoksi yleisen, yhä käynnissä olevan varojen keräyksen. ”Varat käytetään voimalaitoksen ostoon ja sen museointiin, Piilijoen ja yläpuolisten kutualueiden kunnostukseen. Keräystarve oli alun perin 2 miljoonaa euroa, mistä summasta uupuu vielä noin 500 000 euroa”, kertoo Kuusinkijoki kuntoon ry:n puheenjohtaja Matti Aikio.

Nousu-ohjelman suurin patojen purku

Aikio korostaa, kuinka tärkeä hanke Kuusinkijoella on käynnissä. Se on esimerkiksi Nousu-ohjelman rahassa mitaten suurin patojen purku, johon on tulossa 2 miljoonaa euroa valtion rahaa. ”Omaa rahaa on jo käytetty 350 000 euroa kaupan käsirahaan sekä suunnitteluun, ja kaikkiaan on tähän mennessä kerätty 1,3 miljoonaa, mutta yhä puuttuu siis puoli miljoonaa euroa”, Aikio ynnäilee.

Jonkinlaista huolta aiheuttaa se, että Nousu-ohjelma päättyy kuluvan vuoden lopussa, joten hankkeen jatko on siltä osin hieman epävarmalla pohjalla. Aikio on kuitenkin optimisti.

”On käyty tiiviisti neuvotteluja yritysten kanssa isoistakin lahjoituksista. Yksi mahdollisuus on ehkä myös se, että maksamme tämän vuoden viimeinen päivä 3,3 miljoonaa, ja loput toukokuussa. Periksi ei kuitenkaan missään nimessä anneta, vaan otetaan vaikka lainaa, jotta hanke saadaan maaliin asti”, Aikio vakuuttaa.

Vieläkin voi lahjoittaa

Kuusinkijoki kuntoon ry aloitti keräyksensä vuonna 2021 ja Aikion mukaan kansan, yritysten ja yhteisöjen käsi on ollut tähän asti karttuisa. ”Esimerkiksi Suomen Vapaa-ajankalastajat (SVK) on lahjoittanut meille 5000 euroa”, hän kiittää.

Toisaalta ensin koronapandemia ja sitten Ukrainassa käytävä sota ovat Aikion mukaan leikanneet lahjoitusrahoja. ”Harva yritys täällä Koillismaalla on tuottanut viime vuosina voittoa, mikä heijastuu lahjoitushalukkuuteen ja -mahdollisuuksiin”, hän sanoo.

Aikio muistuttaa kuitenkin, että keräysaikaa on jäljellä kolmisen vuotta ja hän toivookin hartaasti, että kansalaiset, yritykset ja yhteisöt tekisivät lisää lahjoituksia Kuusinkijoen ennallistamisen hyväksi tehtävän työn tueksi. Lahjoittaa voi sikäli riskittömästi, että jos hanke jää jostain syystä toteutumatta, rahat palautetaan takaisin lahjoittajille.

Varainkeruutili

Jos haluat lahjoittaa Kuusinkijoki kuntoon -hankkeelle rahaa, yhdistyksen varainkeruutili (ns. sulkutili) on Kuusinkijoki Kuntoon ry, FI15 5194 0720 2308 74 (Kuusamon Osuuspankki). Laita viestikenttään: Kuusinkijoki ja oma nimi, jos haluat nimesi julkaistavan lahjoittajien joukossa. Keräyslupa RA/2021/512.

Harvinainen luonnonvaraisesti lisääntyvä taimenkanta

Kuusinkijoen järvitaimen on yksi harvoista maamme järvitaimenkannoista, jonka olemassaolo pohjautuu luonnonvaraiseen lisääntymiseen. Jos mädin ja pienpoikasten selviytyminen paranisi viidestä prosentista 10 prosenttiin voisi se enimmillään kaksinkertaistaa järvitaimenen saalistuoton pitkällä aikavälillä.

Taimenkanta on luokiteltu erittäin uhanlaiseksi ja sillä on suuri biodiversiteettiarvo. Voimalaitoksen käyttökatkot ja nollavirtaamatilanteet ovat kriittisiä erityisesti talviajalla aiheuttaen lohikalojen poikaskuolleisuutta. Tämä kaikki vaikuttaa myös vesisammalien ja pohjaeläinten ympäristöihin ja tätä kautta kalakantoihin.

Laajalti hyväksytty hanke

Kuusinkijoen ennallistamiseen on paineita monelta suunnalta: pinnalla ovat luonnon monimuotoisuuden ja vaelluskalakantojen suojelu, vesienhoidon tavoitteet sekä virkistyskäytön ja matkailuelinkeinon tarpeet. Hankkeella on vahva paikallinen tuki ja sosiaalinen hyväksyttävyys.

Kuusinkijoen kunnostuksella on vahva sosiaalinen hyväksyttävyys kalastajien, maanomistajien ja paikallisten päättäjien keskuudessa. Hanke on lisäksi hyvin linjassa Sanna Marinin hallituksen asettamiin tavoitteisiin, jotka tähtäävät luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttämiseen, parantamaan vaelluskalojen elinolosuhteita ja palauttamaan vaelluskalojen luontainen lisääntyminen Suomen virtavesissä.

Lisätietoja Kuusinkijoen ennallistamishankkeesta