Luken asiantuntija-arvio: Rannikon kalalajien kalastuksen säätelyssä kuturauha on turvattava – hienosäätöä tarvitaan niin pyydys- kuin vapakalastukseenkin

Lisääntymisaikaiset hyvin toteutetut ja tarkasti rajatut kalastusrajoitukset muodostavat tärkeän osan alueellisesti ja paikallisesti toteutettavaa kalastuksen säätelyä ja kalatuotannon jatkuvuuden turvaamista. Kuva: Lari Veneranta/Luke.

Luonnonvarakeskus (Luke) on julkaissut asiantuntija-arvion, miten Suomen rannikon kalalajien kalastuksen säätelyä voitaisiin kehittää. Rannikon kalakantojen tilaa ja säätelyn tehostamistarpeita ja -mahdollisuuksia on tarkasteltu raportissa lajikohtaisesti, kertoo Luke verkkosivuillaan.

”Ehdotetut toimet edistäisivät tietoon perustuvaa kalastuksen säätelyä ja lisäisivät rannikkolajeihin kohdistuvan kalastuksen kestävyyttä”, Luken erikoistutkija Mikko Olin toteaa.

Kalastuksessa ja rannikkoympäristön tilassa tapahtuvat muutokset vaikuttavat kalastuksen säätelytarpeisiin. Viimeaikainen kehitys on johtanut siihen, että entistä suurempi osa saaliista pyydetään sesonkiluontoisesti silloin, kun se on helpoimmin saatavilla, eli yleensä kutuaikana.

Alueellisen ja paikallisen säätelyn tavoitteeksi kuturauhan turvaaminen

Yksi säätelyn keskeisistä tavoitteista tulisikin jatkossa olla kalojen kuturauhan turvaaminen:
Merenkurkussa useat osakaskunnat ovat rauhoittaneet siian pyynniltä loka–marraskuussa kutuaikaan arvokkaana pidetyn merikutuisen kannan suojaamiseksi.

”Siian kuturauhoituksen perusteena on mahdollistaa merikutuisten siikojen luonnonlisääntyminen ja vähentää tehokkaasti kalastuspainetta, koska luonnonkannat eivät kestä voimakasta kohdennettua pyyntiä. Tarkoitus ei siis ole kokonaan estää merikutuisen siian hyödyntämistä”, Luken tutkija Lari Veneranta kertoo.

”Lisääntymisaikaisten hyvin toteutettujen ja tarkasti rajattujen kalastusrajoitusten tulisi muodostaa tärkeä osa alueellista ja paikallista kalastuksen säätelyä ja kalatuotannon jatkuvuuden turvaamista. Tämä koskee esimerkiksi kuhan, ahvenen ja hauen kalastusta. Tätä toimintaa kannattaisi huomattavasti tehostaa nykyisestä”, kuvailee Luken erikoistutkija Antti Lappalainen.

Nahkiaisen säätelyssä jokialueiden välistä alueellista yhteistyötä on lisättävä

Nahkiaissaalis on vähentynyt huomattavasti viimeisen neljän vuosikymmenen aikana. Nahkiaissaaliit vaihtelevat luontaisestikin paljon vuodesta toiseen, mutta useimmissa joissa viime vuosikymmeninä havaittu saaliiden väheneminen liittyy todennäköisesti suurelta osin ihmistoiminnasta aiheutuvaan jokien tilan heikkenemiseen ja siitä johtuvaan nahkiaiskantojen taantumiseen. Lasku on ollut erityisen dramaattista alaosaltaan padotuissa joissa.

Siksi nahkiaisen kalastuksen paikallista säätelyä on syytä jatkaa ja jokialueiden välistä alueellista yhteistyötä säätelyn toteuttamisessa perusteltua lisätä. Lisäksi tarvitaan uutta tietoa.

”Nahkiaissaaliista huomattava osa käytetään nykyisin voimalaitosten ohittavin ylisiirtoihin. Jatkossa olisi tarpeen selvittää ylisiirtojen kokonaisvaikutuksia nahkiaiskantoihin”, toteaa johtava vesitalousasiantuntija Kimmo Aronsuu Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta.

Lisäsäätely kohdistuisi sekä pyydys- että vapakalastukseen

Asiantuntijoiden tekemän tarkastelun pohjalta ehdotetut lisäsäätelytoimet olisivat pienehköjä lisäyksiä ja tarkennuksia nykyisin käytössä oleviin säätelytoimiin ja kohdistuisivat sekä pyydyskalastukseen että vapakalastukseen.

”Rannikkolajien kalastuksen säätelyn tärkeimpiä menetelmiä ovat jatkossakin mittarajat, käytettävien pyydysten määriä ja ominaisuuksia koskeva säätely, ajalliset ja paikalliset kalastusrajoitukset ja mahdollisesti myös esimerkiksi päiväkohtaiset saaliskiintiöt”, Antti Lappalainen Lukesta sanoo.

Rannikon fladat ja kluuvit ovat merkittäviä kevätkutuisten kalojen lisääntymisalueita. Paikallisesti ja ajallisesti kohdennetut kalastusrajoitukset voivat tulla kyseeseen lisääntymisen turvaamiseksi. Kuva: Pavel Alekseychik/Luke.