Lääkkeetön Itämeri -kampanja kannustaa: Vie vanhat lääkkeet apteekkiin!

Suomalaisilla on vielä parannettavaa vanhentuneiden tai tarpeettomien lääkkeiden hävittämisessä, sillä kuluttajatutkimuksen mukaan 18 prosenttia suomalaisista hävittää läääkeitä viemäriin, vessanpönttöön tai roskikseen.

Lääkkeetön Itämeri -kampanja kannustaa kaikkia toimimaan Itämeren ja muiden vesistöjemme suojelemiseksi. Yksi helppo tapa huolehtia ympäristöstä on viedä vanhat ja ylijääneet lääkkeet apteekkiin.

Ne eivät kuulu viemäriin tai roskikseen, sillä viemäriin joutuneet lääkkeet kulkeutuvat jätevedenpuhdistamoihin, joita ei ole suunniteltu niitä poistamaan. Lääkejäte päätyy lopulta Itämereen ja muihin vesistöihin, jossa ne pikkuhiljaa vaikuttavat eliöihin.

Suurin osa lääkejätteestä palautetaan apteekkeihin jo nyt. Apteekeista lääkkeet kuljetetaan eteenpäin ja käsitellään niin, etteivät ne ole haitaksi luonnolle. Kuitenkin noin 20-40 prosenttia lääkejätteestä päätyy roskiin tai viemäriin.

Suomalaisilla paljon parannettavaa lääkkeiden hävittämisessä

Suomalaisilla on vielä parannettavaa vanhentuneiden tai tarpeettomien lääkkeiden hävittämisessä. Kantar TNS Oy:n Lääkkeetön Itämeri -kampanjalle tekemän kuluttajatutkimuksen mukaan 18 prosenttia suomalaisista hävittää lääkkeitä viemäriin, vessanpönttöön tai roskikseen.

”Lääkkeiden oikeanlainen hävitys on tärkeää ympäristön kannalta. Viemäriin tai roskikseen päätyneiden lääkkeiden lääkejäämät aiheuttavat esimerkiksi eliöille epätoivottuja hormonivaikutuksia ja käyttäytymishäiriöitä sekä antibioottiresistenssin leviämistä ympäristössä”, kertoo Suomen ympäristökeskuksen johtava asiantuntija Taina Nystén.

Myös lääkelaastarit palautettava apteekkiin

Apteekkiin tulisi palauttaa kiinteät ja nestemäiset lääkkeet, tabletit ja kapselit, käytetyt lääkelaastarit sekä tuubit, joissa on vielä jäljellä lääkettä. Tutkimuksessa havaittiin, että vain 30 prosenttia suomalaisista tietää, että käytetyt lääkelaastarit tulisi palauttaa lääkejätteen mukana apteekkiin. Parhaiten apteekkiin osataan viedä vanhat ja tarpeettomat tabletit ja kapselit.

”Parin päivän käytön jälkeen lääkelaastarissa voi olla jopa puolet lääkeaineesta jäljellä, joten on tärkeää lisätä ne lääkejätteen mukaan. Laastarit taitellaan liimapinnat vastakkain ennen apteekkiin palauttamista, kertoo Apteekkariliiton asiantuntijaproviisori”, farmasian tohtori Sanna Siissalo.

Kuluttajatutkimus selvitti myös suomalaisten tärkeimpiä syitä viedä vanhentuneita ja tarpeettomia lääkkeitä apteekkiin. Ympäristönsuojelu ja kierrätysarvot ovat 30 prosentille suomalaisista tärkein syy palauttaa lääkkeitä apteekkiin.

Jokainen voi tehdä osansa Itämeren ja vesistöjen suojelussa

Lääkkeet eivät yksin pilaa Itämerta. Sen huonoon tilaan on monta syytä. Koska Itämeri on matala, vähävetinen ja suljettu merialue, se on erityisen herkkä ympäristöuhille. Sitä saastuttavat erityisesti asutus, jätevedet, liikenne ja maatalous – mutta myös meidän kaikkien toimet vaikuttavat.

Lääkkeettömän Itämeren puolesta kampanjoidaan 13.9.2020 asti. Apteekkariliiton ja Suomen Ympäristökeskuksen lisäksi kampanjassa ovat mukana GSK, HSY, Lääketeollisuus ry, Mehiläinen, Oriola, Orion, Porvoon vesi, ympäristöministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö, Tamro, Yliopiston apteekki sekä John Nurmisen Säätiö.

Lisää kampanjasta