Kutuvalmiita järvilohia ja -taimenia on seurattu radiotelemetrian avulla kolmena viime vuotena Lieksanjoella. Tutkimuksella selvitetään, kutevatko voimalapatojen yli siirretyt emokalat niille kunnostetuilla koskialueilla.

Kalojen paikannuksien avulla saadaan myös tietoa niiden liikkeistä joessa ja uusista kaloja kiinnostavista kutupaikoista. Seurantatietoa käytetään kalojen luontaisen lisääntymisen tukemiseen ja kalakantojen hoitamiseen.

Vuodesta 2017 kaikki Lieksankosken voimalan alapuolelta pyydetyt järvilohen ja -taimenen emokalat on kuljetettu autolla Pankajärven yläpuolisille koskialueille kutemaan. Tämän lisäksi Lieksanjoen kutukannan kokoa on lisätty Pielisjoesta pyydetyillä ja Luonnonvarakeskuksen kalanviljelylaitoksissa varttuneilla emokaloilla.

Emokalat hyväksyneet uudet soraikot kutualustakseen

Ylisiirrettyjä kaloja on vapautettu pääuoman kahdelle seuranta-alueelle, Naarajoen ja Ruunaan yläosien koskille.

”Telemetriaseurantaa on tehty maastoon asennettujen kiinteiden tallennusasemien avulla ja kalojen käsipaikannuksella. Jälkimmäinen tapa vaatii toistuvia maastolenkkejä pitkää jokivartta pitkin, mutta se tarjoaa tarkemman ja kattavamman kuvan tavoitettavissa olevien kalojen kulloisestakin sijainnista”, Luken erikoistutkija Matti Janhunen kertoo.

Seurannan perusteella siirretyt emokalat ovat pysyneet pääsääntöisesti kunnostetuilla koskialueilla kutukauden läpi ja hyväksyneet uudet soraikot kutualustakseen. Kudun onnistuminen ja menestyksekäs poikastuotanto on todennettu myös pintasukelluksin kutupesiä etsimällä sekä seuraavana kesänä tehdyin sähkökoekalastuksin.

Kutupaikkoja etsiessään koskiin vapautetut lohet ja taimenet liikkuvat tavallisimmin ylävirtaan ja jonkin verran myös alaspäin. Useimmiten ne kuitenkin jäävät vapautuspaikastaan lähimpään tai sitä seuraavaan koskeen.

”Verrattain vähäinen liikelaajuus vapautuksen jälkeen lienee seurausta kutuajankohdan läheisyydestä, jolloin kaloilla on jo hieman kiire asettua lisääntymispuuhiin, eikä laajemmille tiedusteluretkille ole juuri aikaa. Toisaalta se kertoo myös sopivien kutupaikkojen hyvästä tarjonnasta suhteessa kullekin alueelle vapautettujen emokalojen määrään”, Janhunen kertoo.

Vapautuspaikan ja valitun kutupaikan välinen etäisyys näyttäisi olevan paljolti kiinni myös joen vedenpinnan tasosta. Alhaisemmalla virtaamalla virtausnopeudeltaan ja syvyydeltään sopivia kutuympäristöjä on harvemmassa. Tällöin kalat joutuvat etsimään niitä kauemmin ja laajemmalta alueelta.

”Joissakin tapauksissa kalat ovat lähteneet hieman pidemmälle tutkimusmatkalle. Esimerkiksi syksyllä 2019 Naarajoen Käpykoskeen vapautettu koiraslohi kulki yli 30 kilometrin matkan jokireittiä ylös ja löytyi muutaman vuorokauden kuluttua vapautuksestaan Ruunaan alueen ylimmältä koskelta”, Janhunen selvittää.

Kalat ovat kotiosoitteettomia ja siksi hieman hukassa

Koiraskalat uivat joessa keskimäärin selvästi naaraita enemmän kutupartnereitaan etsien. Janhusen mukaan koiraiden laajempi liikehdintä voi olla seurausta niiden erilaisesta lisääntymisroolista naaraisiin verrattuna. Naaraiden asemoituessa kutusijoilleen myös vaeltelevien koiraiden liike rauhoittuu.

”On myös huomattava, että kaikki luonnosta pyydetyt kalatkin ovat saaneet toistaiseksi alkunsa viljelylaitoksessa, joten ne ovat ylisiirtonsa jälkeen täysin uudessa ympäristössä, kotiosoitteettomia, ja siksi oletettavasti myös hieman hukassa,” Janhunen sanoo.

Kalojen paikannus tuonut merkittävää tietoa

Radiotelemetrialla on saatu tietoa uusista kaloja kiinnostavista kutupaikoista. Syksyllä 2018 löytyi neljä lähetinlohien kutuparia vielä tuolloin kunnostamattomalta Paasikoskelta. Kudun jäljiltä koskelta löydettiin kuusi pesää ja viime vuonna myös poikasia.

”Näiden havaintojen pohjalta Paasikosken kunnostus otettiin ohjelmaan viime syksynä”, Janhunen mainitsee.

Kutukalojen ylisiirrot ja seurannat ovat osa Lieksanjoen vaelluskalakärkihanketta sekä Luken toteuttamaa Sateenvarjo III -hanketta

Sateenvarjo III:n rahoittajina toimivat useat vesivoimayhtiöt, MMM, Energiateollisuuden ympäristöpooli ja Luke.