Uusi Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Henrik Jansson: Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen luo hyvinvointia koko yhteiskunnalle

Henrik Jansson aloittaa Metsähallituksen Luontopalveluiden uutena johtajana 1. päivä helmikuuta. Kuva: Metsähallitus/Jari Kostet.

Valtioneuvosto on nimittänyt FM Henrik Janssonin Metsähallituksen Luontopalvelujen johtajaksi. Luontopalvelujohtaja vastaa myös Metsähallituksen julkisten hallintotehtävien kokonaisuudesta. Siihen kuuluu Luontopalvelujen lisäksi Eräpalvelut.

Henrik Jansson aloittaa luontopalvelujohtajan työssään 1.2.2021. Nykyinen luontopalvelujohtaja Timo Tanninen luopui virastaan omasta aloitteestaan puoli vuotta ennen virkakauden päättymistä. Hän jää Metsähallituksen palvelukseen Senior Advisoriksi.

Jansson on toiminut 12 vuoden ajan vakituisena Metsähallituksen Luontopalveluissa luonnonsuojelu-, kulttuuriperintö- ja luonnon virkistyskäytön tehtävissä ja viimeiset kolme vuotta Rannikon Luontopalvelujen aluejohtajana. Hän korostaa Luontopalvelujen työn ja tavoitteiden merkitystä paitsi luonnolle myös koko yhteiskunnalle.

Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen toiminnan ydintä

”Metsähallituksen Luontopalvelujen ydintehtävä on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen”, uusi luontopalvelujohtaja korostaa. Luontopalvelut hoitaa Suomen suojelualueverkostoa ja parantaa luonnon monimuotoisuuden tilaa mm. luonnonhoito- ja ennallistamistöin. Henrik ”Henkka” Jansson muistuttaa myös tämän työn laajemmista yhteiskunnallisista hyödyistä.

”Luontopalvelut on hyvä esimerkki siitä, miten luonnon monimuotoisuuden turvaaminen hyödyttää yhteiskuntaa laajasti ja ylisukupolvien. Koko maan kansallispuistoihin ja muihin luontokohteisiin tukeutuva matkailu luo työpaikkoja ja vahvistaa aluetaloutta eri puolilla Suomea. Kansanterveys kohenee luonnossa liikkumisen myötä. Suomi-brändi vahvistuu maailmalla. Kaiken perustana on luontoarvojen vaaliminen”, Jansson luettelee.

Odotettavissa hedelmällistä yhteistyötä ministeriöiden kanssa

Hän odottaa hedelmällistä yhteistyötä Luontopalveluja ohjaavien ympäristö- ja maa- ja metsätalousministeriön kanssa. Luontopalvelujohtaja osallistuu merkittävällä tavalla myös koko Metsähallituksen johtamiseen ja strategian toteuttamiseen.

”Odotan innolla yhteistyötä Henkan kanssa: pääsemme yhdessä toteuttamaan Metsähallituksen uutta strategiaa ja viemään eteenpäin uudistunutta Metsähallituksen brändiä”, sanoo Metsähallituksen pääjohtaja Juha S. Niemelä.

Luontopalvelujen työllä on myös vahva kansainvälinen ulottuvuus

”Tekemämme työ suojelualueilla toteuttaa Suomen velvoitteita luonnon monimuotoisuuden hyväksi EU:ssa ja globaalisti. Hoitamamme kansallinen luonnonsuojelualueverkosto on osa EU:n Natura-alueverkostoa ja koko globaalia luonnonsuojelualueverkostoa.”

Suomen tapa hoitaa kansallispuistoverkostoa kokonaisuutena ja tuottaa sinne kansalaisia ja luontomatkailua hyödyttäviä palveluja on maailman luokkaa. Kaikesta tästä saan kiittää edeltäjiäni ja Luontopalvelujen loistavaa henkilöstöä”, Jansson sanoo.

Kansallispuistot ovat vahva brändi

Janssonin sydän sykkii myös Metsähallituksen hoitamille historiakohteille. Niihin kuuluvat mm. Helsingin Vallisaari, Raaseporin ja Kuusiston rauniolinnat ja Aulangon kulttuurihistoriallinen luonnonsuojelualue.

”Kansallispuistot ovat vahva brändi, ja ne ovat muodostuneet merkittäviksi matkailun vetovoimatekijöiksi. Hoitamillamme historiakohteilla on potentiaalia vastaavaan vetovoimaan. Niiden matkailullinen kehittäminen on asia, jota haluamme tehdä kumppaniemme kanssa”, hän sanoo.

Vapaa-aikanaan kolmen lapsen 46-vuotias isä viihtyy Kustavin saaristossa veneillen ja kalastaen. Muutoin varsinaissuomalaisen elämän täyttävät perheen lisäksi liikunta, ystävät ja lukeminen.