Saimaannorppien pesien laskenta alkaa pääsiäisen jälkeen – jäällä makoilevat norpat kaipaavat rauhaa

Saimaannorppaemo ja kuutti. Kuva: Timo Seppäläinen.

Saimaannorpan pesien kartoitus aloitetaan, kun ilmat lämpenevät ja lumipesien katot romahtavat niin, että ne pystytään havaitsemaan. Saimaannorppien pesälaskenta on Metsähallituksen organisoimaa luvanvaraista toimintaa, jonka tuloksia hyödynnetään muun muassa saimaannorpan kanta-arvion teossa.

Laskentoihin osallistuu Metsähallituksen lisäksi Itä-Suomen yliopisto, WWF Suomi sekä lukuisia paikallisia vapaaehtoisia, jotka ovat vastuussa omien alueidensa kartoituksesta.

Laskennat alkavat pääsiäisen jälkeen

”Viime talven tapaan myös tämä talvi näyttää suotuisalta norpan pesinnälle, sillä luonnonkinoksia saatiin lopulta ympäri Saimaata”, luonnonsuojelun erityisasiantuntija Riikka Alakoski Metsähallituksen Luontopalveluista kertoo.

Laskennat alkavat pääsääntöisesti pääsiäisen jälkeen, mutta Saimaan alueelliset erot kevään etenemisessä ovat suuria. Laskentaa tehdään suksin, potkukelkoin ja moottorikelkoin, sekä heikon jään alueilla kelirikkoaluksilla.

Apukinokset ja keinopesät turvaavat norpan pesintää

Saimaannorpan pesintää turvataan myös vuosittain kolattavilla apukinoksilla, joita kasattiin tänä vuonna vapaaehtoisten avulla noin 260 kappaletta. Lisäksi osana Yhteinen saimaannorppamme LIFE -hanketta on asennettu 23 keinopesää, joita kehitetään lumettomien talvien varalle.

Ilmastonmuutoksen myötä talviolosuhteet ovat vaihtelevia ja vaikeasti ennustettavia. Pesinnän onnistumista voidaan arvioida vasta pesälaskentojen ja pesäpaikkasukellusten jälkeen, kun syntyneiden ja kuolleiden kuuttien määrät varmistuvat.

Jäällä makoilevat norpat kaipaavat rauhaa

Pesien romahdettua norpat siirtyvät makoilemaan jäälle ja osa aloittaa jo karvanvaihdonkin. Emo on synnyttänyt kuutin helmi-maaliskuun vaihteessa ja imettää sitä vielä toukokuun puoleen väliin saakka. Myös emo ja kuutti voivat viettää pitkiäkin aikoja jäällä ja emo voi jättää kuutin yksin saalistusretkiensä ajaksi.

”Saimaan jäillä liikkujan tulee edelleen ottaa norpat huomioon ja kiertää luotojen ja saarien rantakinokset kaukaa”, Riikka Alakoski korostaa.

Ilmoita kuolleesta saimaannorpasta viipymättä

Jos havaitset norpan tai kuutin jäällä, jätäthän sen rauhaan, sillä on täysin normaalia, että se makoilee samalla paikalla jopa useita tunteja. Jos epäilet havainneesi hädässä olevan norpan, tarkkaile tilannetta kauempaa kiikareilla ja ilmoita Metsähallituksen norppa-asiantuntijoille (puh. 0206 39 5000).

Ilmoita myös kuolleista saimaannorpista viipymättä ja varmista, etteivät aallot vie ruhoa. Muista havainnoista, kuten jäillä makoilevista norpista, voi ilmoittaa sähköpostiosoitteeseen saimaannorppa(@metsa.fi.