Silakkapihvi päivittyy helposti nykyaikaiseksi lähiruoaksi – ekologisuus ja terveellisyys myös perinneherkun hyviä puolia

Skottisilakat.

Tämän hetken ruokailun megatrendejä ovat esimerkiksi lähiruoka, ekologisuus ja tietysti myös terveellisyys – silakka sopii näihin kaikkiin!

Silakkaa on syöty Suomessa luultavasti jo satoja vuosia, mutta etenkin nuoremmalle väelle silakkaruoat eivät ole välttämättä kovin tuttuja. Silakan kulutus on laskenut vuosikymmenten varrella valtavasti: 2000-luvun alussa silakkaa syötiin reilun kilon verran henkilöä kohden, kun nykyään vastaava luku on vain noin 300 grammaa.

Makumieltymyksemme ovat myös muuttuneet, ja monet 2000-luvun alun ruoat – puhumattakaan sitä vanhemmista – eivät välttämättä trenditietoiselle, uusia makuja etsivälle nykykuluttajalle maistu. Eikä niiden tarvitsekaan!

Siksi Pro Kala ry:n mukaan kannattaakin päivittää käsitykset silakkaruoista tälle vuosikymmenelle. Silakkapihvejä ei tarvitse tehdä perinteiden mukaan, sillä tutusta raaka-aineesta saa tehtyä myös aivan uudenlaisia herkkuja.

Silliresepteistä inspiraatiota silakkakokkailuun

Perinteisesti silakkapihvien leivityksessä on käytetty ruisjauhoja. Skotlannissa silakan sukulaiset sillit leivitetään kuitenkin kaurahiutaleilla, ja samaa voi kokeilla myös Itämeren antimiin.

Silliresepteistä saa muutenkin hyvää inspiraatiota silakkakokkailuun, sillä kyseessä on itse asiassa sama kala: Itämeressä uiva silakka on sillin pienempi ja vähärasvaisempi alalaji.

Maustamisessa taivas on rajana!

Silakkapihvien muotokaan ei ole kiveen hakattu. Silakasta voi tehdä pihvejä samaan tapaan kuin muistakin kaloista, eli tekemällä kalasta massan, joka muotoillaan pihveiksi ja paistetaan pannulla.

Massan maustamisessa taivas on rajana: aasialaisista mauista pitävä laittaa joukkoon chiliä ja inkivääriä, klassisempaa tyyliä edustaa puolestaan silakan ja lohen sekä sinappisen kermakastikkeen liitto.

Reseptit

Skottisilakat

500 g silakkafileitä
suolaa ja pippuria
1 rkl Dijonin sinappia
1,5 dl kermaa
2 keltuaista
3 dl isoja kaurahiutaleita
4 rkl voita

Kermaviili-majoneesi:
1 dl kermaviiliä
1 dl majoneesia
1 rkl sinappia
reilusti tillisilppua
ripaus suolaa

Huuhtele fileet huolellisesti. Valuta. Suolaa ja pippuroi. Anna maustua vartin huoneenlämmössä.
Sekoita sinappi, kerma ja keltuaiset kulhossa. Laita fileet kerman sekaan kulhoon. Anna maustua puoli tuntia.

Surauta kaurahiutaleet sauvasekoittimella rikki ja laita kulhoon.

Lämmitä voi isolla pannulla. Voin voi kirkastaa, jos haluat hienostella. Nosta fileet pois kerma-keltuaisseoksesta ja valuta hieman. Pyörittele fileet murskatuissa kaurahiutaleissa ja paista runsaassa voissa kullankeltaisiksi, 3-4 minuuttia per puoli. Valuta talouspaperin päällä.

Tarjoa heti perunoiden ja kermaviili-majoneesin kera.

Aasialaiset silakkapihvit

500 g nahattomia silakkafileitä
3 cm:n pala inkivääriä
2 valkosipulinkynttä
1 limetti
puolikas pieni punasipuli
1 ruukku tuoretta korianteria
2 rkl kalakastiketta
2 rkl soijakastiketta
2 kananmunaa
1 dl pankojauhoja
2 rkl chilikastiketta (esim. srirachaa)

Poista silakkafileistä nahka vetämällä. Pilko pieniksi paloiksi. Raasta inkivääri ja valkosipuli. Raasta limetistä kuori ja purista mehu. Hienonna sipuli ja korianteri varsineen.

Laita pilkotut silakat, inkivääri, valkosipuli, limetin raastettu kuori ja mehu, sipuli ja korianteri kulhoon. Sekoita mukaan kalakastike, soija, kananmunat, pankojauhot ja chilikastike. Mausta suolalla ja pippurilla.

Surauta ainekset sauvasekoittimella massaksi. Muotoile massasta juomatölkin pohjan kokoisia pihvejä.
Lämmitä rypsiöljy ja seesamiöljy pannulla. Paista pihvit kauniin keltaisiksi, 8-9 minuuttia per satsi.
Koristele chilillä ja tuoreella korianterilla.

Aasialaiset silakkapihvit.

Silakka-lohipihvit ja kermaista sinappikastiketta

Silakka-lohipihvit:
250 g nahattomia silakkafileitä
250 g nahatonta ja ruodotonta lohi- tai kirjolohifileetä
1,5 rkl Dijonin sinappia
1 dl smetanaa
1 dl ruohosipulisilppua
0,5 dl salottisipulia, hienonnettuna
1 tl suolaa

Paistamiseen:
4 rkl voita
2 rkl kasvisöljyä

Kermainen sinappikastike:
1 dl kala- tai simpukkalientä
2 dl kuohukermaa
1 tl Dijonin sinappia
suolaa ja mustapippuria

Silppua tai surauta fileet tehosekoittimessa kalat karkeaksi massaksi. Sekoita kaikki pihvien ainekset keskenään ja anna maustua tunnin verran kylmässä.

Muotoile kylmästä massasta neljä tasakokoista pihviä ja paista kypsäksi voi-kasviöljyseoksessa.
Tee kastike: mittaa liemi ja kerma kattilaan. Keitä kunnes jäljellä on puolet alkuperäisestä määrästä. Mausta kastike sinapilla, suolalla ja mustapippurilla.

Silakka-lohipihvit ja kermaista sinappikastiketta.