Sipoonkorven luontosalaisuuksista julkaistiin uusi opas – sisältää myös ajantasaiset saapumisohjeet

Sipoonkorven kansallispuistota on julkaistu uusi luontokohdeopas.

Viime viikkoina Sipoonkorven kansallispuisto ympäristöineen on noussut ennennäkemättömään suosioon ja ajoittain jopa ruuhkautunut. Juuri ilmestynyt opaskirja esittelee tuttujen retkikohteiden lisäksi monia rauhallisia vaihtoehtoja nauttia luonnosta.

Pääkaupunkiseudun kupeessa piilottelevan kansallispuiston monipuolinen luonto on jäänyt monelle tuntemattomaksi. Missä viihtyvät pähkinäpensaat ja talvikit, missä voit kuulla mustapääkertun tai yllättää pienen puukiipijän, kohdata saukon tai minne olisi hyvä lähteä lepakkoretkelle?

Opas esittelee Sipoonkorven kauneimmat lammet, kalliot, suot, purot ja lehdot eläimineen ja kasveineen. Kohteet ja niille johtavat reitit on koottu selkeille kartoille, joiden avulla luonnossa liikkuminen on helppoa. Saapumisohjeet sisältävät ajantasaiset tiedot myös pysäköintialueista ja joukkoliikenneyhteyksistä.

Luontoa kunnioittavaa, kiireetöntä liikkumista kansallispuistossa

Palkitun luontokuvaajan Kai Hypénin kauniit ja oivaltavat kuvat ja biologi, tietokirjailija Seppo Parkkisen lämminhenkinen ja asiantunteva teksti houkuttelevat aina uusille retkille alueelle.

”Toivomme että opas innostaa lukijaa tutustumaan myös Sipoonkorven vähemmän tunnettuihin osiin ja niiden upeisiin luontoelämyksiin”, Parkkinen ja Hypén kertovat. He toivovat kirjan opastavan luontoa kunnioittavaan, kiireettömään liikkumiseen kansallispuistossa.

Tuotetiedot:

Sipoonkorpi luontokohdeopas

• nidottu, 160 s.
• koko 19 × 21 cm
• ISBN 978-952-266-630-7
• suositushinta 32,00 €